keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Jos metsään haluat mennä nyt

Tour-de-Sock -kisan toinen etappi starttasi viime torstai-iltana Far Into the Forest -kirjoneulemallilla, joka jakoi mielipiteitä voimakkaasti puolesta ja vastaan. Minä pidin mallista ensinäkemältä, eikä minulla ollut ohjeenkaan kanssa mitään vaikeuksia. Hetken arvoin, teenkö sukat S- vai M-koossa, mutta päädyin lopulta rohkeasti pienimpään kokoon. Langoiksi valitsin itselleni aika epätyypillisen yhdistelmän, okrankeltaisen Hot Socks Fashionin ja vasta hiljattain lahjana saadun Lorna's Laces Shepherd Sock Multin värissä Christmas at Downton. Puikkokoko oli helppo valita: 2,25 mm toimii minulla käytännössä aina neuloessani kirjoneuletta fingering-paksuisista langoista.


Sukat neulotaan kärjestä aloittaen, ja etupuolelle syntyy kavennusten ja lisäysten avulla rivi aika hyytävän näköisiä silmäpareja.


Jalkapohjassakin on oma kuvionsa, joka jatkuu kantapään kautta varren takaosaan. Pidän kovasti tällaisista malleista, joissa tapahtuu lähes koko ajan jotain ja joissa on selviä etappeja: ensin kärki, sitten tuo kaavio loppuun, sen jälkeen kiilalevennyksiä, kantapään kääntäminen, kantalappu, taas kaavio loppuun ja sitten ollaankin melkein jo perillä.


Tämäkään malli ei ollut mitenkään erityisen vaikea, mutta vaati kyllä taas kerran tavallista enemmän keskittymistä. Minulla on paha tapa neuloa puoliksi autopilotilla, ja tällaisessa mallissa se kyllä kostautuu. Niinpä purin useampaan otteeseen reilusti kerroksia, kun olin epähuomiossa jättänyt jonkin kavennuksen tai lisäyksen tekemättä. Vaan eipä se haitannut, kun en nopeudesta tänä vuonna kisaa, ja voin keskittyä pelkästään nautiskeluun.

Lankavalinnoistani en ole vieläkään vallan varma. Todellisuudessa keltainen ei ole aivan noin kirkas, mutta aika räyheä tuo väriyhdistelmä silti on. Joko väritys on jollain oudolla tavalla kiehtovanräimeä tai sitten se on yksinkertaisesti hirveä. Vaan sukista tuli aavistuksen terävähköä kärkeä lukuunottamatta kertakaikkisen täydellisesti minun jalkaani istuvat, joten ehkä en niitä ihan heti lahjalaatikkoon sysää. Toisaalta voisin aivan hyvin neuloa toiset samanlaiset sukat vähän omemmilla väreillä.

Ilahduttavaa oli, että yksi 50 gramman kerä keltaista riitti, jäljelle jäi vielä 10-grammainen jämäkin. Kirjavaa kului muutama gramma enemmän, joten sitä jäi ruhtinaallisesti vaikka toiseen kirjoneulesukkapariin käytettäväksi.

9 kommenttia:

  1. Nää on aivammahtavat! Värikombo on just pähee! Ja niin valtavan siistiä jälkeä, niinku aina.

    VastaaPoista
  2. Minusta väriyhdistelmä on hieno. Ja ihailen nopeuttasi!

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat, upeat värit! Minustakin tuo malli on älyttömän kiva. Omat sukkani eivät kyllä ole vielä läheskään valmiit. . .

    VastaaPoista
  4. Ai nuo on silmiä :D Mie oon eläny siinä uskossa että ne on vaan lehdyköitä. Tosi ovelan näköisiä nuo pohjakuviot, ja miusta väriyhdistelmä on mahtava!

    VastaaPoista
  5. Kerrassaan ihana väriyhdistelmä!

    VastaaPoista
  6. Veikeä näköiset sukat tuolla väriyhdistelmällä!

    VastaaPoista
  7. Hienot ja värikin upea <3

    VastaaPoista
  8. Tää on hirveän kiva väriyhdistelmä, just nappi. Malli on mielettömän hieno, ja sä olet ihan kone, vaikket nopeudessa kisannutkaan! Toiset menee varpaissa, ja toiset on neuloneet useammat...

    VastaaPoista