lauantai 23. elokuuta 2008

Uusi aluevaltaus

Olen aina pitänyt puusta materiaalina. Vietin lapsuudessani yhden jos toisenkin illan koulun puutyöverstaalla isäni ja mitä luultavimmin myös isosiskoni kanssa. Puupajalta on vain hyviä muistoja niin kuulosuojaimista, sahanpurusta kuin kotisleikeistäkin. Vielä lukion jälkeenkin haaveksin puusepän ammatista, vaikka tosiasiassa olin jo tehnyt päätökseni akateemisen ammatin hankkimisesta. Senkin jälkeen puutöiden harrastaminen on jäänyt monestakin syystä pelkäksi haaveeksi, ei vähiten aika- ja tilapulan takia. Nyt aika oli kuitenkin kypsä ensimmäiselle isommalle projektille.

Ensin möin vanhat, epäkäytännölliset yöpöytämme pois. Sen jälkeen hankin suosikkinettikirppariltani kaksi kunnostettavaa puutuolia, joista on tarkoitus joskus tulla meille yöpöydänkorvikkeet. Ensimmäiseksi työn alle pääsi tuoli, jonka ostin kympillä tämän kuvan perusteella:



Istuinosa oli haljennut kahdesta kohtaa ja tuoliparkaa oli muutenkin kohdeltu kaltoin. Sen istuinlevy oli tylysti jälkikäteen naulattu sen sijaan, että tuolin alkuperäistä alapinnan kiinnitystä olisi kiristetty ja korjattu. Osittain halkeillut maalipinta paljasti maalikerroksiakin olleen useampia. Kuumailmapuhaltimen ja siklin (sekä erinäisten hammaslääkärin työkalujen) avulla päältä kuoriutui lopulta kolme maalikerrosta: punainen, sininen ja betoninharmaa. Alta paljastui koivutuoli, joka oli alunperin käsitelty tummalla petsilakalla.

Ensimmäisen (mekaanisen) puhdistuskierroksen jälkeen tuoli näyttää tältä:



Istuinlevy vaikuttaa liian huonokuntoiselta, jotta sitä kannattaisi lähteä kunnostamaan. Runko sen sijaan on tukeva ja asiaankuuluvia pintakolhuja lukuunottamatta hyvässä kunnossa. Petsilakka lähti siklillä vain osittain, mutta viehätyin kirjavasta vaikutelmasta siinä määrin, etten taida pyrkiä puhtaalle puulle ensinkään. Pinta vaatii vielä siistimistä hiomakoneella ja sen jälkeen on vielä päätettävä, onko lisärapsuttelu tarpeen. Alan kallistua siihen suuntaan, että lopputuloksessa saavat näkyä tuolin historian monet kerrokset, siis myös pienet jäänteet kuorituista maalikerroksista. Istuinlevyn osalta jatko on toistaiseksi avoin. Jos jostain löytyy sopivaa (vanhaa?) puulevyä, blogimies on lupautunut tekemään istuinosan alkuperäisen mallin mukaisesti.

Puun tunnussa on jotakin hyvin parantavaa. Oli hieno tunne kuoria hirvittävät maalikelmut pinnasta ja päästä koskettamaan aitoa puuta. Tästä rumasta ankanpoikasesta ei ehkä koskaan kuoriudu varsinaista joutsenta, mutta uusi elämä sille ainakin on tarjolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti