keskiviikko 21. maaliskuuta 2007

Roska päivässä

Lumet sulavat humisten, maa paljastuu - ja samalla kaikki hankeen heitetty törky. Tänään korjasin bussipysäkiltä pari kierrätykseen kelpaamatonta lasipulloa ja vein ne lasten kanssa ostarin pihalla olevaan kierrätyspisteeseen. Tuli hyvä mieli, vaikkei pari lasiroskaa vähemmän vielä kesää tee, siksi paljon ihmiset heittävät rojua tienposkeen.

Mikä ihme siinä on, että karkkipaperi, pullo, hampurilaisaterian pakkaukset, tupakka-askit ja tuhannet muut roskat putoavat taskun ohi maahan? Jos tavaraa on jaksanut kantaa kaupasta ulos, jaksanee kantaa tyhjät kääreet kotiin tai lähimpään roskikseen. Minun on vaikea käsittää sitä välinpitämättömyyttä ja suoranaista piittaamattomuutta, joka roskaamiseen liittyy. Hyvin, hyvin etäisesti voisin kuvitella, että jossain vaiheessa teiniangstia roskaaminen on statement, helppo keino ikäänkuin vastustaa järjestelmää tai ainakin haistatella kaikenlaiselle kunnollisuudelle, mutta eihän sitäkään angstia loputtomiin kestä. Valtaosa roskaamisesta on siis silkkaa piittaamattomuutta ympäristöstä.

Kunnioitan Roska päivässä -liikettä ja omalla väljällä tavallani seurailenkin sitä. Esikoiseni kanssa siivoilemme kevään tullen etenkin lähipuistoa, kanniskelemme paikallisen nuorison jälkeenjättämiä todisteita puiston roskiksiin (joita muuten sivumennen sanoen on laskujeni mukaan ainakin neljä). Yhdessä ihmettelemme, miksi roskat eivät ole osuneet roskikseen, vaan ne on nakattu roskiksen juurelle.

Eniten raivostuttaa lasiroskaajat. Lasia luonto ei sulata eikä viiltävä jäte ole hyväksi kenellekään. Jos pullot ja purnukat on pakko jättää luontoon, onko niitä ihan pakko rikkoa? Minä mieluusti keräilen palautuspullot talteen ja otan niistä rahat pois samalla, kun vien pantittomat lasinkeräykseen. Kumma juttu sekin, että palautuspullot eivät ihmisille tien poskista kelpaa, mutta jos tiellä olisi kolikoita, ne kyllä kerättäisiin. Ja logiikka oli...? Kenties se, että pullonpalautuksen eteen joutuu näkemään vaivaa, samoin on roskien kuljettamisen laita. Nyky-yhteiskunnan The Thing on helppous.
On ollut riemastuttavaa huomata, miten 4-vuotias esikoisemme omatoimisesti poimii maasta roskia ja tuo ne minulle tai kiikuttaa lähimpään roskikseen. Lasinsiruihin ei hänellä ole lupa koskea, samoin huolelliset liturgiat neuloihin ja ruiskuihin liittyen on pidetty, mutta paperiroskien keräilylle on annettu siunaus. Toivottavasti näin toimimalla omasta ympäristöstä huolehtiminen on omille lapsillemme itsestäänselvyys.

Asennoitumalla uudella tavalla roskan poimimiseen saataisiin aikaan paljon. Vaikka joku olisikin niin idiootti, että roskaa, minä voin puolestani olla niin fiksu, että siivoan sen pois. Pienillä kollektiivisilla teoilla saavutettaisiin suuria asioita - ja säästettäisiin kunnan rahoja johonkin sellaiseen, jota ei pysty arkipäivän toimilla hoitamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti