torstai 29. heinäkuuta 2010

Trikoomekkoja


Heinäkuun hurjat helteet paljastivat armotta hellemekkojen mentävän ammottavan aukon vaatekaapissani. Tämä mekko kutistui pesussa niin, ettei se tänä kesänä mahdu päälle lainkaan (mitä opimme tästä: kutista kankaat varmuuden vuoksi, jos et ole täysin vakuuttunut, että olet sen jo tehnyt); onneksi harmaamusta pallomekko sentään vielä mahtuu. Samaisella kaavalla surautin uimarannalle sopivan trikoomekon Eurokankaasta ostamastani palatrikoosta, jota olen aikaisemmin käyttänyt pariin paitaan.



Mekon koko on 44, lisäsin helmaan 28 cm lisää pituutta, jolloin se yltää suunnilleen polviin saakka. Rintojen muotolaskokset antavat hieman muotoa, pääntie ja kädentiet on huoliteltu samasta kankaasta leikatulla kaitaleella. Kuten kuvasta voi havaita, silitysrautaa en ole kankaalle näyttänyt - enkä näytä. Tämä ja samanlainen, mutta tummanharmaameleeratusta kirppistrikoosta tehty mekko (kuvaa en viitsinyt ottaa ollenkaan) ovat niitä, jotka vedetään uimapuvun päälle rannalle mennessä tai joita pidetään kotosalla kaikkein kuumimmilla säillä, joten rypyt suorastaan kuuluvat asiaan.



Samasta kankaasta ompelin myös lasten etelänserkulle pienen nukenmekon keskoskoossa 44 cm. Yläkuvassa olevat mekot ovat siis molemmat kokoa 44 - aika  huikea kokoero niillä on!


Nukenmekon kaava on Suuresta Käsityölehdestä 4/2006, tosin ohjeesta poiketen ompelin molemmat sivut kiinni. Olkapäillä on nepparikiinnitys, joka olisi ollut paljon siistimpi, jos neppareita olisi ollut kaksi kummallakin olkapäällä, mutta toivottavasti kelpaa kuitenkin Lissi-vauvalle näinkin. Koristeeksi yksinkertaiseen mekkoon ompelin jostain roskistuomion saaneesta vauvanpaidasta pelastetun pienen kangasmerkin. Lähikuvasta muuten voi hyvin huomata, etten omista lähimainkaan sopivia saumurilankoja tuollaiselle murretulle vaaleanpunaiselle / vanharoosalle sävylle. Valinta oli tehtävä kylmänvaaleanpunaisen ja viininpunaisen välillä, tällä kertaa valinta kääntyi jälkimmäiseen väriin. Tikkauksien langatkin taitavat olla osin eri värisiä, kun se paras sävy loppui tietysti kesken.


Samalla pikkuruisella kaavalla tein toisenkin nukenmekon.



Kangas on possunvaaleanpunaista Marlonin ribbitrikoota, ammoin Ylivieskan Marit ja Muksut -liikkeestä euron palana ostettu. Tämä mekko on takaa kokonaan auki, yläosassa on tarranauhakiinnitys. Pääntie, kädentiet ja helmat on huoliteltu saumurin rullapäärmeellä, somisteeksi ompelin vaihtokauppana saatua muovista "satiininauhaa". Eihän tämäkään mikään siistin käsityön perikuva ole, mutta jospa se paikkansa löytäisi Lissin vaatevalikoimassa.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Pientä pyöreää


Virkkausringin Virkkaa ympyrää -kesätempaus antoi minulle hyvän tekosyyn antautua mielihalulleni virkata kauniita tai tekniikaltaan mielenkiintoisia pyörylöitä. Langaksi valitsin saman mysteeripuuvillan kuin edellisen bloggauksen koruissa, koukulla oli mittaa 1,75 mm.



Vasemmanpuoleinen tähti/-kukkamalli on Eeva-Liisa Kortelahden kirjasta Virkkausmalleja. Siinä minua kiehtoi keskiosan kolmiulotteisuus sekä tekniikka, jolla uloimmat sakarat virkattiin. Pienempi malli on Mary Oljen kirjasta Peitteitä ja hartiahuiveja, kolmas kokoelma. Siinäkin tekniikka kiehtoi enemmän kuin varsinainen ulkonäkö. Alunperin ajattelin, että näitä pyöreitä kokeiluvirkkauksia voisi käyttää vaikkapa ommeltujen kassien ja pussukoiden koristeina, mutta sellaiseksi nämä ovat kyllä aika isoja. Vaan eiköhän aika tavaran kaupitse eli aikanaan nämäkin löytävät paikkansa muualtakin kuin sekalaisten valmistuneiden käsitöiden laatikosta.


Samainen mysteeripuuvilla halusi muuntua myös lasinalussetiksi veljeni rantasaunalle.



Settiin kuuluu hiukan isompi kannunalunen sekä kahdeksa lasinalusta.



Kannunalunen on "Onnen tähti" -niminen malli Mary Oljen kirjasta Virkattuja vuodepeitteitä. Lasinalusista halusin pienemmät, joten muokkasin samaista mallia omasta päästä. Tämä oli erinomainen uimarantaprojekti, pieniä kevyitä virkkauksia, jotka kulkivat helposti mukana hellekeleillä jokapäiväisille uintireissuille.


Aikaisemmin esittelemästäni tunikasta jäi jäljelle 30 g lankaa, joka piti tietysti työstää miksipä muuksi kuin tiskirätiksi ja pesusieneksi.



Mallina tutut The Windmill Dishcloth omin muunnoksin sekä Spiral Scrubbie. Nämä lähtivät kiitokseksi langan lahjoittaneelle kanssaneulojalle.


Työpaikan kahvihuoneessa on uuni, jota käytetään välillä esipaistettujen pullien valmistamiseen, mutta patalappuja ei ole ensimmäistäkään. Niinpä päätin korjata tilannetta hyödyntämällä Tapion Kaupasta jo aikoja sitten tarjouksesta tilaamiani Tove-lankoja.



Luulin tilaavani tummaa ja vaaleaa petroolia, mutta tulikin havun- ja ruohonvihreää (vihreämpiä kuin kuvassa). En jaksanut neljää kerää palauttaa, vaan arvelin niille löytyvän joskus käyttöä. Virkkasin 4 mm koukulla kaksinkertaista lankaa spiraaliksi ja huovutin pesukoneessa 60 asteessa muun pyykin mukana. Eihän se kaunis ole, mutta ajaa asiansa eikäpä minun tarvitse näillä näkymin katsella sitä enää pitkään, kun siirryn vapaaehtoisesti palkansaajasta opiskelijaksi.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Kassi ja pari kännykkäpussia


En näköjään saa koskaan tarpeekseni kassien ja pussukoiden ompelusta. Tällä kertaa kaivoin esille viime kesänä haltuuni päätyneen Marimekon kankaan, josta jo tuolloin suunnittelin ompelevani laukun blogimiehen sisarelle. Inspiraatio odotti kuitenkin itseään lähes vuoden ja lopputulos on tässä:



Päällikangas on Fujiwo Ishimoton "Kukkula" vuodelta 2003, värinä tummanruskea ja valkoinen. Vuorina on vanhaa lakanakangasta, iso vetoketjutasku on kassinsuussa. Kantohihna on leveähkö ja melko lyhyt, kassi on sellainen reilu kainaloinen. Toivottavasti laukulle löytyy jonkinlaista käyttöä, ainakin se on jämäkkä ja vetoketjutaskuun mahtuu tärkeimmät arvotavarat. Kassia voi kantaa myös kädessä ilman, että se laahaa maata.


Kännykkäpussejakin innostuin ompelemaan lisää, sillä oma liskopussini osoitti vaalean värin olevan käyttötavaran suojana kovin epäkäytännöllinen. Ensin ompelin itselleni uuden pussin:



Päällikangas vanhaa verhopellavaa, sisus puolestaan ihanaa vihreää pellavaa, josta teetätin naapurin ompelijalla itselleni pellavapaidan/-jakun. Luonnollisesti otin kangaspalasta jääneet jämät itselleni, olinhan maksanut koko kangaspalasta eikä ammattiompelija muutenkaan tee mitään jämäpaloilla. Tykkään pussukasta kovasti, tämä on värinsäkin puolesta käytännöllinen ja pellava materiaalina kuuluu ehdottomiin suosikkeihini.



Nämä kaksi menivät blogimiehen siskon perheeseen, ruskea kangas on puuvillaisesta paneeliverhosta, kuviollinen on viimeinen tilkku Tikrunmamin kassista yli jäänyttä Marimekkoa. Molemmissa on vuorina samaa vihreää pellavaa kuin omassa pussukassani.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Mansikkajätskikassi


Sain SYTinä jo aikaisemmin esiteltyjen lankojen lisäksi erän purku- ja jämäkeriä Novitan Kotiväkeä. Värimaailma oli kovin prinsessahenkinen: vaaleanpunaista, vanhaaroosaa, lilaa. Onneksi muistelin lankojen lahjoittajan itse pitävän vaaleanpunaisesta, joten toteutin lankojen luoman vision mansikkajäätelönpunaisesta pikkukassista, jonka lähetin lankojen lahjoittajalle kiitokseksi langoista.



Kassin muoto on tuttu ET-kesäkassista, tosin jälleen kerran sovellettuna pienemmäksi ja suhteessa korkeammaksi. Luulin virkkaavani kassia 2 mm koukulla, mutta loppupuolella huomasin koukun olevan 1,75 mm - eipä ihme, että kassi tuntuu varsin jämäkältä, eikä se siten kaipaa mielestäni vuoria lainkaan. Lankaa kului noin 100 g.



Kassin runko-osan mallivirkkaus on napattu Virkkaajan käsikirjasta, mallin nimi on Purjevene. Virkkasin kassin kokonaan edestakaisin, jotta kerroksen vaihtumiskohta ei kiertyisi, mutta hieman tuo mallivirkkaus siitä huolimatta kiertää oikealle. Asemoin kantohihnan kuitenkin pohjan sivujen mukaisesti. Isommalla koukulla virkattuna mallivirkkaus olisi luultavasti tullut kauniimmin esille, mutta toisaalta silloin vuorikin olisi ollut tarpeellisempi.


Kotiväkeä jäi toki vielä muihinkin projekteihin, joten eiköhän virkkuukoukku heilu jatkossakin.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Virkattuja koruja


Kesä on armoitettua virkkausaikaa. Jostain kumman syystä saan juuri kesäisin inspiraation virkata ohuemmasta langasta kaikenlaista epäkäytännöllistä silkasta kokeilunhalusta. Niinpä lainasin taannoin kirjastosta useammankin pitsivirkkauskirjan. Näistä Mary Oljen kirjassa Virkattuja Vuodepeitteitä esiteltiin mielenkiintoinen tekniikka, jolla saadaan aikaan toisiinsa kiinnittyneitä pyörylöitä ilman langan katkaisua ja loputonta päättelyä. Sovelsin ohjetta kahden sijasta yhdelle langalle ja jäin totaalisesti koukkuun. Syntyi muutama simppeli koru.



Ensin oli napilla kiinnitettävä rannekoru, jonka rinkulat ovat symmetrisiä. Tämä muuten toimii tarvittaessa myös kirjanmerkkinä.



Sitten syntyi kaulakoru, jonka sain kaareutumaan virkkaamalla rinkuloiden ulkokaareen enemmän kiinteitä silmukoita kuin sisäkaareen. Kiinnitysnapin voi halutessaan laittaa eteen näkyviin - eikä nappia ole mikään pakko kiinnittää viimeiseen rinkulaan, jos haluaa jättää pienen rinkulahännän.


Tai voihan rinkulaketjuun kiinnittää vaikkapa kukan:



Kokeilin rinkuloihin nirkkoja ja eri pituisia pylväitä vaihtelevasti rytmittäen, mutta pidän sittenkin itse eniten kiinteiden silmukoiden luomasta yksinkertaisesta ilmeestä. Mopo karkasikin käsistä ja tulin virkanneeksi mansikkajäätelönpunaisesta SYT-Kotiväestä monen monta ranneketjua:



Kaksi tällaista lähetin valkoisen langan lahjoittaneen tyttärille, kuvan kolme menevät näillä näkymin ystäväni jälkikasvulle. Jospa vielä toistaiseksi prinsessavaihetta elävät nuoret neidit kelpuuttaisivat korut jonkin kostyyminsä osaksi...

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Auringonkeltainen tunikamekko


Suunnittelin SYTinä saamastani Novitan Alabamasta alunperin jonkin sortin pitsiboleroa pikkutytölle, mutta mieluista mallia ei vain löytynyt. Sen sijaan Suuren Käsityölehden 2/2010 "taskullinen tunika" -malli alkoi kiehtoa siinä määrin, että päätin kokeilla, josko se taipuisi Alabamastakin. Koska väri kertoi heti, kenelle kuuluu, lähdin tavoittelemaan kokoluokkaa kapea 116 cm. Syntyi mielestäni ihastuttavan yksinkertainen ja kertakaikkisen aurinkoinen tunikamekko.



Alkuperäisestä mallista poiketen neuloin tunikan ylhäältä alaspäin ja pienet hihat tein tason sijasta pyörönä. Jätin myös etutaskun kokonaan pois. Noin muutoin taisin seurata ohjeita melkolailla uskollisesti, tosin lopusta alkuun päin vaihtaen kavennukset lisäyksiksi. Raglaniin jätin tietoisesti reiät tuomaan kevyttä kesäilmettä. Koristekukan virkkailin sekalaisista puuvillalankojen jämistä ihan omasta päästäni. Lankaa kului 170 g kolmosen puikolla neulottuna.


Olen harvinaisen tyytyväinen. Lanka on ihastuttavan pehmeää ja neulejälkikin kelvollisen tasaista siihen nähden, miten sekalaisissa olosuhteissa ja huolettomasti tunikaa neuloin. Väri on poikkeuksellisen kaunis keltainen ja jopa kukasta tuli tasapainoinen ja mukavan värinen. Toivottavasti 6-vuotislahjaksi tunikan saava tyttö on neuleeseen yhtä tyytyväinen kuin sen tekijäkin!

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Anna hyvän kiertää


Olen jo pidemmän aikaa makustellut ajatusta osallistua johonkin Anna hyvän kiertää -haasteeseen. Tähän asti ajankohta on ollut väärä, liikaa yleistä stressiä tai muita projekteja jonossa, mutta kesäloman alun kunniaksi innostuin Metsän keskeltä -blogin Hannan haasteesta. Tässäpä siis Anna hyvän kiertää -viestikapula(t) eteenpäin vietäväksi seuraavin (hiukkasen itsekkäästi sorvatuin) säännöin:



  • Lupaan  neuloa, virkata, huovuttaa, ommella tai muutoin käsin tehdä jotain kolmelle ensimmäiselle, jotka jättävät kommentin tähän viestiin. Toivomuksia saa toki esittää, mutta pidätän oikeuden itse päättää, mitä lopulta lähetän lahjaksi. Yritän kuitenkin edes jotenkin huomioida mahdollisia toiveita.


  • Lahjan saat jossain vaiheessa seuraavan 12 kuukauden aikana.


  • Lupaat omassa blogissasi jatkaa haastetta, ja taas lahjoittaa jotain kolmelle seuraavalle.


Sana on vapaa.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Tylsiä paitoja


Kangaskaapin trikoo-osaston alasajo jatkuu pikkuhiljaa. Viimeisimpänä sain ommeltua Eurokankaasta erittäin edullisesti palalaarista hamstratusta raitatrikoosta lisää paitoja itselleni.



Kaavat Suuresta käsityölehdestä 10/2004, jokin isohko koko pidennetyllä helmalla ja pääntie resorikaitaleella huoliteltuna. Alkuperäinen tarkoitus oli jättää kaula-aukko rypyttämättä, mutta huolittelusta tuli niin löysä, että rypytys oli pakon sanelema. Ihan OK paita, tosin raidat on painettu eikä kudottu kankaaseen, joten ei kestäne pitkään kovin siistinä.



Samasta kankaasta perusteeppari, tämäkin hieman slimmattu, vaikkei kuvasta sitä uskoisikaan. Kaava taitaa olla Suuresta käsityölehdestä 6/2000, koko muistaakseni L. Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että hihoissa raidoitus kulkee toiseen suuntaan, syynä tietysti se, ettei hihoja olisi enää saanut leikattua jäljellä olleesta kankaasta "oikein päin".


Näitä peruspaitoja syntyy melko kivuttomasti, vieläkin kaapissa olisi trikoota pariin-kolmeen paitaan, mutta värit ovat sen verran tummat, että kesäksi niistä ei paitoja taida tulla, jos tulee laisinkaan.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Lupiinivärjäyskokeilu


Muistelin nähneeni jossain Blogistanian ihmemaassa kauniin murrettua vaaleansinistä lankaa, jota oli saatu aikaan värjäämällä pelkillä lupiinin kukilla. Ajatuksesta innostuneena riivoimme lasten kanssa kilvan 10 litran kattilallisen täyteen violetteja kukkia, joita liottelin ensin yön yli ja keittelin sitten aikani. Koska ilta ja itikat painoivat päälle, siivilöin ikävän likaisenruskean liemen, lisäsin alunan ja kuivat langat ja jätin keitoksen jäähtymään seuraavaan päivään sen kummemmin lisää keittelemättä. Ei tullut sinistä, tuli mintunvihreää.



Vasemmanpuoleisimmassa langassa pohjavärinä oli luonnonvalkoinen, keskimmäisessä tuo vaalean harmahtavanruskea, joka on oikeanpuolimmaisena kerällä vertailun vuoksi. Väri on jokseenkin imelä eikä imelyys katoa kokonaan edes värillisellä pohjalangalla. Otin kyllä lopun väriliemen talteen siltä varalta, että innostun kokeilemaan sen vaikutusta vaikkapa kirkkaankeltaiseen raparperilankaani...


Hieman on usko koetuksella näissä meikäläisen värjäyskokeiluissa. Värit ovat kyllä olleet voimakkaita - niiden pesunkestosta ei tosin ole mitään tietoa -, mutta poikkeuksetta jotain muuta kuin odotettu ja toivottu. Selityksiähän on monia: rauta- tai kuparipuretus taitaisi edesauttaa harmaaseen taittuvien, murrettujen sävyjen syntymistä. Pihamme maaperä on myös auttamattoman typpiköyhä, raparperitkin ovat surkean ohuita ja vaalealehtisiä, joten se varmasti vaikuttaa kasvien väriominaisuuksiin. En toistaiseksi ole myöskään jaksanut esipurettaa lankoja, en edes kastella saati lämmittää, superwash-villa kun näyttää kestävän mitä tahansa.


Lupiinikeittoa keitellessäni aloin jo tympääntyä koko touhuun. Sitä paitsi minulta loppuivat valkoiset villalangat, vain tuota harmahtavan vaaleanruskeaa on pari-kolme kerää jäljellä. Silti pohdin, pitäisikö vielä kokeilla syksymmällä nahistuneita kielonlehtiä tai uskollisesti ruuanlaiton yhteydessä taltioimiani keltasipulinkuoria, josko saisi aikaan murrettuja, rusehtavia keltaisen sävyjä. Jokohan sitten alkaisi riittää tätä laatua käsityöhulluutta...