sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Pilviä päin

Kevään ja kesän taite on oppilaitoksista valmistuvien juhlaa. Tänä keväänä me juhlimme ensimmäisiä seuraavan sukupolven tuoreita ylioppilaita. Veljeni esikoiselle päätin neuloa lahjaksi pitsihuivin. Paikallisten neulojien käsityövaihtolaatikosta tarttui käsiini tarkoitukseen sopiva tummanpunainen Wetterhoff Silvia, joka on ohutta merinovillan ja silkin sekoitetta. Malliksi valikoitui pitkään to do -jononi kärkipäässä keikkunut Cloud Illusions.


Neuloin koko huivin 3,5 mm puikolla siten, että tein alun sileää osuutta ohjeen isomman ja pitsiä pienemmän koon mukaan. Näin huivista tuli kohtuullisen kookas puolikaari, eikä lankaakaan jäänyt kuin jokunen gramma jäljelle 50 gramman vyyhdistä. Pahoittelen surkeaa kuvaa - minulta puuttuu edelleen sekä kuvausassistentti (tai vaihtoehtoisesti kuvausmalli) että mielenkiinto kunnolliseen kuvaamiseen.



Odotin huivilta jotakin enemmän. Prosessi oli jälleen takkuileva, sileästä neuleesta tuli epätasainen ja pitsiosio oli todella puuduttavaa neulottavaa. Lopputuloskin oli odotuksiin nähden vähän plääh. Minä ja pitsilanka emme ilmeisesti oikein sovi yhteen. Päättelyvaiheessa olin jo sen verran kyllästynyt koko huiviin, että neulotun nirkkopäättelyn sijaan käyttelin 2 mm virkkuukoukkua, jolloin tekemistäni nirkoista tuli selvästi neulottuja nirkkoja pienempiä. Eihän reunasta näin toimittuna tullut yhtä näyttävä kuin alkuperäisessä mallissa, mutta esikoista lainatakseni: aivassama. Pääasia, että sain huivin neulottua.


Huivin parasta antia ovat rubiininpunaiset helmet (tsekkiläisiä siemenhelmiä, kokoa 6/0), jotka antavat reunukselle vähän painoa ja aavistuksen kimalletta. Helmiosuus oli myös huivin mielenkiintoisinta neulottavaa. Langan väri toistuu parhaiten keskimmäisessä kuvassa, alimmassa kuvassa erottuvat puolestaan helmet. Alimman kuvan ruusu on muuten yksi vanhemmiltani saamistani valkoisista valmistujaisruusuista viime joulukuulta - ruusu kuivui ihan vahingossa kauniisti maljakkoon, joten otin sen talteen muistoksi.

Vaan varjelkoot kaikki neulomisen jumalat minua lankeamasta pitkään aikaan pitsilankaan!

8 kommenttia:

  1. Upeahan siitä tuli, aivan ihana pitsihuivi!

    VastaaPoista
  2. Upea ♥ Näyttää ihana kevyeltä, kuin pilvenhattara laskeutuisi olkapäille ♥

    VastaaPoista
  3. Kaunis huivi, oikein miun maun mukkaan. Olen etsinyt reunastaan kaunista pitsiohjetta ja tämä näyttää jopa sellaiselta että hyväksyn itselleni.

    VastaaPoista
  4. Ihastuttava pitsihuivi on kyllä mahtava lahja :)

    VastaaPoista
  5. Keveä kuin unelma! Sinä se jaksat aina hämmästyttää tuotteliaisuudellasi. Ihania huiveja ja hattuja ja mekkokin, vau!

    VastaaPoista