keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Sykloni


Myönnän auliisti, että minulla on taipumusta ihastua kaikenlaisiin kiertäviin mallikuvioihin etenkin pipoissa. Niinpä innostuin Hurricane Hatin vanavedessä testailemaan omanlaistani pyörrettä.



Koeversio on neulottu 120 silmukalla ja 3 mm puikolla viimeisimmän lankahankintani mukana tulleesta valkoisesta mysteeripuuvillasta, näin hatusta tuli sopiva isohkoon (58-60 cm) päähän. Suurin virhe oli neuloa alkuun 2 o, 2 n -joustinneuletta, joka ei käy hatun kokonaisuuteen lainkaan; seuraavaan versioon kokeilen joko 1 o, 1 n -joustinta tai yritän keksiä jotain ihan muuta. Sinänsä olen ihan tyytyväinen silmukoiden yli vedettyjen langankiertojen luomaan hienovaraiseen kohopintaan. Sytomyssyksi tätä hattua kaavailin, joten virkkasin siihen koristeeksi neliapilan tuomaan onnea käyttäjälleen.



Päälaen kavennukset onnistuivat periaatteessa odotetusti, mutta näkyvät viimeistelemättömässä hatussa kuitenkin tuollaisina ruttuina. Seuraavaan evoluutioversioon siirrän kavennuskohtia silmukan verran toiseen kohtaan siinä toivossa, että lopputulos on siistimpi.


Pahoittelen kuvien heikkoa laatua, kuvausmallini kun ei suostunut irrottamaan katsettaan lastenohjelmista siksi aikaa, että olisimme pistäytyneet pihalla luonnonvalossa. Jatkuva venkoilu ja huojuminen eivät edesauttaneet tarkkojen kuvien saamista, joten näihin oli tyytyminen.


Kovasti tekisi mieleni kirjoittaa ohjeet tähänkin pipoon suunniteltujen muutosten jälkeen, mutta toistaiseksi jään vielä miettimään, josko näitä samanlaisia ohjeita on jo tarpeeksi muutenkin tarjolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti