lauantai 19. heinäkuuta 2014

Oodi Veeralle

Veera Välimäki on kiistattoman lahjakas neulesuunnittelija, joka on inspiroinut muitakin kuin minua. Ravelrysta bongasinkin jo aikaa sitten maksuttoman ode to veera -huivimallin, jonka suunnittelija antaa kiitoksensa inspiraatiolähteelleen jo mallin nimessä. Kuten niin monesti aikaisemminkin, ohje odotti jonossani juuri sopivia lankoja. Kun tulin hankkineeksi ensin retriitistä Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia värissä Black Mamba ja myöhemmin Tour-de-Sockin alekoodien sekä kimppatilauksen innoittamana Lanitium ex Machinan BFL Twist Sockia värissä Sterling, tiesin ohjeen kohdanneen sille tarkoitetut langat. Koska musta-harmaa värimaailma suorastaan huusi anoppini nimeä, hankin paikallisesta kivijalkalankakaupasta kontrastiraitoja varten kerän Regian Extra Twist Merinoa.


Huivi on epäsymmetrinen kaari, jossa on Veeran huivien tyylisesti lyhennettyjä kerroksia. Tässä huivissa harmaat sektorit ovat tosin aina oikein -neuleen sijasta sileää neuletta, mikä korostaa kapeita valkoisia aina oikein -raitoja kauniisti. Mustanharmaata reunusta olisi voinut jälkikäteen ajatellen neuloa vähän enemmänkin, mutta taisin olla viimeisten kerrosten aikana jo hieman malttamaton saamaan huivin pois puikoilta. Käytin tähän muuten 3 mm puikkoa, kuten lähes aina tämäntyyppisiä huiveja fingering-paksuisista langoista neuloessani.


Huivi neuloutui nopeasti pitkälti luksuslankojen ja lyhennettyjen kerrosten ansiosta. Kraftin Black Mamba on upean elävä mattamusta tai tumma hiilenharmaa, ihan miten vain, joka tapauksessa ilman merkittävää taittamista violettiin, siniseen tai ruskeaan. Lanitiumin Sterling on kaunis semisolidi keskiharmaa, jossa siinäkään ei ole häiritsevää muuta sävyä. Yläkuva on selvästi liian sininen, mutta ei tuo alakuvakaan ole sävyiltään ihan täsmälleen oikea. Ehkä totuus on jotakin noiden kahden väliltä, lähempänä alakuvaa kuitenkin.

Huivin yläreuna, neulottaessa siis molemmat sivut, olivat osoittautua murheenkryyneiksi, sillä reuna jäi varsin kireäksi. Kaukaa viisas olisi tehnyt reunoissa ylimääräisiä langankiertoja, jotka olisi voinut pudottaa seuraavalla kerroksella, mutta enhän minä sitä muistanut kuin jälkikäteen. Onneksi kastelu ja kuosittelu tasolle pelasti paljon, ja huivi onkin kaarevuutensa ansiosta helposti puettava joko avoimemmin hartioille tai ihan vain kaulahuiviksi.

Toivottavasti malli ei ole liian graafinen anopilleni; ainakin värit ovat hänen lempivärejään. Itselleni voisin tehdä tämän saman huivin (niiden sivulangankiertojen kera) vähän värikkäämpänä versiona. Tai ehkä sittenkin juuri jotakin tämän tyyppistä, niitä värikkäitä huiveja kun on kertynyt jo jonkinlainen kokoelma..

Langankulutuksesta sen verran, että tähän minun versiooni mustanharmaata Kraftia kului 60 g, harmaata Lanitiumia 55 g ja valkoista Regiaa 10 g.


7 kommenttia:

  1. Onpa tyylikäs huivi. Voisin ajatella vaikka itselleni juuri näissä väreissä.

    VastaaPoista
  2. Upea huivi ja kauniisti värit sopivat yhteen!

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunis! On ollut omallakin listalla jo pidempään, jospa sitä joskus saisi aikaiseksi neuloa sen...

    VastaaPoista
  4. Todella tyylikäs ja kaunis huivi. Harmi vaan kun ohje on taas vain englanniksi, joten kieltä taitamaton ei saa tätäkään tehtyä.

    VastaaPoista
  5. kaunis huivi,mistä sais suomenkielisen ohjeen kuntuo kielitaito onko heikohko.

    VastaaPoista
  6. Kaunis huivi! Oli pakko lisätä jonoon.

    VastaaPoista