keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kun oli tarve onnistumisen kokemuksille

Peltimaatuskojen jälkeen piti saada puikoille jotakin sellaista, joka onnistuisi aivan takuuvarmasti: perusvillasukat. Sivarisukkia kerätään tänä vuonna viidettä kertaa, joten siinäpä jo perinteeksi muodostunut kohde aivottomille paksulankasukille.


Full Circle Cardiganista oli jäänyt reilusti tummanharmaata Lauri-sukkalankaa, tiikerisukista puolestaan nöttönen oranssinruskeaa Seiskaveikkaa. 2,75 mm pyöröpuikko, 54 silmukkaa, 2 o, 1 n -joustin, ranskalainen kantapää vahvistetulla kantalapulla ja sädekavennus kärjessä, siinäpä minun reseptini perussukkiin. Molempia lankoja jäi vielä, mutta mitäs siitä, kevenihän lankavarasto kuitenkin toistasataa grammaa ja minä sain kaipaamani onnistumisen kokemuksen. Ja joku tuntematon sivari saa jouluksi asialliset villasukat, kunhan nyt ensin saan lähetettyä nämä eteenpäin.

Toinen takuuvarma artikkeli on huovutetut tumput. Tällä kertaa käsittelyyn pääsi Tiinan lahjoittama paksu, siniharmaa lanka, jonka merkistä minulla ei ole mitään käsitystä.


Nämä on neulottu 4 mm puikolla ja 32 aloitussilmukalla (+ 4 s ennen peukalokiilaa), peukalokiilassa on lisäyksiä 4 x 2 s joka 3. kerros, kiilan tilalle on luotu 4 s, joista 2 s on kavennettu pois parin kerroksen jälkeen. Kärjessä on sädekavennus. Peukalossa on kiilan 10 s + 6 s aukon yläosasta, kerroksia taisin tehdä peräti 16. Huovutus hoitui 60 asteen peruspyykin mukana. Tiivistä ja muhkeaa tuli, vaan ei kovaa koppuraa lainkaan. Lankaa oli käytössä sen verran vähän, ettei peukaloiden värejä pystynyt täsmäämään aivan täydellisesti, mutta on lopputulos siedettävä näinkin. Nämä tumput voisi lahjoittaa vaikkapa Joulupuu-keräykseen, jos mitään varsinaista lapaskeräystä ei mistään tähän hätään ilmaannu.

Onneksi voi aina palata hetkeksi perusasioihin ja varmoihin nakkeihin. Ilman näitä projekteja käsityöinto voisi vallan hyytyä vastoinkäymisiin.

6 kommenttia:

  1. Perusasiat on ihan parhaita ja onnistuminen ihanaa. Kyllä sellaisia kokemuksia kannattaa haalia :-)

    VastaaPoista
  2. Kivat tumput :-)). Kiitti lyhyestä ohjeestä. Kiva lukea jotain uutta ohjeissä. Missä lisäsit ne 4s ennen peukalokiila? Jokaiselle puikoille 1s vai missä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukalokiilaa edeltävät 4 s lisäsin sivuihin niin, että lisäysten väliin jäi 2 s. Neulon itse pyöröpuikolla, mutta sukkapuikoilla työskennellessä lisäykset olisivat siis 1. ja 3. puikolla ensimmäisen silmukan jälkeen ja 2. sekä 4. puikolla ennen viimeistä silmukkaa. Lisäysten jälkeen 3 krs ennen peukalokiilan aloittamista. Näin ranneosa on hieman kapeampi kuin kämmen ja tumput pysyvät paremmin kädessä.

      Poista
    2. Aaaha, mielenkiintoinen. Kiitos tarkennusksesta,

      Poista
  3. Upeita ja lämpimiä töitä olet tehnyt.

    VastaaPoista