torstai 20. maaliskuuta 2014

Ilona

Tammikuussa lupauduin testineulomaan Niinan suunnitteleman huivin, joka on jo ehditty julkaista uusimmassa Ullassa nimellä Ilona. Minä päädyin valitsemaan langaksi ohjeessa mainitun fingering-paksuisen langan sijaan kirpparilta löytämäni rouhean mysteerivillalangan, joka oli selvästi suositusta paksumpaa. Niinpä jouduin lopulta aloittamaan reunan reilusti aikaisemmin, ettei lanka olisi loppunut kesken.


Huivin reunus on suorastaan nerokas, sillä huivi päätellään neulomalla sydänten kaaret yksi kerrallaan, eikä lankaa tarvitse katkaista missään vaiheessa. Minä päättelin kaaret joustavalla Jeny's suprisingly stretchy bind off -tekniikalla, mutta sittenkin hieman liian tiukasti. Niinpä kaaret tahtovat reilusta höyrysilittämisestä huolimatta rullautua jonkin verran.


Helmiksi valitsin tavalliset puuhelmet, jotka mielestäni sopivat rouhean villalangan pariksi paremmin kuin pienemmät lasiset. Jouluisessa kalakukkovaihdossa saamani taottu huivineula kruunaa koko komeuden. Huivi on kuitenkin omaan makuuni sittenkin liian paksu, joten sen kohtalona on päätyä johonkin arvostavampaan kotiin: eihän kaunis huivi saa jäädä pelkästään kaapintäytteeksi.

15 kommenttia:

  1. Todella hieno huivi! Lanka muistuttaa kasvivärjättyä ja tuo neula tekee kokonaisuudesta upean!!

    VastaaPoista
  2. Onpa tosi hieno huivi ja ihanat sydänreunukset :)

    VastaaPoista
  3. Ihana huivi, puuhelmet passaavat siihen kuin nenä päähän.

    VastaaPoista
  4. Kaunis huivi ja tuo sydänreunus on hieno.

    VastaaPoista
  5. Upea. Ihana lanka ja kivat helmet.

    VastaaPoista
  6. Tuo väri on kyllä ihan bueno! Kiitti kehuista:)

    VastaaPoista
  7. Tää on kyllä kaunis. Rouhea villalanka ja nuo puuhelmet viehättää kovin.

    VastaaPoista
  8. Kaunis huivi ja tuo huivineula on kerrassaan upea!

    VastaaPoista
  9. Ihana huivi ja komea huivineula. Onko niitä myytävänä jossain? Ei ole tullut missään vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen saanut huivineulan lahjaksi, mutta tiedän sen olevan jyväskyläläisen Manalanpajan sepän Markus Aholan takoma. Hänellä on verstas Jyväskylän Toivolan Vanhassa Pihassa. Manalanpajan sivusto: http://www.manalanpaja.com/index.php ja Toivolan Vanhan Pihan sivusto: http://www.toivolanvanhapiha.fi/ .

      Poista
    2. Kiitos. Täytyypi käydä kurkkimassa.

      Poista
  10. Todella ihana huivi ja minuakin viehättävät villalangan paksuus, väri!, puuhelmet ja reunuksen sydänkuviointi. Kaunis ja varmasti lämmin huivi. Tuommoinen taottu huivineula on kyllä komea!

    VastaaPoista