tiistai 29. huhtikuuta 2014

Savolaisen kieroa randomjämälankaraitaa

Näin vapun alla onkin sopivaa blogata melkein kuukausi sitten savolaisessa neuleretriitissä neulotut, iloisenkirjavat jämälankaraitasukat. Retriitissä oli mahdollisuus käydä nappaamassa nöttösiä muidenkin sukkalankajämistä, ja monet myös neuloivat erilaisten vihjeiden mukaisesti. Minä päätin neuloa ihan omalla fiiliksellä, välillä toisilta neulojilta mielipiteitä kysäisten.


Viikonlopun aikana sain kaiken muun aktiviteetin ohessa neulottua kuvan sukat alemman sukan kärkeä lukuunottamatta. Sukissa on 64 silmukkaa, lankoina on käytetty sekalaisia fingering-paksuisia (noin 400-420 m / 100 g) sukkalankajämiä ja työkaluna käytin 1,5 mm pyöröpuikkoa - ja silti onnistuin neulomaan itselleni vähän turhan väljät sukat. Sitä paitsi jälkimmäisenä neulottu (kuvassa alempi) sukka tuli neulottua vielä ensimmäistäkin rennommin, joten se on samoista silmukka- ja kerrosmääristä huolimatta noin numeron verran pariaan suurempi. Eriparikoko harmitti aluksi oikein todella, sillä nämä oli jo korvamerkitty Hillan sukiksi. Onneksi eräs toinen retriittiläisistä ilmoitti omaavansa juuri sopivat eriparijalat näille sukille, joten purkuhommiin ja uudelleen neulomiseen ei ollut syytä, vaan saatoin lähettää pelleraitasukat retriittimuistoksi sukkia arvostavaan kotiin.

Niin, se retriitti. Se oli tänäkin vuonna, ja toivottavasti tulee taas ensi keväänä uudelleen. Se on jotain sellaista, jota ei pysty sanoin kuvaamaan, vaan se on koettava henkilökohtaisesti paikan päällä. Nämä retriittisukat kuvastavat oikeastaan aika hienosti Kieroja Puikkoja ja neuleretriitin ainutlaatuista iloa, riemua ja erilaisten ihmisten kohtaamista.

7 kommenttia: