torstai 20. helmikuuta 2014

Tahdon pelkkää hyvää sulle

Ennen ystävänpäivää sain valmiiksi vielä yhden sytomyssyn ja muutaman vauvapipon sairaalalle toimitettavaksi.


Myssy on neulottu 2,25 mm puikolla ja 120 silmukalla kirpputorilta hankitusta The Cotton Gardenin Violasta. Toisella puolella myssyä on mallineuletta, jonka olen itse suunnitellut ja jota testasin tähän myssyyn. Testaus onnistui siinä määrin hyvin, että haluan pitää mallineuleen toistaiseksi salassa, sillä käytän sitä osana myöhemmin julkaistavaa sukkaohjetta. Tämän myssyn myötä sain neulottua hyväntekeväisyyteen korvamerkityt puuvillalangat niin, että neuloin lopuista pelkkiä vauvapipoja.


Loput oranssit Violat ja muutama pienempi nöttönen muita puuvillalankoja muuttuivat alkuvuodesta kuudeksi vauvapipoksi. Nämä on neulottu pääsääntöisesti 2,25 mm puikolla ja joko 64 tai 72 silmukalla aika fiilispohjalta, ei mitenkään kovin tarkkaan etukäteen sommitellen ja harkiten. Toiset ovat siis kauniimpia kuin toiset, mutta toisaalta makujakin on niin monia, että jokin minusta vähän tökerön näköinen voi jostakusta toisesta olla hyvinkin houkutteleva. Toivottavasti nämä pikkupiposet kuitenkin ilahduttavat niin vauvatehon henkilökuntaa kuin teholla hoidettavien vauvojen vanhempiakin.

Eivät hyväntekeväisyyslangat varastoistani tähän suinkaan loppuneet, mutta ainakin hetken aikaa neuloskelen mieluusti pelkkää villaa. Eiköhän taas kevään ja viimeistään kesän koittaessa taas puuvillamyssyilykin lähde uudemman kerran käyntiin. Jospa silloin tulisi kehiteltyä myös jokin uusi sytomyssymalli.

3 kommenttia:

  1. On siinä jälleen mukava kasa kauniita pipoja :)

    VastaaPoista
  2. Mukavia myssyjä! Oranssilla kevättä kohti.

    VastaaPoista