perjantai 12. syyskuuta 2014

Punavihersokean painajainen

Kesäkuun jälkeen en ole neulonut kerrassaan mitään muuta kuin sukkia. Suurin osa projekteista on edelleen luokiteltava toistaiseksi salaisiksi ja siten vasta myöhemmin raportoitaviksi, mutta yhdet julkaistavaksi soveliaat sukat sentään olen saanut valmiiksi muiden projektien ohella.

12-vuotiaan esikoisen jalka on viimein kasvanut reilusti omaani isommaksi ja ohittanut 40:n rajapyykin. Viime kevättalvella neulotut pöllösukat mahtunevat vielä jalkaan, mutta ajattelin neuloskella talvea varten vaihtosukatkin. Sopivaa (kirjoneule)mallia etsiskellessäni silmiini osui Link Socks, jonka esikoinen hyväksyi ja johon hän itse valitsi sukkalankalaatikostani mieleisensä väriyhdistelmän.


Itse olin ajatellyt tylsästi musta-harmaita tai kenties ruskea-harmaita, räikeimmillään ruskea-vihreitä sukkia. Vaan eihän sellaiset konservatiiviset väriyhdistelmät kelvanneet esiteinille lainkaan. Tällä kertaa valinta osui tummanpunaiseen (todellisuudessa kuvan väriä hieman tummempaan) DROPS Fabeliin sekä omenanvihreään Regian 4-fädigiin. Värien piti kuulemma olla tietysti päinvastoin toisessa sukassa. Minähän tein työtä käskettyä.

Joustimet ja kärjet neuloin 1,75 mm puikoilla, kirjoneuleen ja kantapään 2,25 mm puikoilla. Oikeastaan en käyttänyt ohjeesta lopulta kuin yhtä kaaviota, muuten tein sukat oman maun mukaan. Joustinneule on siis ohjeessa olevan 2 o, 2 n sijaan 1 o takareunasta, 1 n -joustinneuletta, kantapää vahvistettu ranskalainen eikä tiimalasi ja sama kirjoneulekuvio jatkuu myös pohjassa; kiilakavennukset ovat riverbed gusset -tyyliin jalkapohjan alla ja kapeaa pystyraitaa.

Neuloin mielestäni ihan reilun kokoiset sukat, vaan niin nämä ovat vain juuri ja juuri sopivat esikoiselle. Alkaa olla yhä haasteellisempaa onnistua tekemään riittävän suuria sukkia lapselle, jonka jalka on omaani reilusti isompi. Sovittamaan pitäisi pystyä, mutta aina se vain ei onnistu ja joutuu arvioimaan mittanauhan ja oman jalan avulla. Onneksi esikoinenkin tykkää pitää sukkiaan niin kuin villasukkia kuuluu käyttää eli paljaassa jalassa ilman alussukkaa. Hän myös pitää napakoista sukista, jotka eivät pyöri jaloissa. Niinpä näillekin taitaa kuitenkin tulla käyttöä tulevan talvikauden aikana, ja jääväthän ne sitten odottamaan pikkuveljen jalan kasvamista. Eri asia sitten, suostuuko pikkuveli käyttämään punavihersokean painajaissukkia.

Regiaa minulla oli vain yksi 50 g:n kerä ja melkein loppuun asti jännäsin, riittäisikö se. Riitti, ja olisi riittänyt muutaman kerroksen pidempiinkin sukkiin, mutta en enää viitsinyt purkaa kärkeä ja neuloa molempiin sukkiin lisää pituutta. Onpahan hyvä syy aloittaa taas uusi sukkaprojekti! Puikoilla on tosin taas pelkkää salaisuutta, toimeksiantosuunnittelua ja testineulontaa, joten blogirintamalla jatkunee satunnaispäivitysten täplittämä hiljaiselo.

11 kommenttia:

  1. Kylläpä on esiteinillä ennakkoluuloton maku! Eipähän sekoitu nämä sukat koulussa kaverien sukkiin :D

    VastaaPoista
  2. Minä tykkään näistä sukista ☺.

    VastaaPoista
  3. Voi, kun on hauskat sukat ja kiva kuvio!

    VastaaPoista
  4. Uppeat!
    Ohje lisätty sinne tuhansien töitten "tu duu" listalle :D

    VastaaPoista
  5. Jännät, hauskat ja erikoiset olivat kolme ekaa sanaa mitkä tulivat mieleeni näistä sukista. Voin kuvitella että poikasi tykkää todella paljon sukistaan, ja varmaan hänen kaverinsakin ihastelee niitä. Yhdet mielenkiintoisimmista mitä on pitkään aikaan tullut vastaan, kaikkineen kuvioineen ja väreineen. Peukut näille! :)

    VastaaPoista
  6. Päheet sukat! Tuo vihreäpohjainen ihan näyttää kolmiulotteiselta :D

    VastaaPoista
  7. Upeat! Voisin kuvitella että meilläkin ihastuttaisiin noihin!

    VastaaPoista