perjantai 29. elokuuta 2008

Paniikkiompeluksia esikoulun vaatimuksiin

Eskarin aloitus on aiheuttanut lieviä paniikkioireita tarpeiston suhteen: sadevaatteet, kumpparit, sisähousut, sisätossut, ulkohousut, varavaatteet, jumppavaatteet, reppu. Tajusin, ettei esikoinen omista kuin yhdet vuorilliset ulkohousut, reppua tai jumppapussia ei ollut lainkaan. Mieluinen reppu löytyi onneksi helposti (kirpparilta), mutta kun ulkohousut olisivat maksaneet marketissakin 30 euroa, ryhdyin kiireesti ompelupuuhiin. Varmuuden vuoksi päätin kokeilla Ottobren (6/2007) ulkoiluhousumallia, kyseistä lehteä kun kovasti kehutaan.



Tulihan housut, naapurin lahjoittamista kankaista: valkoisesta Rukan vuorikankaasta sekä aavistuksen öljyisen tuntuisesta ruskeasta päällikankaasta. Reisipaljetaskut jätin tosin laiskuuksissani tekemättä. Siitä Ottobren ihanuudesta en sitten tiedä. Piirrettyäni kaavat ja leikkattuani kankaat huomasin, että kahdesta osasta koostuva etulahje on ainakin 5 cm lyhyempi kuin takalahje niin päällisessä kuin erikseen piirtämässäni vuorin kaavassa. Tarkistin kaavapiirrokseni muutamaan otteeseen, mutten löytänyt omista tekemisistäni virhettä. Kirosin ja ompelin housut lyhemmän lahkeen mittaisiksi - onneksi, sillä näinkin housuista tuli turhan pitkät. Ompeluohjeetkaan eivät olleet idioottivarmat: ompelin kyllä vuorin ja päällisen ohjeen mukaan vyötäröstä yhteen oikeat puolet vastakkain, mutta sen jälkeen "käännä housut oikeinpäin" oli liian ylimalkaisesti sanottu. Ehdin jo kerran leikata vuorin sisäsaumat auki ja ommella uudelleen ennen kuin tajusin, että kääntämisoperaatio onnistuu toisen lahkeen kautta. Ehkä tämä on itsestäänselvyys kaikille muille harrastajille, mutta kaltaisiani putkiaivoja varten ohjeisiin olisi voinut kirjata esimerkiksi "käännä housut oikein päin toisen lahkeen kautta". No, pääasia että lopputuloksesta tuli käyttökelpoinen. Kuvanottohetken jälkeen pujotin vielä lahjepäärmeisiin kapeat kuminauhat, etteivät lahkeet laahaa jatkuvasti kantapäiden alla.
Eskarilaiset jumppaavat päiväkodin liikuntasalissa, jonne meno vaatii pihan ylityksen. Niinpä jumppapussi sisäliikuntavaatteita varten tuntui käytännölliseltä idealta.



Tämä pikatikki syntyi ystäväni lahjoittamasta kangaspalasta. Poikaa itseään huoletti, mahtaako pussi olla "liian lapsenmielinen". Vähän haikeaahan se on, kun kuusivuotias on jo huolissaan imagostaan ja siitä, ettei mikään hänellä oleva ole vahingossakaan lapsellista. Tästä ei taida meno ainakaan helpottaa.

tiistai 26. elokuuta 2008

Jämäompeluksia

Joskus keväällä tai kesän alussa kuopus vieroitettiin yötutista ja siinä yhteydessä hän itse päätti, ettei enää nuku pinnasängyssä. Niinpä hänelle laitettiin oma punkka kerrossängyn alasänkyyn, johon blogimies pyöräytti turvalaidan. Pienet raajat tuppasivat kuitenkin kiilautumaan joko turvalaidan ja patjan tai patjan ja seinän väliin. Niinpä kaivelin jälleen kerran jämäkankaitani ja ompelin Mato Makkaran:


Pituutta kaverilla on reilu metri ja ympärysmittaa vajaat 30 cm. Kankaat ovat sekundan sekundaa, suurin osa jonkin sortin puuvillaresoria, jotka olin jo kertaalleen hylännyt jätteeksi ja kuitenkin vielä kerran pelastanut. Täytteenä on sekundan sekundaa tikkikangassoiroa, jota saimme joskus muutama vuosi sitten jostakin lahjoituksena, kun ompelimme naisissa lasten vaatteita, tilkkupeittoja ja muuta tarpeellista sairaalaan; silloinkin tikkikangassoiroja käytettiin sänkymakkaroitten täytteinä. Itse olin jo unohtanut omistavanikaan niitä, kunnes pengoin ullakolla jätesäkkejä jotakin muuta etsiessäni. Mato on ajanut asiansa, oikeastaan toinenkin samanmoinen olisi hyvä olla. Täytettä ainakin piisaisi enkä usko homman jäävän kiinni itse kankaistakaan.

Kuopus on kovin ehtiväinen. Vieraspatjamme ovat toimineet myös lasten touhupatjoina ja olen jo kerran uusinut molempien patjojen päällykset. Vanha pussilakana ei kuitenkaan kestä ikuisesti, joten toisen patjan päällys hajosi toistamiseen. Kuopus käytti tätä hyväkseen ja kävi rusauttamassa sonnat tarkasti palkeenkielen kohdalta suoraan patjalle. Koska patja itsessään on jo vanha, päätimme pelastaa vain puhtaan osan patjaa lasten leikkeihin. Puolikkaaseen patjanpalaan ompelin uuden päällyksen:



Kangaskin valikoitui kuin itsestään: se on naapurin lahjoittamaa, hiukan joustavaa sisustuskangasta, joka on niin kertakaikkisen rumaa, etten aivan varmasti tule kaipaamaan sitä mihinkään muuhun projektiin. Sen sijaan se vaikutti tarpeeksi paksulta ja kestävältä patjansuojukseksi - ja sitä oli juuri sopivankokoinen pala. Siirsin toki entisen patjansuojuksen vanhat purkuvetoketjut uuteen suojukseen, jotta tämäkin olisi helposti pestävissä, pottaharjoittelijan osalta kun on vielä toivomisen varaa niin nestemäisen kuin kiinteänkin jätteen loppusijoituspaikassa.

Jotta uusien vieraspatjojen hankinta ei olisi jäänyt puolitiehen, esikoinen täydensi tilanteen oksentamalla toiselle patjalle. Motivaatio ei riittänyt parikymmentä vuotta vanhan vaahtomuovipatjan pesemiseen, joten sekin sai lähtötuomion. Vielä kuitenkin ehdin leikata siitä kulmasta palan, jota voisi kenties hyödyntää jatkossa vaikkapa neulahuovutuskokeiluissa...

lauantai 23. elokuuta 2008

Uusi aluevaltaus

Olen aina pitänyt puusta materiaalina. Vietin lapsuudessani yhden jos toisenkin illan koulun puutyöverstaalla isäni ja mitä luultavimmin myös isosiskoni kanssa. Puupajalta on vain hyviä muistoja niin kuulosuojaimista, sahanpurusta kuin kotisleikeistäkin. Vielä lukion jälkeenkin haaveksin puusepän ammatista, vaikka tosiasiassa olin jo tehnyt päätökseni akateemisen ammatin hankkimisesta. Senkin jälkeen puutöiden harrastaminen on jäänyt monestakin syystä pelkäksi haaveeksi, ei vähiten aika- ja tilapulan takia. Nyt aika oli kuitenkin kypsä ensimmäiselle isommalle projektille.

Ensin möin vanhat, epäkäytännölliset yöpöytämme pois. Sen jälkeen hankin suosikkinettikirppariltani kaksi kunnostettavaa puutuolia, joista on tarkoitus joskus tulla meille yöpöydänkorvikkeet. Ensimmäiseksi työn alle pääsi tuoli, jonka ostin kympillä tämän kuvan perusteella:



Istuinosa oli haljennut kahdesta kohtaa ja tuoliparkaa oli muutenkin kohdeltu kaltoin. Sen istuinlevy oli tylysti jälkikäteen naulattu sen sijaan, että tuolin alkuperäistä alapinnan kiinnitystä olisi kiristetty ja korjattu. Osittain halkeillut maalipinta paljasti maalikerroksiakin olleen useampia. Kuumailmapuhaltimen ja siklin (sekä erinäisten hammaslääkärin työkalujen) avulla päältä kuoriutui lopulta kolme maalikerrosta: punainen, sininen ja betoninharmaa. Alta paljastui koivutuoli, joka oli alunperin käsitelty tummalla petsilakalla.

Ensimmäisen (mekaanisen) puhdistuskierroksen jälkeen tuoli näyttää tältä:



Istuinlevy vaikuttaa liian huonokuntoiselta, jotta sitä kannattaisi lähteä kunnostamaan. Runko sen sijaan on tukeva ja asiaankuuluvia pintakolhuja lukuunottamatta hyvässä kunnossa. Petsilakka lähti siklillä vain osittain, mutta viehätyin kirjavasta vaikutelmasta siinä määrin, etten taida pyrkiä puhtaalle puulle ensinkään. Pinta vaatii vielä siistimistä hiomakoneella ja sen jälkeen on vielä päätettävä, onko lisärapsuttelu tarpeen. Alan kallistua siihen suuntaan, että lopputuloksessa saavat näkyä tuolin historian monet kerrokset, siis myös pienet jäänteet kuorituista maalikerroksista. Istuinlevyn osalta jatko on toistaiseksi avoin. Jos jostain löytyy sopivaa (vanhaa?) puulevyä, blogimies on lupautunut tekemään istuinosan alkuperäisen mallin mukaisesti.

Puun tunnussa on jotakin hyvin parantavaa. Oli hieno tunne kuoria hirvittävät maalikelmut pinnasta ja päästä koskettamaan aitoa puuta. Tästä rumasta ankanpoikasesta ei ehkä koskaan kuoriudu varsinaista joutsenta, mutta uusi elämä sille ainakin on tarjolla.


keskiviikko 20. elokuuta 2008

Lina-pipo

Kaikien jämä- ja hylkylankaoperaatioiden jälkeen oli aika vaihtaa hetkeksi laatukanavalle. Täydellisen neulenautinnon tavoittelu sai alkunsa siitä, kun puolivahingossa törmäsin Junt... siis Anttilassa Novitan luksuslankoihin ja hetken hypistelyn jälkeen päädyin ostamaan nämä:



Kaksi kerää luonnonvalkoista Novita Windiä (20% silkkiä, 80% villaa) maksoivat enemmän kuin mikään koskaan ostamani neulelanka (5,90 € / 50 g). Lanka oli silkkisen pehmoista ja juuri sopivan paksuista korkkaamaan vihdoin ja viimein Kikalta saamani 3,5 mm:n Addi-pyöröt. Pyhä kolminaisuus täydentyi, kun löysin tieni Joko knits -blogin Lina-pipon luo.

Kaikki oli siis pedattu Täydelliselle Neulenautinnolle: laatulanka, laadukas työväline ja ehdottoman mieluinen malli. Mutta. Addin sormituntuma oli kyllä pehmeä, mutta yhdistettynä silkkiseen lankaan liiankin liukas: vasemman puikon silmukat karkailivat jatkuvasti käden alta taaksepäin. Vika saattoi toki olla neulojassakin, olenhan tottunut käsittelemään lähinnä takkuilevia lankoja ja työvälineitä. Valmista kuitenkin tuli, vaikkei neulenautinto täydellinen ollutkaan.



Malli on juuri niin kaunis kuin odotinkin ja lanka tuntuu todella hyvältä iholla myös neulottuna. Pipo on upea - mutta minulle auttamattomasti liian pieni. Mallina toiminut kuopus (1v10kk) ihastui pipotuntumaan siinä määrin, ettei olisi luopunut myssystä laisinkaan. Hänelle se on aavistuksen turhan syvä, muttei häiritsevässä määrin. Jos tässä on vastaus kuopuksen hattuvastaisuuteen, hän saa ilomielin pitää pipon.

Mutta kyllä vähän harmittaa silti. Lähtökohdat eivät olisi voineet olla paremmat ja neulontaprosessi sekä lopputuloskin nyrjähtivät vain vähäisissä määrin - mutta juuri sen verran, etten vieläkään saanut itselleni talvipipoa. Ehkä teen toisen Linan itselleni ja lisään pari mallikertaa. En vain ole lainkaan varma, raaskinko enää ostaa yhtä hyvää lankaa, tähän ensimmäiseen kun kului yli puolet ostetuista langoista.

maanantai 18. elokuuta 2008

Koruaskartelua

Esikoisemme ensimmäisen eskaripäivän kunniaksi on syytä esitellä hänenkin kättensä jälkiä. Poikamme ei ole ollut juuri lainkaan kiinnostunut askartelusta tai muusta näpertelystä (pikkulegoja ja Geomageja lukuunottamatta), joten olin iloisesti yllättynyt, kun hän halusi värkätä korun yhdestä MagClicks-seteistä, joita ostin Claes Ohlsonilta huimaan 1,50 €:n hintaan (alkuperäinen hinta näkyi olleen 5,90 €). Perimmäinen ajatukseni oli hamstarta näitä koruaskartelupaketteja joko lahjoiksi tutuille tytöille tai askartelutarvikkeiksi itselleni, mutta annoin enemmän kuin mielelläni yhden paketeista esikoiseni käyttöön.

Tällainen hänen korustaan tuli:



Hän sai vapaasti suunnitella mallin itse, autoin vain magneetilla kiinnittyvän keskimollukan rakentelussa sekä takamagneettien kiinnityksessä. Merkillepantavaa on jälkikasvumme pyrkimys täydelliseen symmetrisyyteen: hän jätti pari osaa setistä käyttämättä, koska niille ei ollut enää paria toiselle puolelle laitettaviksi. Mitäpä muutakaan saattoi odottaa, onhan sama symmetriahakuisuus havaittavissa sekä hänen äidissään että erityisesti isässään. Olen ylpeä pojastani ja hänen tekemästään korusta, jonka hän teki nimenomaan itselleen, ei minulle. Vaihtoehtona oli myös sininen tarvikepaketti, mutta esikoinen ihastui tähän "Fire"-nimeä kantavaan puna-oranssiin settiin; oli mukava huomata, että hän suhtautuu edelleen melko ennakkoluulottomasti väreihin (vain vaaleanpunainen on selvästi "hyi, tyttöjen väri").

Ylijääneestä oranssista "timangista" ja vanhoista paljettihelmistä väkersin itse korun barbielle, yhdistettäväksi oransseihin korkkareihin ja oranssisävyiseen kotelomekkoon:



En ole mikään helmiaskartelija enkä omista asiallisia työvälineitä tai tarvikkeita, mutta roisilla meiningillä sain silti aikaiseksi ihan toimivan kaulakorun nukelle. Loput korusetin tarvikkeista (pätkät punaista paperinarua ja oranssia muovinauhaa sekä yksi "metallikukka") jäivät vielä odottamaan tulevia askarteluja.


lauantai 16. elokuuta 2008

Extreme makeover

Pari viikkoa sitten mukaani tarttui paikalliselta suurkirpparilta neljä barbieta. Oikeastaan olin etsimässä vain Keniä, mutta koska miehistä ei näkynyt vilaustakaan, sain hyvän syyn investoida yhteensä 6,50 € näihin nukkeihin:



Vasemmanpuoleiset "kaksoset" maksoivat 2 €/kpl ja niiden mukana tuli niin vaate, laukku kuin kengätkin. Hiustenkin kunto oli niin hyvä, ettei niitä olisi oikeastaan tarvinnut kunnostaa. Näitä vartalomalliltaan uudempia "belly button" -nukkeja suunnittelin lahjoiksi, sillä ne eivät puhutelleet minua eivätkä esikoistani.

Alaston, euron hintaan omistajaa vaihtanut "belly button" -barbie, joka suorastaan vaati tulla nimetyksi Margitiksi, on selvästi kaksosia aikuisemman oloinen ja aivan eri tavalla persoonallinen. Tällä nukella on myös nivelet kyynärpäissä, joten se soveltunee oivallisesti uuden vartalomallin sovitusnukeksi. Hiuksiltaan Margitkin oli jo ostohetkellä vähintäänkin tyydyttävässä kunnossa.

Joukon vanhin, vanhan mallin "twist-and-turn" -barbie on ulkonäkönsä puolesta isosiskohahmo sekin. Vaikka minulla jo Vieno onkin, en voinut vastustaa tätä 1,50 €:n nukkea, onhan sillä sentään helpommin puettavat kädet kuin Vienolla - ja hiukset, jotka selvästi vaativat pientä kunnostusta:



Lähtötilanne ei ollut lainkaan katastrofaalinen. Takkuinen kylläkin, mutta ei mikään tuhannen voltin syherö kuitenkaan.



Ensin kampasin takut auki metallisella lemmikkien turkkikammalla. Mekon alta paljastui samalla tämän talon ensimmäiset alusvaatteet, kuvassa näkyvät rintsikat.



Seuraavaksi kaadoin kiehuvaa vettä piirasvuokaan ja leväytin kuiviltaan kammatun kuontalon kylpyyn. Kun hiuksia kampaa kuumassa vedessä tarpeeksi pitkään, kampa alkaa liukua iloisesti koko pehkon läpi merkkinä siitä, että kunnostus alkaa tuottaa tulosta. Pahasti takkuisille tapauksille vesi on vaihdettava välillä kuumempaan, kuvan barbielle riitti yksi kiehuvan veden satsi.



Kuumavesikampauksen jälkeen hiukset voikin kuivata kankaaseen ja kammata haluttuun asentoon kuivumaan lopullisesti. Tässä vaiheessa on mahdollista vaikuttaa siihen, miten hiukset jatkossa asettuvat, joten hiuksia ei kannata jättää kuivumaan ihan miten sattuu.



Mahdolliset kiharat ovat mennyttä, mutta takkutukan tilalla on kuitenkin silkinhienot, suorat hiukset. Sähköistyviä suortuvia voi siloitella rasvaamalla ensin omat kädet perusvoiteella ja vetelemällä sen jälkeen rasvatuilla käsillä kutreja kuosiinsa.

Käytin kaikki uudet barbiet kuumavesikampaamossa huvikseni ja harrastuksekseni, minkä lisäksi Täydellisen Muodonmuutoksen täydensivät uudet vaatteet:



Kaksosilla on lenkkikaverini lahjoittamista jämälangoista neulotut mekot, molemmat mallit omasta päästä ja bb-barbien vartalomallille optimoituina. Soveltuvat asusteet täydentävät lookin: vaalenpunainen laukku tuli kirppariostosten mukana, piikkarit vaihdossa ja valkoiset sandaalit aikaisemmin kirpparilta haalitusta tarvikenyssäkästä. Valkoinen laukku (kuten harmaan mekon somisteet) on virkattu jälleen kerran Chenillestä.

Margitin paita on sekin lenkkikaverini jämälankaa, joka on luvalla sanoen käsittämättömän rumasti pätkävärjättyä (anteeksipyyntöni niille, jotka erityisesti pitävät tämänkaltaisista pätkärääkätyistä neulelangoista). Yhdistin paitaan vanhan "toimistohameen" vain huomatakseni, että bb-barbiella on todellakin hieman tnt-barbieta leveämpi lantio. Tnt-barbielle ompelin ystäväni lahjoittamasta verhokangaspalasta kotelomekon, joka sopii väreiltään (ainakin suurin piirtein) toisella kaksosista alunperin olleisiin korkkareihin. Korukin on omaa käsialaa, mutta sen esittelen tarkemmin tuonnempana.

Löydettyäni siis viimein sovitusnukeksi myös "belly button" -barbien jouduin toteamaan, etteivät monetkaan "twist-and-turn" -vartalolle suunnitellut vaatteet istu uudemmille nukeille lainkaan kauniisti. Housut ja hameet eivät tahdo mahtua lantiosta siinä missä kaikki mekot ja paidat jäävät ikävän väljiksi rintamuksesta. Tämä asettaakin uudenlaisia haasteita vanhojen barbienvaatekaavojen käytölle. No, se ei liene mikään ylitsepääsemätön ongelma, jahka ompeluinnostus joskus taas iskee. Sitä ennen voi helpostikin neuloa kaikenlaista pientä jämälangoista...








keskiviikko 13. elokuuta 2008

Perhoskassi

Hylkylangat eivät jätä minua rauhaan. Altocumuluksen vinkattua näistä virkatuista perhosista minun oli aivan pakko tehdä neljäs jämälankakassi putkeen, tällä kertaa siis virkaten.



Lanka on Altocumulukselta saatua persikanväristä vauvalankaa, ehtaa akryylitykitystä viime vuosituhannelta. Reunat ja osa perhosesta on virkattu Novita Chenillellä ja perhosen keskiosa ruskealla Tennesseellä. Jälleen aloitin kassin varmuuden vuoksi olkahihnasta puolipylväskerroksin ja jatkoin siitä kassiosaan. Yläreuna on puolipylväitä, sen jälkeen on kolmattakymmentä kerrosta ristikkäisiä pylväitä ja pohja jälleen puolipylväitä kulmista kaventaen. Lankaa jäi vieläkin jäljelle vähintäänkin riittävästi...

Väristä - joka oli muodikas joskus parikymmentä vuotta sitten - huolimatta kassista tuli minusta varsin onnistunut. Perhosessa on jotakin etäisesti Japani-henkistä; näitä tulee tehtyä luultavasti enemmänkin erinäisten käsitöiden koristuksiksi. Ajattelin perhoskassin sopivan joululahjaksi hyvän ystäväni esikoistyttärelle, joka sai muutama viikko sitten persikkaisen helletopin.

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Jämälankakassit II ja III

Uusimpien vaihtokauppalankojen toisen projektin idea lähti sinisen pörrölangan tunnusta ja väristä. Eräs ystäväni on kissaihminen, joka pitää sekä sinisestä että kasseista, joissa on jokin juju. Koska hän on kaipaillut kassia, jossa olisi vetoketju, päätin kokeilla, saisinko sellaisen aikaiseksi neulomalla saamastani ylijäämälangasta. Tällainen kassista lopulta tuli:



Pitkä kantohihna on neulottu ensimmäisenä neljän silmukan i-cordina 5,5 mm haloilla (siltä ne tuntuivat 2,5 mm puikkojen ja barbienvaateneulomusten jälkeen). Kassiosaan jatkoin suoraan hihnasta: neuloin hihnan neljä silmukkaa 2 x 2 o yht. ja loin 20 uutta silmukkaa, nappasin hihnan toisesta päästä kaksi silmukkaa lisää ja loin vielä toiset 20 silmukkaa. Näin sain neulottua itse kassiosan 44 silmukan pyöröneuleena ja pohjankin sain umpeen neulomalla päätellen. Sisälle ompelin sinisestä lakanakankaasta vetoketjullisen pussin, jonka ompelin neuleen suuaukkoon. Kokoa pussukalla on noin 16 x 17 cm eli aika mukavasti sopiva lompakolle, kännykälle ja avaimille. Olkahihna on niin pitkä ja venyvä, että laukku asettuu tavaroineen jonnekin lantion seudulle, kun sen pujottaa olan yli.

Olen tyytyväinen. Jotenkin tämä on ystäväni oloinen, vaikkei siinä langan lisäksi mitään suurta jujua - esimerkiksi kissanhäntää tai -korvia - olekaan.

Koska ystäväni kassiin kului vain 23 g lankaa ja melkein saman verran oli vielä jäljellä, päätin neuloa toisen samantyylisen kassin lenkkikaverini pojalle. Hän pitää kaikesta kauniista, mutta koska hänen vanhempansa eivät oikein lämpene pukemaan esikoistaan hameeseen tai kukkahattuun, ajattelin tällaisen pörrölankakassin olevan sopiva kompromissi. Värihän on tarpeeksi poikamainen ollakseen hyväksyttävä konservatiivisempaankin makuun, mutta pörröisyys ja sametinpehmeys tuovat toivottavasti sopivan ripauksen feminiinistä vaikutelmaa.



Tässä kassissa on lyhyempi olkahihna ja se on muutenkin aavistuksen pienempi. En myöskään ommellut sisäpussia, vaan virkkasin pelkästään nappilenkin jätti(jämä)nappiin kiinnitettäväksi. Nähtäväksi jää, mitä mieltä 5-vuotias on kassista. Jos hän ei siitä pidä, toivottavasti pikkusisko tai äiti löytävät pussukalle jonkinlaista käyttöä.

perjantai 8. elokuuta 2008

Jämälankakassi

Yllättäen edellisen postauksen langoista työstettäväksi pääsivät juuri ne langat, joihin kaipasin ideoita. Teki mieleni virkata, joten sametinpehmeistä vihreistä ja roosanvioleteista langoista syntyi tämä kassi:



Malli on omasta päästä, virkkaaminen on aloitettu puolipylväskerroksin sangasta ja jatkettu siitä suoraan kassiosaan. Yläreuna ja viimeinen pohjakerros ovat puolipylväitä, välissä on *1pp, 1kjs*-kerroksia sen verran kuin lankaa riitti. Lopuista langanpätkistä virkkasin somisteiksi kukat.

Kassi on pieni, ehkä hieman peruslompakkoa suurempi. Se onkin ilmiselvästi pienen tytön oma kesäkassi, joten taidan antaa sen lenkkikaverini 3-vuotiaalle tyttärelle. Toivottavasti kelpaa, sillä omasta mielestäni kassissa on jonkinlaista vaatimatonta viehätystä, vaikka se puhtaasti jämälankatyö onkin.

tiistai 5. elokuuta 2008

Vaihtokauppaa jälleen


Olen käynyt tuttavani kanssa sauvakävelylenkillä kerran viikossa kolmen vuoden ajan. Emme pidä muuten yhteyttä, mutta viikottaisella lenkillä tuuletamme keuhkojen lisäksi päätämme purkaen edellisviikon paineet. Viimeisen vuoden aikana tärkeäksi päivitysaiheeksi on noussut käsityöt. Niinpä ajauduimme lopulta tekemään myös vaihtokauppoja.

Minä sain jämäjämälankoja:



Ohuemmat langat menevät itseoikeutetusti barbien neuleisiin, mutta vasemmalla ylhäällä ja oikealla alhaalla olevat paksummat tekokuitulangat joutuvat odottamaan muuta käyttökohdetta. Jos inspiraatio antaa odotuttaa itseään, pitänee käydä koluamassa ainakin Jämäblogia ideoiden toivossa. Hyviä vinkkejäkin saa tarjoilla. Lisäksi sain bonuksena kaksi käsintehtyä saippuaa: manteli- ja kamomillasaippuat.

Lenkkikaveri sai toivomansalaisen kassin lenkkikamppeille:



Kangas on samaista ystävän patjansuojusompelusta ylijäänyttä kreppipussilakanaa kuin mistä tein esikoiselle tämän jumppakassin. Kuosi on raikas, lenkkikaverikin tuntui pitävän siitä ensinäkemältä. Siitä huolimatta minä taisin jäädä tässä vaihtokaupassa voiton puolelle.


lauantai 2. elokuuta 2008

Kortteja

Onniteltavia on taas useampia, joten pääsin pitkästä aikaa korttiaskartelun makuun.



Sisareni täyttää huomenna vuosia, hän saa tämän sisutuksensa väreihin passatun syntymäpäiväkortin. Karhu (vaikka se erehdyttävästi muistuttaakin lehmää) on sahattu kuviosahalla ohuesta vanerista jo vuosia sitten, reunat on toki pyöristetty hiekkapaperilla. Muut korttitarvikkeet ovat peruskauppatavaraa. Tämä kortti on viimeinen lenkki kolmen kortin sarjaan, jossa kaikissa on vanerinen eläin (edellisissä poro ja kettu) sekä sama värimaailma. Voisin kuvitella, että täydestä sarjasta saisi kehystämällä ihan asiallisen siustuselementin seinälle - katselin jo hieman paikkaakin taannoin sisareni asunnolla yöpyessämme.



Mieheni työkaveri sai toisen lapsensa kesäkuussa. Onnittelukäynti on vielä tekemättä, mutta tämä kortti on menossa yhdessä sinisen Puh-peiton kanssa lahjaksi pienelle Pauli-pojalle. Siniselle korttipohjalle on liimattu itse marmoroimani kopiopaperin pala, sen päällä on pala uusiokäyttöön päässyttä lahjapaperia ja taikataikinasta joskus kauan sitten muotoilemani jalka. Kehykseksi piti tietysti rötvätä sinistä kimalleliimaa.

Ystäväni tyttäret täyttävät vuosia elo- ja syyskuussa. Heitä ajattelin onnitella vaihtoehtoisin prinsessakortein:



Liekö pyhäinhäväistystä, mutta leikkelin kiiltokuvaenkeleiltä siivet ja liimasin päähän kultapaperista (peräisin muuten muistaakseni tumman suklaalevyn kääreestä) kruunut. Korttipohjan ja kiiltokuvan välissä on leveää pitsinauhaa, joka on jälleen kerran Eijan lahjoittamaa. Ei ehkä mitään korttiaskartelun korkeinta aatelia mutta saavat luvan kelvata. Lahjaksi tytöt saavat nämä setit.