torstai 14. lokakuuta 2010

Sivarisukat


Suomi tuntuu olevan nyt pullollaan hyväntekeväisyysneulehaasteita. Oman alueen Joulusukat 2010 -keräys on tietysti lähimpänä sydäntäni, mutta en voinut olla innostumatta Sotilaskotiliiton Operaatio Villasukan rinnalle yksityisin voimin kehitellystä Villasukat tuntemattomalle siviilipalvelusmiehelle -haasteesta. Blogimies on suorittanut oman maanpuolustusvelvoitteensa aikanaan nimenomaan siviilissä antamalla koulutuksensa ja ammattitaitonsa (käytännössä ilmaiseksi) yhteiskunnan käyttöön vuodeksi. Hän piti Lapinjärven koulutusjaksoa avartavana kokemuksena ja muutenkin siviilipalvelus oli kaikkia osapuolia hyödyttävä ajanjakso, joten tuntui enemmän kuin luontevalle osallistua yhden sukkaparin verran tähänkin tempaukseen. Mikä parasta, väri- ja mallirajoitteita ei ollut toisin kuin armeijan palvelukseen astuvien sukissa.



Tiesin heti, mihin lankaan tarttua. Uusimman secondhand-hankintani mukana oli nimittäin tullut aikalailla kammottavan näköinen monivärihirvitys, jonka arvelin soveltuvan oivallisesti Asennesukkiin. Yllättäen langan (oletan sen olevan Seiskaveikkaa tai vastaavaa) neulominen koukutti nimenomaan väriensä vuoksi ja pidänkin aikalailla lopputuloksesta - punaista tosin olisi saanut olla enemmänkin. Silmukoita loin 56, puikoissa oli mittaa 3,5 mm ja noin 135 grammalla sain aikaan kokoluokan 45-46 sukat. Voin aivan hyvin kuvitella jonkun "vaihtoehtonuorukaisen" hiihtelevän näissä sukissa Lapinjärven koulutuskeskuksen käytävillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti