perjantai 3. tammikuuta 2014

Kyrönniemi-sukat

Viime kesänä järjestetyn Tour-de-Sock -nopeusneulontakisan jälkimainingeissa Ravelrykahelit ideoivat Kahelien Oman Nopeusneulontakisan, Konkan. Jossakin kummallisessa mielenhäiriössä minä lupauduin suunnittelemaan yhden neuleohjeen Konkkaan julkaistavaksi 1.1.2014. Syysloman anoppilamummolavisiitille varasin mukaan varastoissani kirjoneulesukkia varten marinoimani vihreät Cascade Heritage 150 -langat ja joitakin idea-aihioita kirjoneuletta varten.


Kaikista alkuperäisistä ideoista poiketen sukkien keskuskuvio on lopulta napattu Ikean paperisen lautasliinan reunaan kohopainetusta ornamenttikuviosta. Keskuskuvion reunoille suunnittelin silmukkamäärään sopivat kuvioraidat Rose Hiverin Fireweeds-sukkien tyyliin.


Sukan varren etu- ja takaosat ovat identtiset, kantalappu vahvistettu ja käännös pyöreä. Kantakiilan raidoituskin on Rose Hiverin innoittama.


Jalkapohjaan halusin tummemman yleisvärityksen ja erilaisen kuvioinnin. Tämä design on paljon velkaa Heather Desserudin maksuttomalle Lotus Mittens -ohjelle, jopa siinä määrin, että joku voisi syyttää plagioinnista. Oikeastaan tästä kirjoneulekokeilusta ei pitänyt tulla ohjetta ollenkaan, joten en ajatellut matkimisen olevan ongelma lainkaan, mutta toisin kävi.

Nimensä nämä melko perinteiset kirjoneulesukat saivat anoppilamummolan kulmilla sijaitsevan paikan mukaan, olihan se juuri anoppila, jossa nämä sukat suunnittelin ja osittain toteutinkin. Maksuton ohje on ladattavissa jo totuttuun tapaan Ravelrysta ja se on tarvittaessa saatavissa minulta myös sähköpostitse.

23 kommenttia:

  1. Niin kauniit. Saattaapi malli päästä puikoille.

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniit sukat! Joka puolelta suunnitellut ja mietityt. Tykkään tosi paljon myös väriyhdistelmästäsi. Miten itse rankkaat nämä haastavuudeltaan, uskaltaisiko vain vähän kirjoneuletta neulonut näihin ryhtyä vai olisiko parempi aloittaa jollain muulla?

    VastaaPoista
  3. Hyvä nimi sukille :) Ja kauniit sukat.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on kauniit sukat! Voi kun minultakin alkaisi onnistua tuo kirjoneule...

    VastaaPoista
  5. Voi, aivan valtavan upeat! Malli ja väri sopivat tosi hienosti yhteen!

    VastaaPoista
  6. Neuloin nämä sukat ja voin suositella aloittelevallekin kirjoneuleneulojallekin. Tässä mallissa ei ole pitkiä langanjuoksuja ja kuvio etenee niin, ettei koko ajan tarvitse tuijottaa ohjetta. Aivan ihana malli.

    VastaaPoista
  7. Wou, onpa upea kuvio! Ja ihana tuo jalkapöydän sivu. Olet kyllä taitava! Muutkin jutut blogissasi ovat tosi kauniita!

    VastaaPoista
  8. Kauniit! Kun vielä sais aikaiseksi tehdä:)

    VastaaPoista
  9. Hienot. :) Onnea syntymäpäivän johdosta!

    VastaaPoista
  10. Hei, onpa kiva blogi! Pakko kysyä, onko tämä Pohjois-Savon Vieremällä sijaitsevan Kyrönniemen mukaan tullut nimi vai jonkin muun Kyrönniemen? Tuolla Vieremän Kyrönniemessä tuli joskus vietettyä paljon aikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä nimessä tosiaan on kuultavissa yläsavolaisen pappilan kaikuja :-).

      Poista
    2. Oih! Nämä on varmaan pakko neuloa ihan vanhan elämän muistelemiseksi! Kyrönniemi on niin ihanan kaunis ja muistorikas paikka!

      Poista
  11. Upea malli. Voisi jopa pitkästä aikaa kokeilla kirjoneuletta.
    Olet tosi taitava.

    VastaaPoista
  12. Minusta hienosti sovellettu pohja Lotus-lapasten innoittamana! Ja kun olet innoituksen lähteenkin ilmoittanut (ainakin täällä blogissa), niin vain jokin herkkähipiäinen voi siitä vetäistä herneen nenään. Itsekin olen tuota plagiointi-asiaa miettinyt, ja varsinkin maksullisten ohjeiden kohdalla tulee välissä varasmainen olo, jos ottaa vaikutteita vain kuvaa katsomalla.

    VastaaPoista
  13. Kauniit, vihreän sävyiset sukat:)

    VastaaPoista
  14. Nämä on kyllä niin ihanat, ja vieläpä vihreät. ;)

    VastaaPoista
  15. Voi että nämä on kyllä upeat sukat! Pistän nämäkin jonooni, mutta nyt kyllä pitää aloittaa ne Fredrikat, jotka mulla on olleet aikeissa siitä asti kun ne julkaisit!

    VastaaPoista
  16. Ihanat, ihanat ja vielä kerran ihanat!

    VastaaPoista