Eilisen sanomalehtiartikkelin (ja hiukan uusimman Tietokone-lehdessä olleen Petteri Järvisen kolumnin) innoittamana jäin pohtimaan ekologis-eettistä elämäntapaa omasta näkökulmasta ja yleisemminkin. Artikkelissa mainittiin tutkimuksesta, jonka mukaan eettinen kuluttaminen käy kalliiksi ja juuri rahan vuoksi moni valinta kallistuu epäekologisempaan ja -eettisempään suuntaan. Näin toki onkin reilun kaupan ja luomun kohdalla, mutta moni kestävä valinta on sitä myös taloudellisesti.
On taloudellisempaa ja ekologisempaa ostaa vain tarpeeseen. Kun taannoin kuulin, että sisustusinnon sokaisemien suomalaisten vanhoja, kierrätyskelpoisia sohvia ajetaan jätepenkkaan tuhansittain, teki todella pahaa. Mielihyvää tuntien katselen samalla omia huonekalujamme, joihin viime vuosituhannen lopulla panostimme ison summan, mutta niin vain kalusteet kestävät sekä käyttöä että katsetta moitteettomasti edelleen. Monta kohtaa talostamme on remontoitu kierrätysmateriaaleista ja esimerkiksi vessaremontissa säästimme alkuperäiset, ruskeat posliinit (pytty ja lavuaari) sekä lattian, sillä ne olivat edelleen täysin ehjät. Vessan värimaailma rakennettiin posliinien ehdoilla - ja tulos oli mielestäni talon hengen mukainen. Siinä säästyi sekä rahaa että luontoa eikä toista samanlaista vessaa ihan heti tule vastaan.
Autottomuus on melko vieras asia monelle suomalaiselle. Yksityisautoilu on mukavuustekijä, mutta meille eräänlainen kimppa-autoilu on paitsi taloudellinen, myös ekologinen valinta. Kun pohdin oman auton tarpeellisuutta toisen lapsen synnyttyä ja tuumin, että kesällä täysin autottomana voi elämä olla hiukan hankalaa, viisas mieheni totesi, ettei kaiken elämässä tarvitsekaan olla aina helppoa.
Kierrätys, kirpputorit ja vanhan korjaaminen ovat paitsi kestävää kehitystä, myös mukava harrastus. Joskus tosin mietin viili- ja leviterasioiden metallikansia kierrätykseen laittaessani, onko jätteiden lajittelullamme lopulta mitään merkitystä, kun eräskin suurvallan esimies ei ole valmis sitoutumaan Kioton ilmastosopimukseen. Samalla, kun minä irrottelen esikoiselle ostamistani sukista pahvipidikettä poltettaviin roskiin, Yhdysvaltojen autoteollisuus työntää tonneittain saastaa tehtaanpiipuista.
Asenne muutos alkaa kuitenkin meistä jokaisesta itsestä ja äitinä voin toimia mallina omille lapsilleni. Allekirjoitan täysin sen, että kaiken alku on pienissä puroissa ja senteissä. Tekemistä on itse kullakin, oman perheemme ekosyntilistan kärjessä komeilee tehomaatalouden lihatuotteet kaikessa sovussa kaikkea muuta kuin luomujen tai reilujen elintarvikkeiden kanssa. Eikäpä kannata unohtaa sitä kuivausrumpuakaan, silkkaa mukavuustekijää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti