lauantai 28. joulukuuta 2013

Tassutellen

Tänäkin vuonna paikalliset neulojat kokoontuivat pikkujouluilemaan Lellun luo. Pikkujoululahjojen lisäksi moni kalakukkoneulojien jouluvaihtopaketti toimitettiin saajalleen, niin myös minun suurella hartaudella Niinalle kasaamani paketti. Se sisälsi punaista ja pinkkiä villalankaa, paneeliverhosta ompelemani projekti- ja tarvikepussukat, Hiya Hiyan pyöröpuikon, pientä suklaaherkkua, pienen (omilta lapsiltani kierrätetyn) lastenkirjan sekä onteloneulelapaset.


Lapaset on neulottu Novitan Woolista muistaakseni 2 mm puikolla; silmukkamäärät olen jo autuaasti unohtanut, kuten lähes kaikki muutkin speksit. Tassukuvion nappasin jostain maksuttomasta nettiohjeesta ja muokkasin sitä mieleisemmäksi.


Aloitin lapaset välaikaisella aloituksella punaisella, neuloin kymmenkunta kerrosta sileää oikeaa, kerroksen nurjaa ja toiset kymmenkunta kerrosta sileää oikeaa. Sen jälkeen taitoin  alun kaksinkertaiseksi ja poimin väliaikaisen aloitusreunan silmukat samalle puikolle vuorotellen päällipuolen silmukoiden kanssa. Tästä jatkoin onteloneuleena valkoinen sisäpuolen värinä. Jälkiviisaana tajusin, että ehkä olisi kannattanut aloittaa valkoisella ja vaihtaa punaiseen vasta viimeisellä oikealla kerroksella ennen taitokseen tulevaa nurjaa. Tässä lapasversiossa sisäpuoli jäi ulkopuolta hieman väljemmäksi ja jossain vaiheessa tajusinkin, että pitämällä lankoja toisessa järjestyksessä olisin saanut tasoitettua eroa tai muutettua sen jopa niin päin, että päällinen olisi ollut löysempää. No, oppia ikä kaikki, niin tämäkin projekti.

Oli yllättävän vaikeaa arvioida kokoa, sillä Niinan käsi on omaani selvästi kookkaampi. Lisäksi onteloneulos on tietysti paksumpaa ja muutenkin vähän eri tyyppistä kuin yksinkertainen perussileä. Toivottavasti lapasista tuli kuitenkin käyttökelpoiset kaikista pikkuvioistaan huolimatta. Ainakin minusta idea oli onnistunut ja lapasia oli mukava neuloa. Olipa kertakaikkisen mukavaa koota paketti juuri Niinalle!


7 kommenttia:

  1. Tosi hauska idea näissä lapasissa. Upeat.

    VastaaPoista
  2. Hei! Eksyin tänne googlen kuvahaun kautta kun etsiskelin seuraavia neulontaprojektejani. Kiitos vinkeistä ja ihana huomata että entisen kotipaikkani kuva koristaa blogissasi. Hyvää vuotta 2014!

    VastaaPoista
  3. Kauniit "tassulapaset"! Kiitos, kun kerroit tuon suoran suuosan teosta näihin onteloneuleisiin, Minullakin on sellaisen teko käynyt mielessä, mutta en ole ollenkaan miettinyt, miten sen toteuttaisiin. Taidanpa napata sinun tapasi seuraaviin tupliini. :)

    VastaaPoista
  4. Onpa ihanat! Mulle ei vaan oikein aukene tuo onteloneule yrityksistä ja ohjeista huolimatta =)

    VastaaPoista
  5. Nää on kyllä niin hienot ja varmasti ihanan lämpimät! Ei riittäis mulla into lapasiin onteloneuleena, kovin hitaasti se mun pipokin valmistuu...

    VastaaPoista