lauantai 7. maaliskuuta 2015

Pertti Perussukka ja sen kaverit

Joskus tulee hetki, kun on pakko neuloa ihan tavallisia perussukkia tarpeeseen. Tällä kertaa tarvitsijana oli esiteini, jonka jalat ovat kasvaneet viime kuukausina hämmästyttävää tahtia.


Ensihätään väänsin ruskeasta Opalin 6-säikeisestä ja harmaakirjavan Nallen jämästä vähän paksummat sukat. Nämä neuloin samaan tapaan kuin melkein-Paulat taannoin, eli aloitin väliaikaisella aloituksella juuri kantapään yläpuolelta ja neuloin ensin terän, ja lopuksi varren alhaalta ylöspäin.


Ohuemmat sukat piti saada myös, siihen hommaan kaivelin harmaakirjavat Regia Allround Colorit sekä harmaakirjavan Sukka-Puffan jämät. Kuten kuvasta näkyy, toinen Regia-jämistä oli selvästi siniharmaampaa kuin toinen, mutta siitä ei nuori mies ollut moksiskaan, tuskin edes huomasi sävyeroa. Luonnossa sukat näyttävät muutenkin hillitymmiltä kuin kuvassa.


Esikoisen sukkapulan hellitettyä päätin neuloa vaaleanpunaiset Roosa Nauha -sukkalankajämät pois, joten yhdistin ne tummanharmaaseen Katia laine nyloniin. Terän lopuksi piti ottaa avuksi vielä vadelmansävyinen Louhittaren Luolan Väinämöinen. Näille ällöpinkkisukille ei ole vielä saajaa mietittynä, mutta eivätköhän ne uhrinsa löydä viimeistään ensi joulun Joulupuu-keräyksen kautta.

6 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia. Nuo jämälankatyöt ovat minun mielestäni kaikkein ihanimpia.

    VastaaPoista
  2. Hienoja sukkia. Kiitos tuosta vinkistä. Se väliaikainen aloitus tarkoitan. Tallensin ohjeen iPadille ja näin se on HETI katseltava jos tarve sille tulee.

    VastaaPoista
  3. Hienot ovat! Nyt luulisi tarkenevan!

    VastaaPoista
  4. Kivoja perussukkia =) Eiköhän pinkeillekin löydy käyttäjä!

    VastaaPoista
  5. Perussukille on aina käyttäjiä, eivät ne nurkkiin pyörimään jää! Esikoisen sukkien ruskea miellyttää silmää oikein kovasti, samoin pinkki-vadelma.

    VastaaPoista
  6. Kauniita sukkia - varsinkin nuo viimeiset, mielestäsi ällöt ;)

    VastaaPoista