keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän lähestyessä

En suinkaan ole unohtanut sytomyssyilyä, olen vain kirjoitellut blogimerkintöjä vanhoista projekteista. Uusien töiden aloittamisen suhteen olen tainnut olla aikataulussa niin, että ainakin laskennallisesti joka toinen aloitettu projekti on ollut sytomyssy. Tässäpä seuraavat kolme tuotosta.


Vajaasta 60 grammasta lahjoituksena saatua Novita Alabamaa syntyi jo aiemminkin neulomani The Bubble Hat. Mallineulehan on käytännössä sama kuin Kupla-lapasissa, se vain on toteutettu yksivärisenä. Valmiissa mallissa on se mukava puoli, että päälakikavennukset on valmiiksi mietitty, eikä niitä tarvitse sen kummemmin jäädä pähkäilemään. Minä tosin neuloin tämän myssyn 104 silmukalla ja 2,75 mm puikolla, ja yhdellä kavennuskerroksella piti tehdä ylimääräinen kavennus, että rytmi säilyi, alkuperäisessä mallissa kun on vähemmän silmukoita.


Puinaisesta Katia Caprista aloitin Neulistin Ruusunen-myssyä ihan ohjeenmukaisin silmukoin, mutta 2,25 mm puikolla. Muistelin, että minulle oli jäänyt jonkinlainen jämäpallero punaista Capria taannoin esitellystä Snowdrop Beretistä, mutta totuus oli kuvitelmaa niukempi, joten tämä Ruusunen jäi kovin töpöksi. Malli on kyllä mielenkiintoista neulottavaa, ja koko osui korkeutta lukuunottamatta ihan hyvin keskimääräiseen naisen päähän sopivaksi. Omassa versiossani helmet on korvattu pelkillä nurjilla silmukoilla, kiva kuvio niistäkin syntyi.


Lahjoituslankojeni joukossa oli myös kerä turkoosia smc Cataniaa. Sain idean kokeilla helmineulereunusta, joka rajautuu poikittain kulkevaan silmukkajonoon, muuten neuloin sileää 2,25 mm puikoilla niin pitkälle kuin lankaa riitti. Silmukoita myssyssä on 120 ja alunperin tarkoitus oli koristella se kolmella pienellä napilla. Varastoistani ei kuitenkaan löytynyt sopivia pikkunappeja, joten päädyin yksittäiseen, reunukseen nähden vähän liian isoon kukkanappiin. Saahan sen napin helposti pois, jos ei siitä pidä. Sen verran kiva tuo poikittain kulkeva silmukkajono on helmineuleen reunuksena, että saatan kehitellä ideaa eteenpäinkin.

4 kommenttia:

  1. Sä olet saanut vaikka kuinka valmista! Kauniita pipoja! Edellisen viestin sukatkin on varsin ihanat.

    VastaaPoista
  2. Taas olet tehnyt kivoja oivalluksia ja lopputuloksena kauniita myssyjä. Eniten pidän tuosta sinisestä, jota heti haluttu ruveta matkimaan. ;)

    VastaaPoista
  3. Taas olet tehnyt kivoja oivalluksia ja lopputuloksena kauniita myssyjä. Eniten pidän tuosta sinisestä, jota heti haluttu ruveta matkimaan. ;)

    VastaaPoista
  4. On kyllä ovela tuo viimeisen hatun reunus, idean kehitystä odotellessa ;)

    VastaaPoista