lauantai 17. heinäkuuta 2010

Mansikkajätskikassi


Sain SYTinä jo aikaisemmin esiteltyjen lankojen lisäksi erän purku- ja jämäkeriä Novitan Kotiväkeä. Värimaailma oli kovin prinsessahenkinen: vaaleanpunaista, vanhaaroosaa, lilaa. Onneksi muistelin lankojen lahjoittajan itse pitävän vaaleanpunaisesta, joten toteutin lankojen luoman vision mansikkajäätelönpunaisesta pikkukassista, jonka lähetin lankojen lahjoittajalle kiitokseksi langoista.



Kassin muoto on tuttu ET-kesäkassista, tosin jälleen kerran sovellettuna pienemmäksi ja suhteessa korkeammaksi. Luulin virkkaavani kassia 2 mm koukulla, mutta loppupuolella huomasin koukun olevan 1,75 mm - eipä ihme, että kassi tuntuu varsin jämäkältä, eikä se siten kaipaa mielestäni vuoria lainkaan. Lankaa kului noin 100 g.



Kassin runko-osan mallivirkkaus on napattu Virkkaajan käsikirjasta, mallin nimi on Purjevene. Virkkasin kassin kokonaan edestakaisin, jotta kerroksen vaihtumiskohta ei kiertyisi, mutta hieman tuo mallivirkkaus siitä huolimatta kiertää oikealle. Asemoin kantohihnan kuitenkin pohjan sivujen mukaisesti. Isommalla koukulla virkattuna mallivirkkaus olisi luultavasti tullut kauniimmin esille, mutta toisaalta silloin vuorikin olisi ollut tarpeellisempi.


Kotiväkeä jäi toki vielä muihinkin projekteihin, joten eiköhän virkkuukoukku heilu jatkossakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti