torstai 12. joulukuuta 2013

Twisted Mockery

Innostuin jokunen aika sitten tilaamaan uudelta suomalaiselta värjäriltä, InayaCreationsilta muutaman vyyhdin varsin edullista sukkalankaa. Yhden vyyhdeistä piti olla kuvauksen ja kuvankin perusteella punainen, mutta minun silmissäni se oli enemmänkin lohenpunaisella taitettu vaaleanpunainen. Se ei siis käynyt alkuperäiseen käyttötarkoitussuunnitelmaani. Vaan eipä hätää, sillä keksin hyvin pian, kenelle siitä voisi pyöräyttää joulunaluslahjasukat. Malliksi valikoitui Twisted Mockery. Samalla tuli kuitatuksi Suuren Sukkahaasteen marraskuun haaste käyttää suomalaisen värjärin lankaa.


Sukkien saajalla on vielä numeroa pienempi jalka kuin minulla, joten valitsin mallista S-koon ja käytin 2 mm puikkoa, lankaa sain kulumaan kokoluokan 36-37 sukkiin vaivaiset 65 g. Malli oli joutuisaa neulottavaa, mutta likainen mielikuvitukseni alkoi hahmottaa palmikkomallin tietyt osat kovin alatyylipainotteisesti. Koska lankakin oli kovin punakan limakalvon väristä (kamerani rakastaa punaista, todellisuudessa väri on vähemmän pinkki/punainen ja enemmän lohenpunainen), sukat saivat tekonimekseen Pimperosukat. Toivottavasti saajalla on puhtoisempi mieli, tai mikäli ei ole, toivottavasti häntä ei moinen alatyylinen assosiaatio häiritse. Todellisuudessahan tuo palmikkokuvio on varsin kaunis.


Ohjeesta poiketen tein kiilakavennukset ns. riverbed gusset -tyyliin eli siten, että kavennuslinjat alkavat läheltä kantapääkäännöstä ja päättyvät keskelle jalkapohjaa. Sukista tuli yrityksestä huolimatta lähes itselleni sopivat, joten pelkään, että ne ovat saajalleen aavistuksen väljät. Ohjeistinkin sukkien saajaa laittamaan toiset sukat alle, vaikka se suoranainen synti näin pehmoisten sukkien kanssa onkin.


5 kommenttia:

  1. Ooh, tosiaan. Melko rajaton kuvio.. Mutta kauniit sukat joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
  2. Vai että Pimperosukat! :D Täytyy olla aika hyvä mielikuvitus... vaikka kieltämättä omakin ajatusmaailmani liikkuu yleensä navan alapuolella... ;)

    VastaaPoista
  3. No ketäs tommosten Pimperosukkien käyttäminen häiritsisi? Nättejä noon pimperotkin! Niin! :D

    VastaaPoista
  4. Wau miten upeat. Minäkin sain neuleen aikaiseksi pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  5. Kauniit, mielenyhtymistä huolimatta =) Värikin näyttää ihan kivalta!

    VastaaPoista