lauantai 15. joulukuuta 2012

Oranssi rokkaa

Marraskuun alkupuolella eräs ex-työkaverini kysyi vienosti, voisinko harkita neulovani oranssit kämmekkäät toiselle ex-työkaverilleni nimipäivälahjaksi, hän kun kuulemma palelee toimistotyössään syksystä kevääseen. Minä innostuin asiasta ja diilasin Tuilta todennäköisesti käsinvärjättyä sukkalankaa lahjansaajan lempivärissä, oranssina.


Kämmekkäistä tuli aivan saajansa näköiset, oranssi väri tosin on todellisuudessa jonkin verran vaaleampi ja hieman murretumpi (en vieläkään ole jaksanut selvittää, voinko jotenkin säätää kamerasta sitä, miten tehokkaasti se nappaa juuri punaiset sävyt). Palmikkomalli on napattu Vancouver Fog -kämmekkäistä, muuten menin aivan omien mieltymysten mukaan. Aloitin ylhäältä, silmukoita oli 56 ja puikossa mittaa 2 mm, 8 kerroksen joustinneuleen ja sen jälkeen neulotun 20 kerroksen jälkeen jätin 4 silmukkaa hakaneulalle peukaloa varten ja loin tilalle (toisella langalla) 14 s. Kaventelin peukalokiilaa kolmen kerroksen välein, kunnes työssä oli jäljellä 52 s. Näin sain ranteesta sopivasti vähän kämmenosaa kapeamman.

Toimiston Anne on aika Rock, joten mikään herkkä pitsinpiiperrys ei olisi hänen tyyliinsä sopinutkaan. Nämä kämmekkäät ovat omasta mielestäni sekä mallinsa että värinsä puolesta juuri sopivasti käytännölliset ja kuitenkin näyttävät. Sprint Strumpf und Sportwolle oli oikein miellyttävää neulottavaa ja väri todellista terapiaa marraskuun harmauteen. Taidan jatkossa tarvita jotakin oranssia myös itselleni...

10 kommenttia:

  1. Nämä ovat kauniit. Jotenkin vain on tullut välteltyä sitä oranssia, vaikkei se hullumpi väri olekkaan.

    VastaaPoista
  2. Tosi ihanat, sekä malli että väri. Aiemmassa postauksessa pöllöt ovat hellyttäviä.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, kiitos noista muistiinpanoista. Vuosia takaperin tein kauheasti kämmekkäitä ohuista langoista, mutta yksiäkään ei jäänyt itselle. Kehtuutti kauheasti aloittaa nyt tarpeen tullen, kun tuntui että en jaksa laskea ja purkaminen on tympeetä. Nyt ei tartte! Kiitos! :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat ovat! Oranssi on kaunis väri. :)

    VastaaPoista
  5. Tosi nätit ovat ja varmasti mieleiset! Kaunis väri ja malli. :)

    VastaaPoista