lauantai 3. maaliskuuta 2007

(Pari)suhteellista



Lueskelin taas kerran jostakin lehdestä siitä, miten riidellä rakentavasti lasten nähden. Artikkelissa annettiin varsin järkeenkäypiä neuvoja ja todettiin, että riidat on parempi ratkoa avoimesti loppuun saakka lasten kuullen. Näin lapset näkevät myös sovinnon eikä riiteleminen ole pelottavaa.

Vanhemmiltaanhan lapset imevät oppinsa, niin myös riitelemisen. Meillä vain ei riidellä. En rehellisesti sanoen muista, milloin viimeksi olisimme ottaneet yhteen. Koskaan emme ole toisillemme huutaneet emmekä toisiamme haukkuneet tai vähätelleet, fyysisestä mittelystä puhumattakaan. Astiatkin ovat pysyneet ehjinä. Jopa toisen syyttely on ollut aika vähissä, minä tunnustan kyllä sortuneeni nalkuttamiseen ja miehen helmasynti on jurnottaa kertomatta, mikä kaihertaa.

Jäin pohtimaan asiaa tarkemmin, kun ystäväni kertoi riidelleensä miehensä kanssa sen kunniaksi, että heillä oli ensimmäinen lapsista vapaa päivä puoleen vuoteen. Päivään oli puolin ja toisin latautunut niin paljon odotuksia ja tavoitteita, kumpaisellakin omanlaisiaan, ettei yhteentörmäystä voinut välttää. Olemmeko me mieheni kanssa niin sopuisia, ettei meillä ole kerrassaan mitään riideltävää? Vai varooko mieheni pahoittamasta mieltäni ja nielee harmistuksenaiheet? Minä en tällä hetkellä keksi mitään moittimisen aihetta puolisossani, hän kun on kerrassaan ihana ja nykyaikainen perheenisä, hurmaava puoliso sekä ihailtavan älykäs ja taitava. Ei myöskään parane väheksyä hänen ulkoista viehätysvoimaansa, joka tuntuu vain kasvavan vuosien myötä.

Tuttavapiirissäni monta pariskuntaa on päätynyt eroon pitkän parisuhteen päätteeksi. Oma parisuhde on ohittanut kymmenvuotisrajapyykin ja kestänyt kaikenlaista vakavasta sairaudesta selviämisestä paniikkihäiriöön ja synnytyksen jälkeiseen masennukseen (sekä 4,5 vuotta ehkäisypillereitä, joissa ei näin jälkikäteen ajatellen ollut mitään muuta hyvää kuin liiankin tehokas ehkäisyvaikutus). Olisi mukavaa tuudittautua turvallisuudentunteeseen, että nykyinen harmonia on rikkumaton ajasta ikuisuuteen. Mutta onko se vain tyyntä myrskyn edellä? Entäpä jos mieheni vaikenee häntä harmittavista asioista ja kymmenen vuoden kuluttua yhtäkkiä ilmoittaa, että hänen mittansa on täysi? Pelottava ajatus.

Kysyin mieheltäni hänen mielipidettään riitelemättömyyteemme. Hienoisesti hymyillen hän myönsi, että syynä voi olla sekä riidanaiheiden puute että se, ettei hän halua sohaista muurahaispesää - aivan kuten aavistelinkin. Lupasin yrittää kestää paremmin kritiikkiä, jottei kauna pääsisi kasaantumaan. Hänen tehtäväkseen jää sanoa ääneen, mikä on pielessä, sillä toistaiseksi en ole ajatustenlukija enkä voi elää elämääni varpaillaan, tunnustellen sitä, mikä minussa saattaisi toista ärsyttää.

Puhuminen on kultaa, vaikeneminen hopeaa.

1 kommentti:

  1. Oletko tarvitsevat kiireellistä lainan maksaa laskuja, liiketoiminnan laajentaminen, yhteisöt tai henkilökohtainen laina? Ota yhteyttä jo tänään paastosi tehokas ja luotettava laina tänään sähköpostitse: elenanino07@gmail.com

    terveiset
    rouva Elena

    VastaaPoista