perjantai 18. heinäkuuta 2008

Kietaisupaita

Naapurin toisessa kangaslahjoituserässä oli tummanharmaa, hennosti kuvioitu (interlock?) trikoo, jonka heti ensinäkemältä korvamerkitsin omaksi paitakankaakseni. Kun Ottobressa 1/2005 oli mieluisan näköinen kietaisupaidan ohje, päätin pitkästä aikaa tehdä itsellenikin jotakin. Otti kuitenkin aikansa, ennen kuin sain piirrettyä kaavat. Nekin ehtivät lainehtia ompelupöydällä jokusen viikon, kunnes pari päivää sitten päätin viimein ottaa itseäni niskasta kiinni ja levitellä kankaat leikkuuta varten. Koska lapset nukahtivat sinä iltana poikkeuksellisen aikaisin (yhdeksältä), sain myös ommeltua paidan valmiiksi.



Vaikka toteutettu koko 42 on ainakin suurinpiirtein oikea (lisäsin tosin helmaan 8 cm pituutta), se paljastaa ikävänlaisesti elintasokertymän, josta Miinus viisi -projektin myötä olisi tarkoitus päästä osittain eroon. Paha vain, ettei Miinus viisi ole jaksanut kiinnostaa yhtään pariin viikkoon. Sitä paitsi pöydällä mukavalta näyttänyt kankaan pystykuviointi näyttää valmiissa vaatteessa erehdyttävästi vaarin kalsareilta. Värikään ei varsinaisesti pue minua, kalpenen entisestään mustissa ja harmaissa, eikä sitä pelasta edes tämän laatukankaan kaunis kiilto (eikä kuopuksen paidan keskelle nuohoama räkä, joka näkyy oivallisesti myös kuvassa). Alan myös vakavasti epäillä, ettei kietaisumalli sittenkään sovi nykyisille muodoilleni puhumattakaan siitä, että malli aiheuttaa takaumia imetyspaita-aikakauteen.

Sinänsä paidan ompelu sujui ongelmitta ja lopputuloksesta tuli siisti, kiitos laadukkaan kankaan ja ompelukoneen kaksoisneulan. Hullulla on myös hullun tuuri, olin nimittäin lykännyt paitaprojektia osittain siitä syystä, että pääntien huolittelukaitaleen leikkaaminen ja ompelu tuntuivat jo ajatuksen tasolla työläiltä. Ryhtyessäni lopulta tositoimiin tajusin, että edellisviikolla Eurokankaasta ostamassani kahden euron "askartelupussissa" oli juuri sopivasti mustaa trikoovinonauhaa. Sen ompelu osoittautui erinomaisen helpoksi ja siistiä tuli kerralla, yli jäi vain kymmenkunta senttiä.

Ehkä minä pidän paitaa sitten, kun Miinus viisi on siirtynyt vaiheeseen kaksi. Seuraavassa elämässä kenties?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti