maanantai 21. kesäkuuta 2010

Paitoja itselle ja yksi kuopuksellekin


Olen eittämättömän pönäkässä kunnossa, niinpä entiset paidat kinnaavat ja jäävät ikävän lyhyiksi.  Koska a) en ole jaksanut motivoitua painonpudotukseen, b) vihaan vaateostoksia ja c) kangaskaapissani oli useampaakin trikoota isommat palat, osasin vetää johtopäätökset ja ryhtyä itse toimiin. Onneksi tallessa oli aikaisempina vuosina piirrettyjä kaavoja, joiden uskoin olevan kokoluokaltaan suunnilleen sopivia.



Torilta hankitusta Nanson trikoopalasta tuli itselleni perusteeppari, kaava on muistaakseni Suuresta käsityölehdestä 6/2000 kokoa L ja se on - toisin kuin kuvan perusteella voisi kuvitella - hieman slimmattu. Hyvä peruspaita kesäksi ja taatusti tarpeeksi pitkä, sillä lisäsin helmaan vielä reilusti pituutta.



Lisää Nanson trikoota torilta, tällä kertaa vähän räväkämmässä kuosissa. Pala oli niin iso, että saatoin täsmäillä tähän tunikaan/mekkoon mieluisimpia värejä. Takana on vähän sinistäkin, mutta eteen halusin pelkkää vihreää. Hihojen keltainen oli oikeastaan ainoa vaihtoehto sen jälkeen, kun etu- ja takakappaleet oli leikattu. Kaava on Suuresta käsityölehdestä 6/1999, siis sama kuin näiden suosikkimekkojeni. Tällä kertaa huolittelin pääntien resorikaitaleella. Ripustimellahan tuo näyttää ihan yöpaidalta, mutta päällä ollessa on sen verran istuva, että on oikein mukiinmenevä kesävaate.


Oranssi-valkoisesta trikoosta jäi juuri sopiva jämäpala kuopuksen paitaan, johon käytin aikaisemmin testaamaani Ottobren slim fit -teepparin kaavaa koossa 116 cm siitäkin huolimatta, että blogikäly lähetti pinon oivallisia paitoja, joista tuli heti kuopuksen suosikkeja.



Toisin kuin edelliset ompelemani paidat tämä pääsi heti suosioon ja kuvan pääsin ottamaan vasta pesua odottavasta paidasta. Malli on solakalle pojalle oikein mainio ja väritkin miellyttävät silmää, joten tällä kertaa onnistuin saamaan aikaan kolme käyttökelpoista vaatetta. Vielähän tuolla olisi muutamaan paitaan trikoota, josko nekin saisi tämän kesän aikana kangaskaapista päällä pidettävään muotoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti