perjantai 30. elokuuta 2019

Ahdin valtakunta

Kantapäistä on muodostunut minulle todellinen missio - haluan kokeilla, miten kukin kantapäärakenne toteutetaan sekä varpaista että varresta aloitettaviin sukkiin. Ahdin valtakunta rakentuikin osittain kantapään ehdoilla. Toinen oleellinen tekijä olivat langat: Lanitium ex Machinan tumma turkoosi Black Wind ja helmenharmaa Perla soittelivat minussa merellisiä sointuja heti, kun asetin ne vierekkäin. Verkkoa siis, ja kalansaalista, ja ehkäpä jotakin vesikasvillisuuttakin.



Niin vain visioni toteutui jokseenkin ensiyrittämällä. Yksivärisestä kärjestä ja kantakäännöksestä tuli kirjoneuleen paksuista, kun ne neuloi ristiin vahvistaen. Kun päkiä kiemurakuvio ja varren kalakuvio ovat samalla silmukkamäärällä jaollisia, niiden paikkaa voi vaihtaa tai neuloa jomman kumman kuvion molempiin kohtiin. Muunneltavuus, sitä minä arvostan, ja uskon muidenkin niin tekevän.




En lakkaa ihastelemasta useimpia kirjan kuvia - tämäkin on yksi suosikeistani. Informatiivinen ja tunnelmaltaan jotenkin haikea, mutta kuitenkin vahva. Kuva, jota jää tuijottamaan pidemmäksikin aikaa.

Lankavalinnoilla ja ammattitaitoisella kuvalla on suuri merkitys sukkamallin houkuttelevuuden suhteen. Vai mitä sanotte tästä kuvasta ja väriversiosta:


Minä saattaisin sanoa jotta ristus, kaikenlaista! Neuloin itse kirjan M/L-koon mallisukkien lisäksi varmuuden vuoksi myös XL-koon harmaasta Novita Venlasta ja jostakin mustasta, olisikohan sekin ollut Venlaa? Samalla testasin, miltä näyttää tumma kuvio vaalealla pohjalla. Ihan käyttösukat noista tuli kuopukselleni, mutta aika mörvelöiltä sukat näyttävät tasoon aseteltuna ja ankeista väreistä toteutettuina. Minua ei ole geenilotossa muistettu kuvausinnostuksella eikä hyvällä kuvaussilmällä, joten olen äärimmäisen kiitollinen, että ammattilaiset hoitivat kirjani kuvaukset.

1 kommentti: