tiistai 3. syyskuuta 2013

Kas, lisää kasseja

Ja tietysti samalla mallilla kuin ennenkin: kun on yhden asian ihminen kerrallaan niin sitten kertakaikkiaan on.


Yhden pöllökassin esittelinkin jo aikaisemmin, tässä sen seuraaja, jossa vuorina on ruskeaa pellavaverhoa.


Kolmaskin pöllökassi piti tehdä, kun kangasta riitti ja varastoissa oli vuoriksi sopivaa vihreää popliinikangasta.


SPR:n Kontin Tuunaustorilta löytyi puolestaan retrohenkistä kelta-ruskeaa kangasta, joka sai kaverikseen samaa ruskeaa verhopellavaa kuin ylimmän kuvan pöllökassi.



Sini-kelta-turkoosista kukkakankaasta olen tehnyt aikaisemmin jokusen projektipussukan, tällä kertaa siitä tuli toinen puoli isoon kassiin. Sisäpuolella on tummansinistä pikkuruutuista puuvillapopliinia.


Tämänkin kassin päällikangas on jo kertaalleen nähty, tällä kertaa vuorina samaa vihreää popliinia kuin toisessa pöllökassissa.

Kaikenkaikkiaan tulin tehneeksi ainakin 15 kaksipuoleista kauppakassia, joista yksikään ei jäänyt itselle, vaan päätyi mikä minnekin. Ja niin oli tarkoituskin, sillä nyt voin tarvittaessa ommella taas lisää kasseja. Tosin kauppakassi-innostus laantui lähes yhtä äkillisesti kuin alkoikin, joten toistaiseksi nämä olivat tässä. Vaan eiköhän se kassimania taas joskus iske uudelleen. Jospa sitten jaksaisin taas säätää kameran valkotasapainoa, näistä kuvista kun tuli luokattoman harmaita.

8 kommenttia:

  1. Miun keltainen kassi on kaunein!

    VastaaPoista
  2. Emman keltainen kassi on kaunein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, minä ajattelin kovin juuri Sinua tuota keltaista kassia ommellessani. Olisi tarpeet toiseen samanlaiseen vielä...

      Poista
    2. <3 Sellanen olis kyllä niiiiiiin ihana. :)

      Poista
  3. Juu, keltainen on ihana... Taidan nyt kyllä ottaa ja tehdä noita kasseja itsekin!! :) Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  4. Pöllöt ovat aivan uskomattoman symppiksiä! Alkaa himoita kaikkia pöllökankaita...

    VastaaPoista