torstai 26. helmikuuta 2009

Lainesukat


Jo aikoja sitten pistin merkille Lainesukat Ullassa. Oikea lanka odotutti itseään, kunnes viimeisimmässä vaihtokaupassa sukkalankalaatikkooni ilmestyi farkunsinistä vuosikerta-Nallea (samaa, jota olin jo aikaisemmin saanut kerän, mutta jonka olin jo ehtinyt tärvätä lasten sukkiin).



Kokemuksesta osasin valita kyseiselle langalle ja 2,5 mm puikoille S-koon eli 60 aloitussilmukkaa. Kantapään vaihdoin pyöreäksi, muutoin etenin ohjeen mukaan lähes kärkeen asti. Kun silmukoita oli jäljellä 18, päättelin kärjen silmukoita jäljitellen.


Mallineule on varsin epätavallinen, pidin lopputulosta aluksi jopa kiehtovalla tavalla outona. Neulomisteknisesti pidin siitä, että mallineule oli Pomatomus-sukkien tapaan säännöllinen ja symmetrinen, joten logiikan oppi nopeasti ulkoa. Minussa asuu ilmeisesti pieni periodiajattelija ja insinööri, kun koukutun juuri näihin säännöllisiin kuvioihin.


Sukista tuli kertakaikkiaan täydellisen kokoiset, lisäksi pidän tuosta kyseisestä langasta poikkeuksellisen paljon. Se on nyky-Nallea ohuempaa ja sinisen sävykin miellyttää kovin. Ehkäpä yritän vaihtaa/lunastaa loputkin siniset Nallet seuraavissa ompeluseuroissa...


Joka tapauksessa pitkästä aikaa onnistuin siis tekemään itselleni mieluisat sukat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti