torstai 17. lokakuuta 2013

Maitohorsmaa

Norsusukat paiskasivat minut kirjoneuleinnon pyörteeseen. Niinpä päätin toteuttaa toisenkin Rose Hiverin maksuttoman kirjoneulesukkamallin, Fireweedsin.


Langoiksi valikoituivat viininpunainen Katia laine nylon ja luonnonvalkoinen Novitan Tico Tico. Joustimen ja yksivärisen kärjen neuloin 2 mm puikolla, kirjoneuleosat ja vahvistetun kantapään 2,25 mm puikolla. Tavoitteena oli reilusti omaan jalkaani isot sukat, sillä niille on lähipiirissäni enemmän potentiaalisia käyttäjiä; itse en lisää villasukkia todellakaan tarvitse, sukkakori pursuaa jo nyt pahasti yli.


Vähän jäin miettimään, onko värikombinaatio turhan jouluinen, mutta haitanneeko tuo lopulta vaikka olisikin. Tämäkin Rose Hiverin malli on kirjoneuletta vasta opettelevalle oikein mainio, sillä mallikerrassa on vain pari kerrosta, joissa tulee pari pidempää, sidottavaa lankajuoksua. Itse kuvionkin oppi lopulta melko nopeasti ulkoa, eikä kaaviota juuri tarvinnut vilkuilla.


Ja aivan kuten norsusukissa, myös näissä on pohjassa kaunis kirjoneulekuvio pelkän raidan, ruudun tai pilkkujen sijaan. Nämä sukat tuli kyllä neulottua hieman turhan isolla puikolla tai muuten vaan löysästi: viimeistelemätön neulejälki ei ole ollenkaan samaa siisteysluokkaa kuin norsusukissa. Pitäsiköhän minun tällä kertaa venyä ja todellakin viimeistellä nämä sukat kastelemalla kunnolla ja venyttelemällä kirjoneuleosuuksia...

Vaan niin rakkauteni kirjoneulesukkiin syvenee sukkapari kerrallaan.


16 kommenttia:

  1. Kyllä on upeat sukat jälleen kerran.

    VastaaPoista
  2. Ei ole yhtään liian jouluiset! Mä en edes tajunnut ajatella sellaista, ennenkuin siitä kirjoitit. Kovin ovat kauniit, pitää alkaa itsekin harkita Ihan Oikeiden kirjoneulesukkien neulomista.

    VastaaPoista
  3. Justiinsa on sopivat sukat niin, että jouluna niitä voi pitää jouluisina ja muulloin ei. Kade, kirjoneule on suuri inhokkini.

    VastaaPoista
  4. Tää malli on aivan ihana, otin vasta vähän aikaa sitten härkää sarvista ja laitoin alulle ekat kirjoneulesukat ja nää on kyllä ehdottomasti seuraavat - kun vaan osais päättää värit ja langat! Musta toi punainen on just sen verran tumma, ettei oo liian jouluiset ellei niin halua. Ihanat!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kirjoneulesukat! :) Minäkin olen nyt katsellut kirjoneulesukkamalleja "sillä silmällä", ja vähän on jopa omiakin ideoita tullut. :)

    VastaaPoista
  6. Aivan älyttömän kauniit! Kyllä minäkin vielä kirjoneuletta, sitten joskus... :P

    VastaaPoista
  7. Oi nämä on upeat! Ja jouluisuus on vain plussaa ;)

    VastaaPoista
  8. Oi, onpa kauniit sukat, mahtavat!

    VastaaPoista
  9. Todella kauniit ja taitavasti toteutetut sukat!

    VastaaPoista
  10. Uuh, upeat! En kyllä kuvista huomaa mitään epätasaisuutta. Kauniit ovat!

    VastaaPoista