torstai 2. heinäkuuta 2009

Pientä puuhastelua


Käsityölakon alasajo alkoi juhannuksen tienoolla. Lakon vaikutuksista kertonee paljon se, että pakkasin vajaan viikon mittaiselle "maaseutukierrokselle" vain yhdet sukkalangat ja hieman lankaa yhtä tai kahta Calorimetryä varten sekä yhdet ainoat sukkapuikot ja yhden pyöröpuikon. Olisin oikeastaan kaivannut yhtä (palmikko-)puikkoa sekä kerrosmerkkiä sukkia varten, mutta hyvin pärjäsin ilmankin. Valmista tuli kahden Calorimetryn ja yhden sukan verran.



Ensimmäinen Calorimetry on tehty ohjeenmukaisin silmukoin ja kerroksin 3,5 mm puikolla tummanharmaasta vaihtokauppa-Seiskaveikasta. Siitä tuli kuitenkin suunnitellulle käyttäjälleen liian leveä - onneksi hän oli tuoreeltaan sovittamassa pantaa -, joten tein toisen 112 silmukalla ja kahdeksan kerrosta matalammaksi vaalean harmaanruskeasta Seiskaveikasta, josta aikaisemmin tein jo Saltkråkan-sukat. Koko oli tällä kertaa oikein passeli, joten näillä parametreilla voisi tehdä muutaman erivärisen Calorimetryn blogimiehen sisarelle. Kuvan harmaa Calorimetry sen sijaan on vailla käyttäjää, joten hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.


Koska juhannusneuleet eivät herättäneet mitään suurta käsityöhimoa, aikaa olisi keskittyä vaikkapa painonhallintaan. Viime kesänä suurin elkein lanseerattu "miinus viisi" -projekti on tilanteessa "noin plus viisi tai vähän enemmänkin", mikä tietää sitä, ettei mikään vaate tunnu enää oikein mukavalta päällä. Sitä paitsi minun olisi mahduttava lokakuun alussa ainokaiseen iltapukuuni, ellen sitten halua hankkia tai teetättää uutta - ja siihen olen aivan liian nuuka. Nykyisestä tilanteesta on ihan turha syyttää hidasta aineenvaihduntaa; syy on korkeintaan hitaassa järjenjuoksussa ja nopeassa kädessä, joka on lappanut evästä ääntä kohti nopeammin kuin laki sallii ja lääkäri määrää.


Eikä muuta totuutta ole kuin se perimmäinen: syö vähemmän kuin kulutat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti