torstai 8. tammikuuta 2015

Sytomyssyhaaste vastaanotettu

Lankapirtin Matleena haastoi jo perinteiseen ystävänpäivän sytomyssyilyyn. Minulla sytomyssyjen neulominen on ollut tauolla kestästä saakka, joten oli korkea aika ryhtyä vajuttamaan kasvikuitulankojen varastoa.


Ensimmäiseksi neuloin kerästä joulunpunaista Katia Capria Snowdrop Beretin 2,5 mm puikolla.


Keltaisesta Katia Capri -kerästä syntyi puolestaan Melofors samaisella 2,5 mm puikkokoolla. Molemmat maksuttomat mallit olen neulonut aikaisemminkin, joten tulostetut ohjeet löytyivät valmiina.


Marika Lepistön Rakelia olin ehtinyt ihailla jo aikani, mutta en ollut tullut hankkineeksi maksullista ohjetta. Marika muutti ohjeensa viime vuoden lopussa maksuttomiksi EU:n muuttuneiden ALV-säädösten vuoksi, ja nappasinkin mallin heti omaan jonooni. Päätin neuloa ensimmäisen version sytomyssyksi King Colen bamboo cottonista 2,75 mm puikoilla. Muutin neulottavat nypyt langankiertojen avulla tehtäviin, eikä jälki ole ihan niin siistiä kuin toivoin, mutta kokeilu ajoi asiansa: sain valmiiksi yhden sytomyssyn lisää ja päätin, että teen jossain vaiheessa itselleni villaisen Rakelin ihan pienin mallimuutoksin.

Näiden kolmen myssyn myötä olen jo vähän edelläkin aikataulusta: päätin nimittäin, että joka toinen aloitettu työ on sytomyssy, kunnes ainakin kolmannes sytomyssyihin varaamistani kasvikuitulangoista on neulottu.

6 kommenttia:

  1. Hienosti lähti sielläkin sytomyssyjen teko käyntiin tauon jälkeen. :) Ja näteillä myssyillä, kuten sinulla onkin tapana. Tuo Rakel alkoi houkuttamaan, oli ennestään tuntematon malli minulle.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kaikki, mutta tuo viimeinen eli Rakel on todella hieno!

    VastaaPoista
  3. Hienoja jokainen! Itse osallistunkin tänä vuonna sukilla, koska kuulemma niitäkin kaivataan.......

    VastaaPoista
  4. Hienoja myssyjä. Mukava ystävänpäivä tavoite!

    VastaaPoista
  5. Upea aloitus kampanjalle!! Muutaman aion tehdä minäkin, ja juuri kivoja malleja bongaillessani osuin tänne! :o)

    VastaaPoista