perjantai 23. tammikuuta 2015

Rakel ja Kevätruusu

Testattuani Marika Lepistön Rakel-myssymallin ensin sytomyssylangasta ja todettuani sen itsellenikin mieleiseksi päätin neuloa itselleni vihreän ja villaisen Rakelin varastoissani kesästä 2013 saakka muhineesta Hjertegarn Palinosta (100 % konepestävää merinovillaa).


Siitä tuli kertakaikkisen ihana, juuri sellainen kuin toivoinkin - tai ehkä vielä asteen parempi. Tein pieniä muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen: loin hieman enemmän silmukoita, lisäsin pari enemmän joustimen päätteeksi, siirsin kaaviota kymmenisen silmukkaa eteenpäin kerroksen vaihtumiskohdasta, neuloin kaikki oikeat silmukat kiertäen ja tein nypyt edestakaisin neulomisen sijaan silmukoiden ja lankalenkkien avulla, lisäksi neuloin kymmenen kerrosta sileää nurjaa ennen päälaen kavennuksia, jotta sain myssyyn riittävästi korkeutta. Mutta yhtä kaikki tämä myssy on hyvin uskollinen alkuperäiselle mallille, ja suunnittelijalle kuuluu iso kiitos siitä, että minulla on nyt tälle talvelle ehdoton suosikkimyssy!

Erityisen tyytyväinen olen nyppyihin, joita varten tein muutamia kokeiluja ennen kuin hyväksyin lopputuloksen. Sytomyssykokeilussa nyppyjä edeltävä nurja silmukka jäi rumasti löysäksi, ja sen halusin välttää tässä villversiossa. Kikkailuni onnistui, ja nypyistä ympäristöineen tuli erinomaisen siistit, niin kuin koko napakasti 2,75 mm puikoilla neulotusta myssystä ylipäänsäkin. Lankaa myssyyn kului yllättäen vain 65 g.

Olin sen verran liekeissä uudesta myssystäni, että päätin pyöräyttää samoilla lämmöillä Palinosta myös lapaset itselleni. Malliksi valikoitui Villaviidakon Emman Kevätruusu, puikoksi sama 2,75-millinen pitkä pyöröpuikko kuin myssyssäkin (minä siis neulon myös myssyt 80-senttisillä pyöröpuikoilla, ensin yhdellä "magic loopilla" kerroksen vaihtumiskohdassa ja jossain vaiheessa päälakikavennuksia niin kuin muitakin pikkuneuleita, kaapelilenkit kerroksen vaihtumiskohdassa ja puolivälissä).


Lapasistakin tuli ihastuttavat, ja juuri sopivan kokoiset! Ranneosaan tein kaaviontoistot mallin mukaan 7 kertaa, itse kämmenosaan 12 kertaa ennen kavennuskaaviota. Peukalossakin on alun kavennuskerroksen jälkeen vain 12 krs ennen loppukavennuksia, kiitos kertakaikkisen töpösormisuuteni. Lankaa lapasiin kului 60 g. Niistä tuli niin kivat, että ajattelin neuloa tällä mallilla lisääkin lapasia, vaikkapa ensi joulun Joulupuu-paketteihin liitettäväksi tai omaan lahjajemmaan.

Kylläpä onkin muikea olo, kun onnistuu kerrankin neulomaan itselleen jotakin tarpeellista (minulla oli huutava pula vihreästä päähineestä edellisen venähdettyä käyttökelvottoman suureksi) ja kertakaikkisen mieluista. Kyllä neulojan nyt kelpaa herrastella uusissa asusteissaan!

13 kommenttia:

  1. Täydellisen ihana setti! :) Minä täällä olen väsäillyt sytomyssyjä ja etsinyt uusia soveltuvia malleja niihin, jokohan panisin tämän Rakelin puikoille seuraavaksi.

    VastaaPoista
  2. Tempasitpas kauniin setin. Ja saat kyllä joskus kertoa tuon suuren salaisuuden, millä saa aikaan noin siistejä nyppyjä!

    VastaaPoista
  3. No kyllä todellakin kelpaa herrastella! Ihan mahtava setti!

    VastaaPoista
  4. Kyllä ovat kauniit, molemmat! Pitäisiköhän neuloa itsellekin tuo myssy....? Lapasohje onkin jo jemmassa odottamassa sopivaa rakoa :-)

    VastaaPoista
  5. Voi hyvänen aika miten nätti pipo! Ja lapaset! :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis setti! Kaunista pintaa ja ihan täydellinen vihreä.

    VastaaPoista
  7. Todella onnistunut yhdistelmä. Kaunista, kaunista! Nyppyjen tekotapa kieltämättä kiinnostaisi kovasti.

    VastaaPoista
  8. Ihanat asusteet ja voi että minä rakastan tuota vihreää väriä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana setti, upeassa värissä :)

    VastaaPoista