torstai 23. toukokuuta 2019

Tuhansien villasukkien maa

Nyt sitä saa, kauppojen hyllyiltä.


Sain omat tekijänkappaleeni postitse eilen aamupäivällä. Olisi luullut, että puolentoista vuoden työ ja odotus olisi purkautunut helpotuksena tai riemuna, mutta painotuore kirjapino ei aiheuttanut sen kummempia tunnekuohahduksia. Ehkä se johtuu siitä, että tätä on nyt leivottu niin pitkään ja niin perusteellisesti, että fyysisessä kirjassa ei ollut enää mitään uutuudenviehätystä.


Kirja on kaunis, siitä ei pääse mihinkään. Ammattivalokuvaaja Kati Länsikylä ja Petrichor Yarnsin Johanna Ylistö onnistuivat siinä tavoitteessa, jonka heille asetin: neuleohjeen kannalta informatiiviset kuvat voivat olla myös visuaalisesti kauniita. Kirjaan on kuvattu paljon paitsi itse neulomiani, myös testineulojieni sukkia.

Ajattelin esitellä kirjan mallit yhden kerrallaan ja kertoa niiden taustoista ja niistä perusteista, miksi suunnittelin juuri kyseisen mallin. Sillä harvassa ovat ne mallit, joille ei ole jotakin syntysyytä. Olen nimennyt kirjan ja mallit suomalaisen pop-rocklyriikan innoittamana, ja kirjan muissakin tekstiosissa vilahtavat viittaukset poplyriikoihin eivät ole sattumaa. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä mieltä neulojat ovat kirjastani: onko se vain yksi kolmestatoista tusinassa, vai onko sillä jotakin keskivertosukkakirjaa enemmän annettavana. Minä toivon, että kirjani kestää monellakin tasolla aikaa ja sen mallit inspiroivat omiin sovelluksiin ja jatkokehitelmiin.

P.S. Kirjan malleihin voi tutustua Ravelryssä, klik.

13 kommenttia:

  1. Onnittelut ja kiitos ihanista malleista!

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon julkaistusta kirjasta :3

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon! Aivan ihania sukkia, 7 mallia jotka ihan heti tekisi mieli tehdä!

    VastaaPoista
  4. Onnea onnea! Ensi viikkoon pitää odottaa että pääsen hipeltämään. Mutta varmasti on hieno kirja, ei epäilystäkään. Tapasin yhden muusikon ja kerroin kirjasta hänelle ja oli heti innoissaan sanoitusten käytöstä, ja on siis myös villasukkafani.

    VastaaPoista
  5. oi ihanaa. Vihdoinkin. Paljon onnea saavutuksestasi ja aivan pakko hankinta, kun olet minun luotto/lempineulesuunnittelija. Hehkutan ja hypetän sinua. Myöhästynyt äitienpäivälahja itselleni :-D
    Kiitos todella paljon....Pitää tsekata tarinat sukkien takaa...
    ihan fiiliksissä. Sipsander

    VastaaPoista
  6. Onneksi olkoon ja KIITOS upeasta kirjasta❤

    VastaaPoista
  7. Onnea, tämä on upea kirja! Itse kirjaa en ole vielä nähnyt, mutta kaikki mallit ja kuvat (netissä ja Ravelryssä) näyttävät uskomattoman kauniilta ja tyylikkäiltä! Tapanani on lainata kirjat ensin kirjastosta ja tehdä sitten rauhassa ostopäätös, joten jonotan kirjaa nyt lähikirjastosta. En ehtinyt ihan ensimmäiseksi :).

    VastaaPoista
  8. Onnea aivan mahtavasta kirjasta! Tämä ei todellakaan ole mikään tusinakirja, vaan huolella loppuunasti mietitty. Kirjan sukat/ohjeet ovat juuri sitä mitä odotinkin, ehkä jopa enemmänkin. Nyt on vaan valinnanvaikeus millä aloitan. Tämä kirja kestää aikaa, kiitos tästä ihanuudesta!

    VastaaPoista
  9. Upea kirja! Ostin omani paikallisesta kirjakaupasta jo viikko sitten. Kiitos Tiina! ❤

    VastaaPoista
  10. Hienoja malleja ja hienoja värejä. Lainasin kirjastosta, ja hankin kyllä itselleni oman kirjan. Lisäksi nuo erilaiset kantapäät kiinnostavat kovasti.

    VastaaPoista