Kirjoneuleen sietämätön lumo

Ihailen niitä, jotka hallitsevat kirjoneuleiden teon. Tasaisin väliajoin minut valtaa halu opetella kirjoneuletta, ja kerta toisensa jälkeen päädyn harjoittelemaan sitä jollakin pienellä ja vaatimattomalla tavalla - niin tälläkin kertaa.

Ensin päätin soveltaa Superhelppo syyspipo -ohjetta puuvillalangalle, sillä tiesin, ettei SPR:n Kontista taannoin ostamani yksinäinen vihreä puuvillakerä tulisi yksin riittämään kokonaiseen pipoon. Niin valmistui kuvassa vasemmalla oleva päähine, jossa aloitusreuna on pyörönä neulottua aina oikein -neuletta ja loppukin vähän sovellettuna mainitun ohjeen inspiroimana. Valkoinen lanka on lahjoituksena saatua Novitan Tennesseetä.

Vihreää jäi nöttönen, ja koska pidin vihreän ja valkoisen yhdistelmästä, päätin neuloa perään valkoisen pipon vihreillä helminauhoilla. Ei se ehkä mikään maailman kaunein ole, mutta hyvää ja helppoa kirjoneuleharjoitusta kuitenkin.

Helmipiposta innostuneena jatkoin samalla tyylillä, vihreä vain vaihtui DROPS Muskatiin ja kirjoneulemalli omaan viritykseen, jota olin joskus hahmotellut luultavasti sukkia varten.

Seuraavaksi otin käsittelyyn tummansinisen Tennesseen ja petroolin Muskatin, kirjoneulekuvion nappasin Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjasta.

Kaikki nämä kirjoneuleharjoitukset menevät toki paikalliseen sairaalaan sytomyssyiksi. Moni Seijasiskon kyselyyn vastanneista on äänestänyt roikkuvampia myssymalleja, mutta eiköhän näille istuvammille pipoillekin ole oma käyttäjäkuntansa. Ja voi kuinka addiktoivaa onkaan neuloa pieniä kirjoneuleraitoja!

Peittopaloja jämälangoista

Sukkaputkessa syntyi kasa jämiä ja entisiäkin oli. Kaiken aivojumppaa vaativan neulonnan seassa oli pakko tehdä jotakin tosi simppeliä. Virtuaalineuletuttu kerää tilkkuja Ilotilkku-projektiin, jossa alunperin koottiin peittoja psykiatrisille osastoille ja nyttemmin laitoksissa elämänsä ehtoota viettäville vanhuksille. Kun nämä tosiasiat laski yhteen, syntyi pieni kokoelma neulottuja peittotilkkuja.

Osa tilkuista on kauniimpia, osa kerrassaan rumia, mutta yhtälailla ne lämmittävät peitossa. Sitä paitsi omituisemmatkin tilkut löytävät yleensä paikkansa kokonaisuudesta tavalla tai toisella. Minä nautin siitä, miten jämälankapussini vajui. Aina välillä mietin, kannattaisiko minun joskus jemmata jämälankoja, sillä oikeastaan tarvitsisimme uuden tilkkupeiton mökille ja olisi hauskaa myöhemmin muistella, mitä kaikkea langoista on alunperin tehty. Toistaiseksi hyväntekeväisyystempaukset ovat kuitenkin vetäneet pidemmän korren.

Olen minä myös virkannut peittotilkkuja. Lellu nimittäin polkaisi Ravelryssa käyntiin Ystävyyden peitto -projektin, jossa halukkaat voivat neuloa tai virkata aivan minkälaisia peittotilkkuja tahansa. Lellu kokoaa niistä aikanaan peiton, joka arvotaan tilkkuja väsänneiden kesken. Minä taisin innostua ajatuksesta vähän liikaakin.

Tällä kukkatilkkumallilla meillä on jo kokonainen puuvillapeitto, vieläpä aikalailla samoissa väreissä kuin tuo ylimmäinen tilkku. Näissä käytetyt langat ovat villaa tai villasekoitetta, pääosin Seiskaveikkaa, vaaleampi vihreä Cascade 220 Superwashia.

Pari tilkkua on vähän kolmiulotteisempia, malleina sovellukset Crocodile Stitch Afghan Block Dahliasta (oikealla) ja Eight Pointed Flowerista (vasemmalla) ja lankoina Seiskaveikkaa, Nallea ja Vilmaa. Dahlia-mallia taisin jonkin verran muuttaa alkukerrosten osalta, ohje kun oli sen suhteen melko monimutkainen ja mielestäni keksin helpomman tavan päästä suunnilleen samaan lopputulokseen.

Näiden palasten ohje on kirjasta 200 virkattua ruutua, joka minulla oli kyllä kesällä lainassa kirjastosta, mutta jonka ehdin palauttaa paljon ennen palasten virkkaamista. Niinpä katselin kuvia Ravelrysta ja virkkasin palat kuvien perusteella sellaisiksi kuin itse halusin. Näissä palasissa alkaa jo näkyä jämälankapussini vanhempaa osastoa: Wollmeisea, Sock-a-liciousia ja Jitterbugia. Lisänä on mustaa Nallea, Cascaden 220 Superwashia ja jotakin tuntematonta villalankaa.

Tämä yksinäinenkin palanen on virkattu pelkän kuvan perusteella, alkuperäismalli on muistaakseni samasta kirjasta kuin edellisten tilkkujen malli, langatkin taitavat olla samaa sarjaa. 

Viimeinen kolmen sarja valmistui vähän myöhemmin, kun olin ensin saanut aikaiseksi lisää jämälankaa. Näihin paloihin on haettu mallia Ravelrysta, lankoina Nallea, Schachenmayr nomotta Extra Merino Premiumia ja Lai-la-lai Yarnz Sockia sekä inaus Vilmaa. Osa tilkuista on keskenään eri kokoisia, joten Lellulla mahtanee olla melko mielenkiintoinen palapeli koottavana. Jännittävää nähdä, millainen peitosta lopulta tulee! Itse saatan virkkailla vieläkin lisää paloja, mikäli sopivia jämiä syntyy ennen ystävänpäivää.

Näiden kuvien myötä voin ylpeänä ilmoittaa, että meillä on nyt uusi lelu, Sony NEX-5N mikrojärjestelmäkamera. Se on jotakin oikean järjestelmäkameran ja digipokkarin välimaastosta, ja ominaisuuksiltaan vähintään riittävä tällaiselle satunnaiskuvaajalle. Ominaisuuksien käytön opettelu on pahasti kesken, kuten saattaa huomata esimerkiksi ylikorostuneesta joulunpunaisesta, mutta jo pelkän kokeilun perusteella kameralla saa huikean paljon helpommin siedettäviä kuvia kuin entisellä pokkarillamme. Ylin kuva on otettu sisätiloissa melko heikossa valaistuksessa ja silti kuva on riittävän tarkka ja värit toistuvat totuudenmukaisesti, kun älysin säätää valkotasapainon kohdalleen. Alempiin kuviin kokeiliin asetuksia, joissa kuva tarkentuu lähelle ja tausta sumentuu, mikä tekee aika kivan säväyksen (no, ei ehkä näissä peittotilkkukuvissa, mutta noin yleisesti ottaen). Jospa uusi kameramme pelastaa seuraavan puolen vuoden neulekuvaukseni ainakin sen suhteen, että tarkkoja kuvia saa huonommassakin valossa, vaikkei varsinaista asettelutaitoa tai -intoa kovin olisikaan.

Kontio

Olihan siellä uusimmassa Ullassa ohje myös minulta: Kontio-sukat.

Seiskaveikkaa, merimiehelle menossa. Eipä kai näistä sen kummempaa osaa sanoa, itse kyllä tykkään lopputuloksesta, vaikkei se mikään innovatiivisuuden ylistys olekaan. Ihan minun suunnittelemani näköinen siis.

Vertigo eli sukkaputken loppu

Molly oli ensioire sukkaputken päättymisestä, mutta lopullisesti hattuilu valtasi mielen Vertigo-ohjeen myötä.

Vertigo neulotaan tasona ja muoto syntyy lisäysten, lyhennettyjen kerrosten ja kavennusten myötä, lopuksi ommellaan tai silmukoidaan sauma ja kiristetään päälaki. Helppo ja silti mielenkiintoinen ohje, jolla syntyy yksinkertaisen elegantti myssyrakenne. Ensimmäinen kokeiluni on neulottu kanssaneulojan lahjoittamasta Novita Tiinasta 4 mm puikolla ja 45 silmukalla. Neuloin yhteensä yhdeksän sektoria, mikä söi 100 gramman lankakerän todella tarkkaan niin, että jouduin vähän kikkailemaankin sauman ompelussa. Hatusta tuli oikein sopiva keskikokoiseen aikuiseen päähän - sytomyssyksihän tämä on toki menossa.

Minulla oli käytössä toinenkin täysi kerä Tiinaa, joten siitä syntyi toinen Vertigo. Tällä kertaa vähensin silmukoita yhdellä varmistuakseni langan riittävyydestä, eikäpä sitä sauman ompelun jälkeen jäänytkään kuin parin metrin pätkä. Lanka oli miellyttävää neulottavaa ja lopputulos on ihanan pehmoinen, joten eivätköhän nämä ole oikein passeleita sytomyssyjä. Luulenpa, että haksahdan vielä kerran jos toisenkin neulomaan myssyjä tällä samalla mallilla...

P.S. Vielä ehtii vastata Seijasiskon suureen sytomyssykyselyyn!

Sukkaputken viimeiset sukat

Otin tavoitteekseni neuloa kaikki hyväntekeväisyyssukkiin korvamerkityt langat niin, että saisin toimitettua sukat tämän vuoden keräyksiin. Viimeisiä sukkia neuloessa homma alkoi jo kieltämättä maistua puulta.

Viimeisistä oransseista sekä punaisesta Seiskaveikasta tuli väriterapiasukat kokoluokkaa 38-39. Perstuntumalta suunniteltu raidoitus on mielestäni aika onnistunut ja mikä parasta, sain kulutettua kirkkaanoranssin langan kokonaan loppuun. Malli on peruskauraa ja käy hyvin ilmi kuvasta.

Sini-turkoosi-vihreäraidallisen Seiskaveikan neulominen tökki poikkeuksellisen paljon, vaikka ei näissä väreissä mitään erityisen epämieluisaa ole; luultavasti saavutin vain jonkinlaisen saturaatiopisteen sukkien neulomisen suhteen. Koska tiesin, että viimeinen kerä jäisi vainoamaan minua ellen neuloisi sitä pois alta, päätin keksiä jonkin helpon, mutta mielenkiintoisen mallineuleen vauhdittamaan viimeisten sukkien valmistumista. Sellainen löytyi Scribble Socks -sukkamallista (Rav-linkki ilmaisohjeeseen), jonka ohjetta tosin en viitsinyt avata, vaan käytin pelkkää ideaa ja istutin sen omiin tarpeisiini. Näissä sukissa on 56 silmukkaa ja kaksi diagonaalisesti vaeltavaa joustinneuleraitaa, joista toinen kulkee varren etuosasta ja kantalapun poikki, ja toinen kiertää varren takaosasta jalkaterän päälle. Sukat on toki neulottu toistensa peilikuviksi, kuten tapoihini kuuluu.

Halusin langasta mahdollisimman tarkkaan eroon, joten neuloin sukista isot, luultavasti kokoluokkaa 45-46. Jospa joku nuori jannu piristyisi näistä, sukat kun lähtivät Hyvän Mielen Sukat -keräykseen.

Nyt on sukkakiintiö totaalisesti täynnä vähäksi aikaa. Paha vain, että esikoiselle pitäisi oikeastaan neuloa ohuet sukat talven varalle. Jo pelkkä ajatus puuduttaa, sukkien kun toivotaan olevan mustat perussukat, joissa on varressa yksi leveä keltainen raita - yllätys yllätys... No, onneksi esikoisen jalka on suunnilleen saman kokoinen kuin omani, joten hätätilassa hän voi käyttää minun sukkiani.

Rakkauspeitto

Muistatteko Läjän?

Nyt lopputuote on toimitettu saajilleen, joten on aika paljastaa, mitä Läjä sisälsi ja mihin sisältöä tarvittiin.

Noin puolesta Läjän osia kuoriutui 20 x 20 cm kokoisia peittopaloja, jotka on neulottu 3 mm puikolla ja Paw-tiskirättiohjetta mukaillen (noin puolet ohjeen mukaan ja toinen puolikas peilikuvana).

Lopusta paljastui Halloween Cat Dishcloth -paloja, niistäkin noin puolet peilikuvana. Kumpaakin ohjetta jouduin muokkaamaan hieman korkeuden suhteen, että pääsin edes suunnilleen toivottuun kokoluokkaan. Pahoittelen vääristyneitä värisävyjä, todellisuudessa tuo ruskea on tämän kauden punaruskeaa Seiskaveikkaa, ei sitä vanhempaa tummempaa.

Neuloin yhteensä 17 palaa eli reilut 450 g lankaa, päättelin ja höyrytin palat. Siihen päättyi minun työpanokseni, vaan katsokaapa ja ihailkaa sitä, mihin palaset päätyivät:

Nekolassa nimittäin vaihdettiin taannoin siviilisäätyä, ja kaimani sekä Myyränpesän Vynne ideoivat neulojatoverien yhteisen häälahjan, neulotun tilkkupeiton. Palasten ulkonäölle ei asetettu muita rajoitteita kuin käytettävät värit, materiaalin osalta pitäydyttiin villavoittoisessa langassa.

Peitosta tuli kertakaikkisen hieno ja aivan mielettömän iso: 100 palasta eli 2 x 2 m! Siihen mahtuunee paitsi tuoreehko aviopari, myös perheen kissat niin halutessaan. Oli etuoikeus tulla kutsutuksi mukaan tähän yhteisprojektiin - tuokoon peitto mukanaan monia lämpimiä hetkiä Nekolaan! (Peittokuvat on luvan kanssa lainattu Vynneltä.)

Molly

Syyslomaviikolla lokakuun puolivälissä minulle tuli vastustamaton halu neuloa jotakin muuta kuin sukkia, jotakin ehkäpä ihan itselleni. Lankalaatikosta puikolle ponkaisi Cascade 220 Superwash, joka oli jo jokin aika sitten korvamerkitty Mollya varten.

Minulla oli omat epäilyni myssyttävän mallin sopivuudesta itselleni, mutta arvelin hatulle löytyvän ottajia, ellen itse pitäisi lopputuloksesta. Valmista päähinettä sovitellessani hoksasin, että se käy väriltään oivallisesti joskus vuoden alkupuolella neulomani Willow Cowlin kaveriksi. Eikäpä tuo myssy pöllömmältä näytä näin isossakaan päässä, vaikka pipoihmisenä asetteluun pitääkin vähän totutella. Jospa saisin sujautettua nämä vihreät asusteet arkikäyttöön, vaikkapa mustan nahkatakin kaveriksi.

Oli terapeuttista neuloa pitkästä aikaa jotakin valmiista ohjeesta. Sen verran sooloilin, että reunajoustimen oikeat neuloin kiertäen, muuten menin kirjaimellisesti ohjeen mukaan. Puikot 3 mm joustimessa, muuten 3,5 mm, langankulutus noin 90 g. Ja voi veljet, miten pehmeältä Cascade 220 Superwash tuntuikaan kaiken Seiskaveikka-neulonnan keskellä!

Raidallista

Olen vaihteeksi vuodattanut luovuudenlähteeni tyhjiin. Täyttymistä odotellessa olen neuloskellut tasaraitaa lahjoituksina saaduista sekalaisista Seiskaveikoista.

Miesten perussukat, silmukoita 54 ja puikko 3 mm, mallineuleena varressa ja jalkaterän päällä 2 o, 1 n, raidan leveys kolme kerrosta, ranskalainen kantapää ja nauhakavennus. Sinnepä upposi mukavasti kaikki loput siniset jämät ja valtaosa viimeisestä mustasta keränperästä. Kooksi muotoutui jotakuinkin 45-46. Molemmat langat taisivat olla näitä tämän vuosikymmenen värejä, sillä sininen oli taas luokattoman karkeaa ja musta nitisevän muovista.

Oransseja sukkia sen sijaan oli erityisen miellyttävää neuloa, toinen oranssin sävyistä oli niinkin vanhaa, että vyöte oli vaaleanruskeavoittoinen (ehkä viime vuosituhannelta?) ja pehmeys sen mukaista. Näiden sukkien neulominen oli oikeaa väriterapiaa; raitojen lisäksi ylläpidin mielenkiintoa siirtelemällä 2 o, 2 n -joustinneuletta aina pari silmukkaa puoleensa värinvaihdon jälkeen. Silmukoita 48, puikko 3 mm, ranskalainen kantapää ja nauhakavennus, kokoluokka 38-39.

Nämäkin kaksi paria ehtivät vielä Hyvän Mielen Sukat -keräykseen. Lahjoitettuja Seiskaveikkoja on vielä kahteen sukkapariin, joten tavoitteena on saada nekin neulottua ennen keräysajan päättymistä marraskuun alussa. Josko sen jälkeen jaksaisi taas tehdä jotain muutakin kuin perussukkia; joulun lähestyessä huovutettujen tumppujen neulominen on perinteisesti alkanut houkuttaa ja niihin olisi lankojakin valmiina.

Arkadian Ulla

Vastapainoksi opiskelukiireille kehittelin paikallisille neulojille mysteerisukkamallin, jonka neljä erillistä vihjettä lähetin viikon välein mukaan ilmoittautuneiden sähköpostiin. Nyt viimeinenkin vihje on lähetetty ja ensimmäiset parit saatu valmiiksi, joten on aika julkistaa malli ja koko ohje. Pahoittelen heikkolaatuisia kuvia, pokkarillani on erityisen hankalaa kuvata punaista, joka helposti "palaa" puuroksi.

Mallisukkiin valitsin Kaheleiden aurinkoisesta köyhäilyvaihdosta saadun Viking of Norway Vilman, joka vastaa paksuudeltaan Novitan Nallea, Gjestalin Maijaa ja Vuorelman Vetoa. Arkadian Ulla -sukat neulotaan kärjestä aloittaen toistensa peilikuviksi, jalkapöydän yli kulkee pieni palmikkokuvio.

Kantapään rakenne on tuttu Fredrika-sukista, se vain on käännetty neulottavaksi toisesta suunnasta.

Mallin kehittelyprosessi oli mielenkiintoinen: minulla oli kyllä jonkinlainen visio sukan etupuolesta ja kantapään rakenteesta, mutta takaosan palmikkomallia piti kokeilla monella eri tavalla. Myös sukan suu mietitytti, joten päädyin antamaan kaksi hieman erilaista vaihtoehtoa etupuolen lopettelemiseen. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen ja siihen, että tein tästä mysteeriohjeen yhteisneulontaa varten, sen verran kutkuttavaa oli seurata kalakukkoneulojien edistymistä.

Mallista on maksuton ohje saatavilla Ravelryssa. Parempia kuvia mallista on tarjolla esimerkiksi Villaviidakossa sekä kaimani neulomana. Minä neuloin mallisukat 2,5 mm puikolla, koon 38 sukkiin kului melkein kaksi täyttä kerää Vilmaa. Nämä mallisukat ehdin jo myydä entiselle työkaverilleni, minulla itselläni kun on vähintään riittävästi punaisia sukkia jo ennestään. Sukat menevät kuulemma ex-työkaverini eläköityvälle kollegalle läksiäislahjaksi.

Polkalla hyvää mieltä

Anteliaat neuletoverit ovat pitäneet huolen siitä, että minulla riittää lankoja hyväntekeväisyysneuleisiin. Kun sain lupaamani viisi sukkaparia valmiiksi suomalaisille merimiehille, huomasin ehtiväni neuloa vielä lisää sukkia Hyvän Mielen Sukat -keräykseen ennen tempauksen päättymistä marraskuun alussa.

Ensin tartuin kirjavimpaan Polkka-Seiskaveikkaan ja pyöräytin kokoluokan 38 sukat 48 silmukalla ja 3 mm puikolla. Koska minusta tuo täplikäs raita on sellaisenaan kertakaikkiaan ruma, halusin sekoittaa pilkuttumista Petäjä-sukkien mallineuleella. Eihän itse mallineule kirjavasta langasta erotu, mutta kyllä se vähän pilkkuja sotkee. Raitoja en viitsinyt yrittääkään kohdistaa, kelpaavat kenelle kelpaavat.

Vihreänsävyisestä Polkasta neuloin miesten sukat 54 silmukalla kokoluokkaan 43-44. Näissäkin on "mallineule": kuusi kerrosta 2 o, 1 n -joustinneuletta ja sen jälkeen kerros nurjaa, seuraavat kuusi kerrosta joustinta niin, että nurjan silmukan paikka siirtyi silmukan verran vasemmalle ja taas kerros nurjaa. Eihän sillä mallineuleella edelleenkään ole mitään sen suurempaa visuaalista virkaa kirjavassa raitalangassa, mutta tarkoituksena olikin ylläpitää omaa kiinnostusta neuleeseen - ja se onnistui. Tässä vihreässä versiossa pilkut eivät häiritse ollenkaan niin paljon kuin muissa vastaavissa langoissa, sillä väritys nostatti jonkin sortin mielikuvia koivikosta. Niin, ja vihreähän on aina vihreä, ei sitä saa täydellisesti pilattua edes raidoilla ja pilkuilla.

Neuletuntuma Polkassa oli merkittävästi pehmeämpi kuin merimiessukissa käyttämissäni yksivärisissä Seiskaveikoissa. Sääli sinänsä, sillä itse pidän paljon enemmän yksivärisistä kuin valmiiksi raidoitetuista langoista. Yksivärisissäkin karkeus vaihtelee värien välillä, toistaiseksi sininen ja harmaa ovat olleet viime vuosina karkeimpia, musta muovisimman oloinen. Omia sukkiani varten ostin pari kerää tämän syksyn vihreää ja kerän petroolia, niiden neuletuntuma on vielä testaamatta. Ensin pitää tietysti neuloa kaikki lahjoituslangat hyväntekeväisyyteen...