perjantai 17. lokakuuta 2014

Ei aina pelkkää luksusta ja ihanuutta

Hyväntekeväisyysneulontani on hiipunut lähes olemattomiin. Periaate vähemmän, mutta laadukkaampaa yhdistettynä oikean käden asettamiin fyysisiin rajoituksiin ei vain oikein suosi sarjatuotantoneulontaa edullisista langoista. On kuitenkin niitä hetkiä, kun ei oikein tiedä, mitä seuraavaksi haluaisi tehdä, mutta jotain helppoa ja nopeaa pitäisi puikoille kuitenkin saada. Siihen tarpeeseen hyväntekeväisyysasusteiden neulominen vastaa oikein hyvin.


Jo kesällä neuloin kevään retriitin lahjoituspöydästä nappaamastani king cole bamboo cotton -langasta yksinkertaisen sytomyssyn. Valmistumisestaan asti myssy on pysynyt tiukasti mallipäässä odottamassa kuvausta. Luonnollisestikaan en voi enää muistaa silmukkamäärää, puikkokokoa tai langanmenekkiä, mutta lankaa on joka tapauksessa jäljellä vielä reilut 100 g, joten siitä saisi varmaankin pari myssyä lisääkin. Bamboo cottonin neulominen oli muistaakseni ihan miellyttävää, mutta jostain syystä päähineiden neulomisinto lopahti aivan totaalisesti tähän myssyyn.

Samaisen retriitin yhteydessä vastaanotin myös kerän raidallista Novitan Nallea, josta sain vasta hiljattain neulottua kuvassa olevat perussukat.


Sukat on neulottu varresta varpaisiin muistaakseni 2 mm puikolla ja 56 silmukalla. Joustinneule on 3 o, 1 n, kantapää vahvistettu ranskalainen ja kärjessä sädekavennus. Omaa mielenkiintoani ylläpitääkseni tein teräosaan tuollaisen joustinneuleen lopetuskiilan, mutta eipähän se levottoman raidallisesta sukasta mihinkään näy. Tähtäsin kokoluokkaan 39/40, sillä nuorison keskimääräinen jalan koko tuntuu kasvaneen minun nuoruusvuosistani ja nämä olisi tarkoitus lähettää psykiatrisessa sairaalassa hoidossa olevalle nuorelle. Ainakin mikäli löydän vielä jostain yhteystietoja keräykseen, joka kulkee kyllä Hyvän Mielen Sukat -nimellä, mutta joka ei ole kuitenkaan sama kuin viime vuonna. Onnekseni sukkiin kului lähes koko 100 gramman kerä, vain pieni nöttönen jäi jämäpussiin odottamaan loppusijoituspaikkaansa.

Neuloessani näitä sukkia muistin taas, miksi olen päättänyt keskittyä enemmän laatuun kuin määrään. Niin se vain on, että joko minusta on tullut kermapylly tai näppituntumani novitalaisten lankojen jatkuvasta karhentumisesta on totta. Joka tapauksessa karheiden ja pörröisten lankojen neulominen ei tuota lainkaan samanlaista nautintoa kuin pehmeiden ja sileiden, joten miksi vaivautua. Onneksi maailma (ja jopa minun oma lankavarastoni) on pullollaan ihanuuksia, joiden neulominen on todellista itsensä hemmottelua.

2 kommenttia:

  1. Hei, googlasin mielenkiinnosta Hyvän mielen sukat -kampanjan, ja tällainen ilmeisesti ajantasalla oleva fb-sivusto löytyi: https://fi-fi.facebook.com/HyvanMielenSukat Siellä taisi olla myös yhteystietoja.
    Joka tapauksessa kuulostaa kivalta projektilta, tiedä vaikka itsekin innostuisi osallistumaan :) t. ohikulkija

    VastaaPoista