tiistai 20. tammikuuta 2015

The Canadian Crazy Train, viides vaunu

Vielä riittää viime syyskesän testineulesukkia esiteltäväksi, tässä niistä viimeistä edelliset eli Adrienne Fongin Sole Train -sukat. Oman testiparini neuloin S-koon silmukkamäärillä Cascade Heritage 150 -langasta 2,25 mm puikoilla ja sain siten oman maun mukaiset eli napakasti istuvat sukat.


Sukat neulotaan varresta aloittaen, ja alkuun syntyy melkein virkattuja simpukankuoria muistuttava kuvio. Tämä olisi pitänyt ohjeen mukaan neuloa isommalla puikolla, mutten jaksanut kaivautua sillä hetkellä riittävän syvälle puikkovarastooni, joten oma simpukkareunukseni on jonkin verran kireämmällä kuin olisi tarkoitus. Noin muutoin malli on aika perinteinen ristiinvahvistettuine kantalappuineen, ja Adrienne Fongin viimeisteltyyn tyyliin mallineule jatkuu ilahduttavasti vielä kärkikavennusten alkukerroksillakin.

Jos kyse ei olisi ollut testineulonnasta, olisin ehkä neulonut pitsikaistaleiden väliset silmukat nurin korostaakseni pitsiä entisestään. Samoin olisin vaihtanut sukansuun 2 o, 2 n -joustimen 1 o kiertäen, 1 n -joustimeen, sillä se olisi käynyt jaoltaan hienosti yhteen pitsimallikerran alun kanssa. Ihanan pehmoiset ja sähäkän keväänvihreät sukat näistä tuli, joten kenties ne tulevat jossain vaiheessa itselleni käyttöön - kunhan ensin saisin kulutettua muutamat vanhemmat sukat pois tukkimasta villasukkakoriani...

3 kommenttia:

  1. Miten saat noin kauniisti pomittua tuohon kantapäähän silmukat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä käytän aina tämän videon metodia (oleellisin informaatio pitkäpiimäisessä videossa on jossain kahden minuutin jälkeen): https://www.youtube.com/watch?v=PFhIr25Pb3M

      Poista