sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Raidallista


Olen vaihteeksi vuodattanut luovuudenlähteeni tyhjiin. Täyttymistä odotellessa olen neuloskellut tasaraitaa lahjoituksina saaduista sekalaisista Seiskaveikoista.



Miesten perussukat, silmukoita 54 ja puikko 3 mm, mallineuleena varressa ja jalkaterän päällä 2 o, 1 n, raidan leveys kolme kerrosta, ranskalainen kantapää ja nauhakavennus. Sinnepä upposi mukavasti kaikki loput siniset jämät ja valtaosa viimeisestä mustasta keränperästä. Kooksi muotoutui jotakuinkin 45-46. Molemmat langat taisivat olla näitä tämän vuosikymmenen värejä, sillä sininen oli taas luokattoman karkeaa ja musta nitisevän muovista.



Oransseja sukkia sen sijaan oli erityisen miellyttävää neuloa, toinen oranssin sävyistä oli niinkin vanhaa, että vyöte oli vaaleanruskeavoittoinen (ehkä viime vuosituhannelta?) ja pehmeys sen mukaista. Näiden sukkien neulominen oli oikeaa väriterapiaa; raitojen lisäksi ylläpidin mielenkiintoa siirtelemällä 2 o, 2 n -joustinneuletta aina pari silmukkaa puoleensa värinvaihdon jälkeen. Silmukoita 48, puikko 3 mm, ranskalainen kantapää ja nauhakavennus, kokoluokka 38-39.


Nämäkin kaksi paria ehtivät vielä Hyvän Mielen Sukat -keräykseen. Lahjoitettuja Seiskaveikkoja on vielä kahteen sukkapariin, joten tavoitteena on saada nekin neulottua ennen keräysajan päättymistä marraskuun alussa. Josko sen jälkeen jaksaisi taas tehdä jotain muutakin kuin perussukkia; joulun lähestyessä huovutettujen tumppujen neulominen on perinteisesti alkanut houkuttaa ja niihin olisi lankojakin valmiina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti