tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulupuun alle

Heräsin tänä vuonna Nuorkauppakamarin Joulupuu-keräykseen viikko ennen keräyksen päättymistä luettuani sanomalehdestä jutun siitä, miten tänä vuonna sosiaalitoimi ei pystyne toimittamaan joululahjoja kaikkiin vähävaraisiin lapsiperheisiin. Päätin laittaa kaikki muut käsityöt viikoksi tauolle pystyäkseni neulomaan edes jotain keräykseen ja jakamaan siten oman perheeni turvasta ja hyvinvoinnista pienenpienen siivun muutamalle taloudellisessa ja ehkä henkisessäkin ahdingossa elävälle perheelle.


Ensin neuloin viime kevään retriitissä minulle päätyneestä Novitan Isovelistä Vertigo-myssyn. Yksi kerä riitti juuri sopivasti 4 mm puikolla neulottuna, yli jäi vain parisen metriä lankaa. Myssylle kaveriksi tai mahdollisesti kokonaan toiseen pakettiin neuloin ja huovutin kirpparilta löytämistäni SandnesGarnin Toveista tumput. Tummempi virheä ei olisi riittänyt yksin kokonaiseen pariin, joten ranneosat oli neulottava vaaleammalla vihreällä. Kokeilin kirjailla jotain pientä vaaleaan raitaan, mutta lopputulos oli niin tökerö, että purin kirjailut ja päätin tumppujen kelpaavan sellaisenaan.


Tumppuputkeen päästyäni tein toisetkin huovutetut Tove-lapaset, tällä kertaa luonnonvalkoinen oli peräisin kirpputorin sijaan naapurin muinoisesta lahjoituslankaerästä. Valkoista olisi kyllä ollut kokonaisiin tumppuihin, mutta halusin elävöittää lapasia vihreillä raidoilla. Jostain syystä tämä valkoinen lanka huopui värikkäämpiä vähemmän, joten lapasista tuli vähän isompaan käteen sopivat.


Viikon aikana ehdin neuloa vielä kolmannetkin tumput kanssaneulojan lahjoittamasta, mahdollisesti Pirtin kehräämön langasta. Näiden neulomusten lisäksi laitoin mukaan kaksi täysin uudenveroista Muumi-kirjaa, jotka omat lapseni olivat joskus saaneet lahjaksi, mutta jotka olivat jääneet käytännössä lukematta. Joulupuu-keräykseen otetaan periaatteessa vastaan vain täysin uutta, mutta koska kaupungin sosiaalitoimi jakaa nämäkin lahjat ja sosiaalitoimen kautta paketteihin päätyy myös hyväkuntoista käytettyä tavaraa, katsoin Muumi-kirjojen täyttävän kriteerit asianmukaisista lahjoista. Jätin kaikki lahjani paketoimatta, jotta sosiaalitoimi voi kohdentaa ne parhaalla mahdollisella tavalla sopiville saajille.

Minulle käsillä tekeminen ja antaminen tuo joulun. Ensi vuonna aion olla paljon paremmin hereillä joulun tulosta, jotta voin neuloa pidemmällä tähtäimellä joululahjoja niille, jotka eivät niitä juuri muuten saa. 

P.S. Tein minä pari pientä joululahjaa lähipiirillekin, siis niiden blogissa jo aikaisemmin esiteltyjen joulunaluslahjojen lisäksi.


Anopin paketista paljastuu tämä kaksipuoleinen kauppakassi, jonka sisus on (kuvassa ulkopuolelle käännettynä) kirpputorilta löytynyttä Ikean puuvillaa ja ulkopuoli mustaa kangasta varastojeni kätköistä. Tästä tuli mielestäni todella kaunis ja aivan anoppini oloinen; toivottavasti kassi ilahduttaa saajaansa yhtä paljon kuin tekijäänsä.


Patalappuja käyttävä ystäväperhe sai puolestaan kaksi omppupatalappua, joiden pääasiallinen materiaali on hyvin tuhdisti huovutettua, Tovesta neulottua neulosta, jonka naapurini lahjoitti minulle jo muutama vuosi sitten. Reunat huolittelin kaksinkertaisella Pallaksella pykäpistoin ja ripustuslenkit virkkasin jämäpussista löytyneestä tummanruskeasta Tovesta. Myös ripustuslenkkien kiinnitysnapit ovat kierrätystavaraa. Näistä patalapuista tuli niin kivat, että olisi tehnyt mieleni pitää ne itse vaikkapa vain koristeina, mutta tulin sentään järkiini. Nämä tosin olivat jo kolmannet joululahjapatalaput samaan perheeseen, joten ensi vuonna pitää kyllä keksiä jotakin ihan muuta...

Näiden sekalaisten käsitöiden myötä toivotan blogini lukijoille villanlämpöisiä joulunpyhiä.

10 kommenttia:

  1. Ehdit kyllä viikossa tehdä Joulupuu-keräykseen vaikka ja mitä. Hieno juttu! Nuo huovutetut lapaset ovat kyllä ihan mainioita, mullakin on sun tekemät tumput (ne tummanvihreät, Tovesta vanutetut, jotka penkaisin itselleni retriitissä) olleet jokapäiväisessä käytössä viime viikot. Pellittävät iiihanasti. Tumput lienevät siis tykätty lahja monessa perheessä. :)

    Ai juu, ja yks keväinen kassi toimi tänään mun joulusaunakassina. Joulusaunan löylyssä rentouduttu ja sä olit ajatuksissa höröttämässä mun kanssa. Rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  2. Ihania lahjoja ja rauhaisaa joulua!

    VastaaPoista
  3. Todella kauniita joulupuukeräyslahjoja! Pitäis noita lapasia kokeilla taas pitkästä aikaa tehdä ite.
    Ja tuo anoppisi kauppakassi...Upea lintukangas, tykkäisin ite varmaan käyttää sitä just noin päin. :)

    VastaaPoista
  4. Omput jäi kommentitta. Syötävät!

    VastaaPoista