keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Vaihteeksi yksiväristä

Jo vuoden alkupuolella olin luvannut neuloa virtuaalineulojatoverille villasukat. Lanitium ex Machinan Basic Sock värissä 26 Fe oli selvä valinta, mutta ensin sopiva malli odotutti löytymistään, sitten kiilasivat tielle kaikenlaiset kirjoneuleet. Syyskuun lopussa päätin ryhdistäytyä ja saattaa lupaukseni vihdoinkin täytäntöön Elegant Chain Socksien muodossa.


Saajan jalka on kokoluokkaa 40-41, joten neuloin sukat koon L silmukkamäärillä ja 1,75 mm puikoilla lähes täsmälleen ohjeen mukaan, jolloin lankaa kului 76 g. Kauniithan niistä tuli, eikä vähiten upean harmaan värin vuoksi, mutta kyllä yksiväristen pikkupalmikoiden nyhertäminen tuntui tuskastuttavan hitaalta kirjoneuleen jälkeen. Ohuilla yksivärisillä sukilla on kuitenkin paikkansa, joten hyvähän se on välillä verestellä niitäkin taitoja kirjoneulonnan välissä.

7 kommenttia:

  1. Nämä ovat hienoa!!! Kuvio tulee kaunisti esiin.

    VastaaPoista
  2. Onpa todella kauniin malliset sukat. Noiden tekeminen onkin vaatinut lahjoja ja keskittymistä. Upeat!

    VastaaPoista
  3. Ai että. Silmä lepää sekä värissä että mallissa. Itsellänihän on aavistus pikkupalmikon makua puikoilla juuri Fredrikan mallikerran verran... :)

    VastaaPoista