keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Jämälankarakkautta

Kesänodotussukkien jälkeen iski mielihalu tehdä taas yhdet räsymattosukat jämälangoista.


Idea värimaailmaan ja malliin lähti vihreä-oranssi-ruskeasta, tiheästi raidoittuvasta langasta, jonka olin saanut jämäsukkalankavaihdossa. En pidä yhden kerroksen raidoista, joten piti keksiä jokin systeemi, jolla raidoituksen saisi leveämmäksi. Niinpä neuloin yksivärisen sukansuujoustimen jälkeen kierroksen sileitä dominopaloja, ja jatkoin sitten tutulla randomraidoituksella Russian join -lankojenyhdistämistekniikkaa käyttäen.


Sukat on neulottu 1,75 mm puikoilla ja 66 silmukalla ihan tiettyä ihanaista ystävää ajatellen - toivottavasti koko on oikean suuntainen. Monta keränperää ja mininöttöstä sain kulutettua loppuun saakka, mutta sen verran paljon jäi lankoja vielä jäljellekin, että tarvittaessa sukkien kärkikavennukset voi purkaa ja neuloa teriin lisää pituutta. Tykkään itse sekä valitsemastani värimaailmasta että randomraidoituksesta poikkeuksellisen paljon, ja ellei minulla olisi jo valmiiksi aivan liikaa villasukkia, houkutus pitää nämä itsellä voisi kasvaa liian suureksi. Vaan niin kovin nämä ihan tietyn ihmisen nimeä huusivat jo neulontavaiheessa, että toivon sukkien päätyvän juuri hänen käyttöönsä!

7 kommenttia:

  1. Ihanat jämälankasukat ja hauskat varret!

    VastaaPoista
  2. Ihan mielettömän väriset sukat. Sulla jää täydellisen värisiä jämänöttösiä <3

    VastaaPoista
  3. Ihanat! Kiva idea varressa tuo dominopalat.

    VastaaPoista
  4. Kylläpä on upeat sukat! Pitkästä aikaa luen blogeja, ovat jääneet rästiin aika pitkäksi aikaa... Menen nurjasti taakse päin, joten ihanat kirjoneulesukkasi sekä kämmekkäät ja lapaset olen jo katsellut ja huokaillut....

    VastaaPoista