torstai 23. helmikuuta 2017

Kiekuraiset lapaset

Pyrin tietoisesti välttelemään Pinterestiä monestakin syystä. Yksi niistä on se, että siellä tunnutaan jakavan surutta myös maksullisten ohjeiden osia, esimerkiksi kaavioita. Kun sitten yritin etsiä sopivaa kirjoneulelapasmallia worsted-paksuisille langoille, enkä mieleistä Ravelryn kautta löytänyt, annoin pirulle pikkusormen ja tulostin Googlen kuvahaulla vastaan tulleen, Pinterestissä olevan kaavion, jonka toivoin sopivan Lauri-neulelangoilleni.


Semmoiset niistä lapasista sitten tuli, 4 mm puikoilla neulottuna. Tuo kämmenselän kuvio on se Pinterest-löytö, muuten junailin lapaset omien speksien mukaan: loin alkuun muistaakseni 46 s, tein latvialaisen kierreraidan ja kaksiväristä joustinta melko pitkästikin, kunnes tuli aika siirtyä varsinaiseen kuvioon. Lapaset painavat kokonaisuudessaan tuhdit 115 g ja ne ovat sopivimmat pitkäsormiselle teinipojalleni, joten kaipa näillekin käyttäjä joskus löytyy; alunperin suunnittelin kyllä tekeväni paksut naisten lapaset. Ja mallien etsiminen jatkuu, sillä halvalla lapasia varten hamstraamiani Laureja on näistä lapasista jääneiden "jämien" lisäksi vielä kaksi täyttä kerää...

Vaan olipahan outoa taas pitkästä aikaa neuloa paksuja lankoja (minulle) paksuilla puikoilla!

6 kommenttia:

  1. Itsekin tunnen surua ja suuttumusta välillä kun esim. fb-neulojissa linkataan Ravelryn maksullinen ohje ja kysellään mistä sen saisi ilman. Neuleohjeiden laatiminen ei todellakaan ole helppoa ja soisi ihmisten hieman kunnioittavan toisen työtä.

    Mutta kivat on lapaset

    VastaaPoista
  2. Kauniit lapaset, kierreraita on kiva!

    VastaaPoista
  3. En mäkään käyttäisi/ jakaisi ilmaiseksi maksullisia ohjeita. Mielellään muutaman euron pulittaa hyvästä ohjeesta, se ei budjettia kaada. Mut toisaalta noissa helpohkoissa kirjoneulekaavioissa... kaavion voi päätellä melkein pelkästä kuvasta. Ja samoin on muuten asianlaita palmikoiden ja pitsienkin kanssa. Näin se vaan menee.

    Ja toisaalta vielä käy yhä yleisemmäksi netin ilmaispalvelut, mikä toisaalta sopiikin avoimeen tiedonvälitykseen. Ei ole enää tietoa, jota voidaan omia, vaan joukkoäly. Tulevaisuudessa toivottavasti kaikki tieto on ilmaiseksi kaikkien saatavilla.

    VastaaPoista