maanantai 18. kesäkuuta 2012

Myrskylintu ja muita ohjeita


Uusi Ulla on taas ilmestynyt. Siinä on peräti kolme suunnittelemaani neuleohjetta (no, numeron teema on "runsaus", jonka taisin ottaa aika kirjaimellisesti).



Myrskylintu valittiin kansikuvaneuleeksi, kiitos kuvaajana toimineen Villaviidakon Emman sekä kuvausmalli Hansun avun. Ilman näitä mainioita neulojatovereita huivi olisi jäänyt vaille ansaitsemiaan kauniita kuvia! Paikallinen lankakauppamme Nappi ja Nauha lahjoitti langan, minä puolestani lahjoitin valmiin huivin Nappiin ja Nauhaan somisteeksi ja esimerkiksi siitä, mitä Rowanin fine lace -langasta voisi neuloa.



Juulian helminauhojen paksmpi punainen versio onkin jo esitelty taannoin blogissa, nyt paksun langan rinnalle tein ohjeet vähän ohuemmallekin versiolle. Hansu ja Emma toimivat tämän pipomallin kuvausmalleina, kameran takana hääri Tiina.




Väreilyn kuvassa oleva harmaa versiokin on jo kerran vilahtanut blogissani, mutta tämä nimenomainen Emman ottama kuva on niin loistava, että pipo ansaitsee tulla toistamiseen julkaistuksi. Kuvausmallina tällä kertaa Vynne.


 


 


 



Sininen Väreily sen sijaan taitaa tehdä ensiesiintymisensä, kuvasta kiitos mallina toimineelle ArualMarialle ja kuvaaja-Tiinalle.

Eikös minulla olekin ihania, kauniita ja taitavia neulojatovereita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti