keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Ystävällisin ajatuksin

Olen vaihteeksi saanut neulottua myös sytomyssyjä, kiitos Sytomyssyjä ystävänpäiväksi -tempauksen.


Vuoden ensimmäiseen Ullaan tulevasta myssymallistani neuloin kaksi puuvillaista versiota sytomyssyiksi, kuvan valkoisen sekä lisäksi mustan, molemmat Novitan Tennesseestä. Vaikka varsinainen ohje on kirjoitettu villasekoitelangalle, sopii se minusta vähintään yhtä hyvin myös puuvillalle. Löysän käsialani vuoksi käytin tässäkin myssyssä 3 mm puikkoa.


Huivihattuja on neulottu paljon sytomyssyiksi, niinpä minäkin ajattelin tehdä yhden. Koska käyttämäni langat (viime vuosituhannen valkoista Novita Alabamaa sekä jämät Algarve Colorista) olivat ohjelankaa ohuempia, loin peräti 105 silmukkaa 3 mm puikolle ja sovelsin ohjetta sen mukaan. Olen ihan tyytyväinen väritykseen, kirjava lanka piristää valkoista olematta liian levoton, mutta noin muuten menin vähän metsään. Minulla nyt vain on niin löysä neulekäsiala, että tästä huivihatusta tuli todella iso. Omassa isossa, noin 60-senttisessä päässäni se oli ihan OK, paitsi että näytin aivan lypsyllä olevalta karjakolta (kaikki kunnia karjakoille, mutta minä en itsessäni sellaista tunnista enkä tunnusta). No, ehkäpä joku tuntee tämänkin hatun omakseen ja piristyy siitä.


Zadig-myssyn mallin valitsin puolestaan ensisijaisesti mallinimen alkukirjaimen vuoksi, olihan minulla vielä Z-kirjain neulomatta aakkoshaasteeseen. Myssy on neulottu 3 mm ja 3,5 mm puikoilla DROPS Muskatista ohjeenmukaisin silmukoin, jolloin siitä tuli sopiva omaani pienempään päähän.

Näiden sytomyssyjen myötä muistin taas, miten koukuttavaa on neuloa päähineitä myös puuvillasta. Lisää siis on luultavasti luvassa tälläkin saralla.

Olen minä villaakin neulonut päänlämmikkeeksi. Sain nimittäin taannoin lahjoituksena Collision-pipon ohjeen, jota olin jo ehtinyt katsella sillä silmällä soviteltavaksi varastoissani lymynneeseen tummanruskeaan Adriafil Avantgardeen.


Valitsin pienemmän koon, lankani oli ohjeen suosituslankaa ohuempaa ja puikkokin pienempi (2,5 mm), mutta niin vain tästä hatusta tuli todella iso. Blogimiehen päänympärys on 63 cm ja hänelläkin pipo jää töpöttämään päälaelta. Yhden mallikerran purkaminen olisi tietysti auttanut asiaa, mutta kun perhekunnassa ei tuntunut olevan tarvetta tummanruskealle pipolle, päätin tyytyä tilanteeseen ja lahjoittaa tekeleen joskus johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen. Ehkä reilusti pienemmässä päässä tämän hatun saisi peräti myssyttämään melko topakoista palmikoista huolimatta. Tai ehkäpä jollekin toiselle ei ole niin nökönuukaa, jos pipon yläosa jääkin törölleen.

Myssyneulonnan lisäksi olen osallistunut myös kanssaneulojan vetämään tsemppi-/lohtupeittoprojektiin neulomalla kaksi peittopalasta:


Toiselle kanssaneulojalle menevään peittoon toivottiin punasävyisiä, 20 x 20 cm kokoisia palasia konepestävästä villa- tai villasekoitelangasta. Varastolangoistani ainoastaan viimeinen kerä punaista Viking of Norwayn Vilmaa täytti kriteerit, joten osallistumiseni jäi näihin kahteen suurinpiirtein Leaf Lace Washcloth -mallilla neulottuun tilkkuun. Toivottavasti peitto lämmittää ja ilahduttaa saajaansa edes puoliksi niin paljon kuin tämä ihan(an) kaheli ystävyyspeitto, jonka minä voitin omakseni!


11 kommenttia:

  1. Upeita neuleita olet tehnyt. Kauniita malleja kaikki.

    VastaaPoista
  2. on hienoja myssyjä :)
    voisit tehdä minulle kouluun ison ja erikoisen kassin, kun sinulta se sujuu :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita myssyjä. Ja löysin sitt täältä Fredrika sukkiin ohjeen, tai siis tien ohjeeseen. Vuodatus kun ei sitä tunnista . . .

    VastaaPoista
  4. Kivoja myssyjä kaikki. Alemman postauksen sukat mielenkiintoiset.

    VastaaPoista
  5. Hienoja myssyjä. Tuo uuteen Ullaan tuleva malli on upea ..ihastelin ja sovittelin tänään OYS:ssa Matleenan tekemää merinovillaista versioita! Kivasti raidoitettu tuo huivihattu!

    VastaaPoista
  6. Täältä löytyy aina kaikkea mukavaa ja mun blogista löytyy sinulle tunnustus :-)

    VastaaPoista
  7. Vaikka mitä kivaa, mutta tosi kaunis on tuo Ullaan tuleva pipo! Sellaisen haluan!

    VastaaPoista
  8. Ihania pipoja ja myssyjä! Ja voi että, kyllä nyt osui arpaonni kohilleen! Upean peiton sait.

    VastaaPoista
  9. missähän olisi tuon valkean pipon ohje?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisen pipon ohje löytyy verkkoneulelehti Ullan numerosta 1/13 nimellä Xeranthemum. Suora osoite ohjeeseen on http://www.ullaneule.net/0113/ohjeet_xeranthemum.html .

      Poista