lauantai 11. helmikuuta 2017

Sitä kirjaa kiittäminen

... nimittäin Suurta Kinnaskirjaa, joka tuntuu olevan ehtymätön inspiraation lähde pohdiskellessani seuraavaa kirjoneulesukkaprojektia. Tällä kertaa päädyin nappaamaan kirjasta 16 silmukalla jaollisen mallineuleen, joten vaihtoehtoja oli tasan kaksi: joko tekisin lasten sukat 64 silmukalla tai napakastikin neuloen reilusti isommat 80 silmukalla. Päädyin jälkimmäiseen mielessäni anoppi, jolle olen päättänyt antaa ainakin toistaiseksi joka vuosi uudet musta-harmaat villasukat. Langoiksi valikoituivat Lanitium ex Machinan Basic Sockit väreissä mustanharmaa Black Pearl ja vaaleahko keskiharmaa Sterling.


Sukansuun joustavuuden varmistamiseksi tein kaksinkertaisen taittoreunan, jonka jälkeen tein latvialaisen kierreraidan tuomaan ulkoasuun lopullisen viimeistelyn tuntua. Sivumennen sanoen anopilla on pari-kolme numeroa suurempi jalka kuin minulla, joten edes hyvä yritys ei onnistunut häivyttämään kuvista omiin kinttuihini liian lörppöä kärkeä. No jaa, ehkä se yrityskään ei ollut järin hyvä...



Kantapää on tuttu ranskalainen vahvistetulla kantalapulla, pohjan kuvioinnin kehittelin itse ja tällä kertaa niin, että vältin pin stripe -kiilat niin sivuissa kuin jalkapohjassakin. Jalkapohjan kuvion lisäsin muutaman muun mallikuvion kera edellisessä postauksessa mainitsemaani For the love of stranded knitting -mallineuletiedostoon.

Näitä sinänsä minun repertuaarissani jokseenkin perussukiksi laskettavaa mallia neuloessani koin ahaa-elämyksen. Halusin nimittäin sukista peilikuvat, mutta unohdin ottaa sen huomioon toista sukkaa aloittaessani. Asian korjatakseni päätin neuloa toisen sukan kantalapun eri päin kuin ensimmäisen sukan, jossa nostelin joka toisen silmukan neulomatta oikean puolen kerroksella. Toisessa sukassa nostelin ne nurjan puolen kerroksella, mutta huomasin lopputuloksen olevan aivan toisesta maailmasta: oikealla neulomatta nostetut silmukat nousevat neuloksesta voimakkaasti koholle, kun taas nurjalla neulomatta nostetut eivät erotu ollenkaan yhtä selvästi. Ero oli sietämättömän suuri, joten purin jälkimmäisen kantalapun ja siirsin sen paikan toiseen kohtaan niin, että sain neulottua kantalapuista samanlaiset ja sukista tuli silti peilikuvat.

Kaikkea sitä oppii, kun vanhaksi elää. Enpähän ollut tätäkään tullut koskaan aikaisemmin ajatelleeksi, olin vain välillä kiroillut erityisesti ristiinvahvistettujen kantalappujen kanssa sitä, etten saa aikaiseksi samanlaista hunajakennoa kuin moni muu. Olisikohan osasyy siinä, että usein vaihdan valmiinkin ohjeen kantalapun neulomisen sellaiseksi, että voin ostella neulomattomat silmukat juuri nurjalla kerroksella oikean sijaan.

Anoppi saa sukkansa sitten aikanaan, kenties ensi syksynä, kun hänellä on syntymäpäivä - siitäkin huolimatta, että tämä blogipostaus saattaa saavuttaa hänen tietoisuutensa hyvän aikaa ennen luovutushetkeä. Eikä kannata yrittää kieltäytyä, onhan nämä sukat tehty alusta alkaen juurikin anoppi sekä hänen väri- ja tyylimaailmansa huomioiden!

4 kommenttia:

  1. Todella kauniit, pohjakin niin nätti!

    VastaaPoista
  2. Sulla lienee hyvä anoppi :))

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat ja kiitos vielä tuosta For the love of stranded knitting -mallineuletiedostosta!

    VastaaPoista