perjantai 31. tammikuuta 2014

Jotain sinistä

Jouluna neulomistani jämälankaraitasukista innostuneena huutelin käsityöfoorumilla, josko kenelläkään olisi lahjoittaa, vaihtaa tai myydä ohuita sinisävyisiä sukkalankajämiä. Alkuperäisenä ajatuksena siinteli räsymattosukat kuopukselle, joka oli kaihoten katsellut netistä vilauttamaani, jämälangoista tehtyä kirjoneuleraitasukkamallia. Sainkin lahjoituksena todella ruhtinaallisesti sukkalankojen jämiä, jotka houkuttelivat toteuttamaan raitasukat näennäisen satunnaisesti raidoitettuina.


Neuloin sukat 1,5 mm puikolla ja 64 silmukalla varsin rennosti. Pyrin raidoittamaan sukkia niin, ettei raidoissa olisi mitään varsinaista säännönmukaisuutta. Halusin kuitenkin, että molemmissa sukissa on samoja lankoja, joskin eri kohdissa, jotta yleisilme olisi jokseenkin harmoninen. Tarvittaessa pätkin jämiä, ja yhdistin kaikki Russian join -tekniikalla. Innostuin lopulta niin, että sukista tuli kokoluokkaa 39 - eli sopivat kuopukselle aikaisintaan parin-kolmen vuoden kuluttua. Onneksi sukat ovat itsellenikin ihan liian suuret, muuten houkutus ottaa nämä omaan käyttöön saattaisi käydä aivan liian suureksi. En ole ollut mikään sinisen ystävä, mutta kyllä nämä vaan ovat tosi herkulliset.

Jämiä jäi vielä toisiin, selvästi vaaleampiin sukkiin. Niitä varten taidan kuitenkin vielä kerrytellä lisäjämiä, jotta raitojen sommittelussa on enemmän vaihtoehtoja. Ja toisaalta, parempi olla hetki erossa tästä hommasta, sillä se on niin pirullisen koukuttavaa, ettei mitään muuta malttaisi tehdäkään.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Ylös unohduksen suosta

Osallistuin viime vuonna kahelineulojien Suureen Sukkahaasteeseen. Joka kuukaudelle oli omat haasteensa, niin myös joulukuulle: joko kirjoneuletta tai sukat kenen tahansa suomalaisen suunnittelijan ohjeella. Lopulta päädyin tekemään molemmat haasteet, mutta niiden raportoiminen tänne blogin puolelle oli unohtua tyystin.


Ensin neuloin paikallisten neulojien kesken kiertävästä käsityövaihtolaatikosta nappaamistani tummanvihreästä Fortissima Sockasta ja haaleankeltaisesta Fabelista Guild Socksit omin modauksin. Alkuperäisessä mallissa sekä aloitusjoustin että kärki ovat kaksiväristä pystyraitaa, minä halusin niistä yksiväriset. Neuloin ne sekä kantapään 1,5 mm puikolla ja kirjoneuleosuudet 2,25 mm puikolla. Kärkikavennukset aloitin jo lopetuskaavion aikana. Jälkikäteen harmittelin vähän, että tein kaksi identtistä sukkaa sen sijaan, että olisin vaihtanut värit peilikuviksi toiseen sukkaan. Myös kirjoneuleen aloituksen olisi voinut modata niin, että se olisi alkanut tuosta kiekurasta ilman sitä edeltävää lehdykkää. Vaan välillä into ohittaa maltillisen suunnittelun.


Tässä mallissa kiila on sukan pohjassa, mikä on visuaalisesti oivallinen ratkaisu: näin kiila ei käytännössä näy ja kuvioneuleosat saavat kulkea sivussakin rauhassa rinnakkain. Kuten kuvista näkyy, tein sukista reilusti omaan jalkaani isot, joten nämä menevät odottamaan sopivaa lahjoituskohdetta laatikkoon.

Kun sukkahaasteen 1000 sukkaparin vuositavoite uhkasi jäädä hieman vajaaksi, päätin viimein ottaa itseäni niskasta kiinni ja neuloa apelleni uudet villasukat. Edellisestä hänelle neulomastani parista oli ehtinyt vierähtää yli viisi vuotta! Monesti appeni on kiitellyt tekemiäni kahta sukkaparia, ja hän on niitä ahkerasti myös parsinut. 


Uusien sukkien langaksi valitsin Opalin 6-säikeisen grafiitinharmaana ja ohjeeksi oman Merenkulkija-mallin. Koska käyttämäni lanka oli ohjeenmukaista ohuempaa lankaa, neuloin sukat 64 silmukalla ja 2,25 mm puikolla käyttäen mallin lyhyempää palmikkokaaviota. Täytyy kyllä sanoa, että olipahan tylsää ja puuduttavaa neulottavaa! Valmista kuitenkin tuli, kiitos langan todella mukavan neuletuntuman ja upean harmaan värin. Vaan ihan  heti en ryhdy omalla (vanhalla) mallillani sukkia neulomaan...

torstai 23. tammikuuta 2014

Adirondack, kahden päivän huivi

Viime vuoden puolella tulin napanneeksi kaksi kerää Rowanin kid classicia paikallisten neulojien käsityövaihtolaatikosta. Alunperin kaavailin neulovani langoista kaulurin, mutta mikään malli ei alkanut inspiroida tarpeeksi. Joululomalla satuin kysymään kälyltä, tulisiko hänellä käytettyä saman tyyppisiä pitkiä, kapeita huiveja kuin mitä minä käytän ja joita hän oli ihaillut. Vastauksen oltua myönteinen ryhdyin sopivan mallin metsästykseen. Löytyi Adirondack, jonka lisäsin Ravelryn toivelistalle. Ohjeen kerrottiin kuluttavan noin 370 m worsted-paksuista lankaa, joten arvelin, ettei kid classicin 280 m riittäisi, vaikka lanka olikin ohuempaa ja voisin käyttää ohjeessa suositeltua puikkokokoa selvästi pienempää.

Sitten tuli Mii ja ratkaisi pulmani antamalla minulle maksullisen huiviohjeen lahjaksi, ihan noin vain, ilman mitään sen suurempaa syytä kuin se, että kuulemma ansaitsin joskus jotain itsellenikin. Olin kovin liikuttunut ja otettu kauniista sanoista ja tietysti myös saamastani ohjeesta. En voinut muuta kuin ottaa riskin ja aloittaa neulomisen. Päädyin 5 mm puikkoon arvellen, että pääsen sillä riittävän pitkälle, jotta voin langan mahdollisesti loppuessa kesken soveltaa lopun omalla tyylillä. Vaan lanka riitti juuri ja juuri, yli jäi ehkä metrin pätkä!


Huivi on epäsymmetrinen sirppi, jossa aina oikein -neuleosuuksien väliin tulee lyhennetyin kerroksin neulottavia sileitä kiiloja.Voi miten koukuttava malli olikaan, siitä huolimatta, että ohje oli koostettu mielestäni vaikeaselkoisesti. Tavoistani poiketen jouduin ottamaan esiin kynän ja tekemään säännöllisesti merkintöjä ohjeeseen, jotta pysyin kärryillä, missä olen menossa. Lopulta malli osoittautui varsin loogiseksi, vain ohjeen merkintätavat sotivat omaa logiikkaani vastaan.


Tammikuun alun valo ei suosinut kuvaamista, eikä anna oikeutta langan hillityn helmenharmaalle tyylikkyydelle; ylin kuva on lähinnä totuutta värien puolesta. Sirppimäisen muotonsa ansiosta huivi on kohtuullisen helppo asetella päälle ja variaatiomahdollisuuksiakin on.


Pituus riittää myös huivin solmimiseen tiiviimmin kaulan ympärille. Nähtäväksi jää, onko villan ja kid mohairin sekoitus riittävän kutittamaton kovin tiiviiseen ihokontaktiin, mutta voihan huivia käyttää mainiosti ihan vain kevyemmin hartioille levitettynä.

Melkein tekisi mieli neuloa itsellekin Adirondack nyt, kun olen ymmärtänyt mallin selvän logiikan, tosin langaksi valitsisin jotakin ehkä vielä vähän paksumpaa ja jotain ei-mohairpitoista. Kälylle sen sijaan pitänee neuloa vielä jokin toinen huivi värikkäämmästä langasta, vaikka eiköhän tämäkin sovi ihan hyvin hänen tyyliinsä.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Tilattua ja toivottua

En yleensä tee tilauskäsitöitä, mutta joskus jokin pyyntö osuu juuri oikeaan kohtaan. Viime syksynä Iikku kysyi, voisinko ommella (korvausta vastaan, kerrottakoon se nyt kaikille moraalinvartijoille ja verottajan kätyreille) kaksipuoleisen kauppakassin, jonka toinen puoli olisi punainen. Kassi oli suunnitteilla osaksi muistaakseni Iikun työkaverin (eläköitymis?)lahjaa. Sattui niin, että olin keskellä kassiompelusmaniaa. Sattui myös niin, että olin juuri haalinut kirpputorilta punaista kangasta juuri kasseja ajatellen. Niinpä tavoistani poiketen lupauduin puuhaan.


Kuosikangas on sekin kirpputorilta ostettua Finlaysonin verhoa, jota olen aikaisemminkin käyttänyt kassien materiaalina. Tästä kassista tuli kyllä omasta mielestänikin tosi hieno, punainen vuori on oikein sypäkkä lisä.

Joululomalla kävi puolestaan ilmi, että lasteni teini-ikää lähestyvä serkkupoika kaipaili uusia huovutettuja tumppuja. Entiset olivat käyneet pieniksi ja venyttely oli ohentanut tumput turhan vilpoisiksi. Pitkin hampain poikaparka oli käyttänyt muita käsineitä, kun äitinsä ei ollut suostunut pyytämään minulta, josko voisin neuloa uudet lapaset. Ilmoitin saman tien, että minulle kyllä voi esittää toiveita, sillä tarpeeseen on mukava neuloa. Ja kun toivejonossa on erilaisia neuleita, voin fiiliksen mukaan poimia jonosta neulottavaa, kun siltä tuntuu. Osaan kyllä tarpeen tullen olla itsekäskin ja neuloskella ihan jotain muuta kuin tarveneuleita!

Uudet huovutetut tumput valmistuivat kädenkäänteessä.


Ne syntyivät samasta epämääräisen kirjavasta kirpputorihahtuvasta kuin ennen joulua esittelemäni pöllölapaset. Kuvassa langan väri näyttää turhan vaalealta, totuus on jonkin verran ruskeampi. Vaan en lähtenyt enää sen kummemmin säätämään väritasapainoa, olihan riittävän erikoista se, että uudenvuodenpäivänä kuvausrekvisiitaksi löytyi vihreitä mansikanlehtiä sembramännyn pudottamien havunneulasten seassa... Nämäkin tumput neuloin 5 mm puikolla ja 32 silmukalla aloittaen; ensimmäisen 60 asteen pikapesun jälkeen tumput olivat vielä turhan reilut, joten pyöräytin ne toistamiseen pyykin mukana 60 asteessa. Lopputulos oli melkoisen paksu ja napakka, muttei onneksi koppura.

Niin että ainahan voi toivoa, ja joskus toiveet toteutuvat. Mutta tilausneulojaksi en silti aio ryhtyä edelleenkään.


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Leftie meets Da-Capo

Martina Behmin huivimalleissa on sitä jotakin, enimmäkseen jollakin pienellä jujulla ryyditettyä yksinkertaista tyylikkyyttä. Leftie-huivimalli päätyi jonooni jo aikoja sitten, ja alunperin suunnittelin neulovani sen tummanharmaana värikkäin lehtiraidoin. Suunnitelmat tuppaavat muuttumaan ajan saatossa, niin tälläkin kertaa. Lopulta joulun ajan neulomuksia suunnitellessani törmäsin aikaisemmin syksyllä kirpputorilta pelastamaani Pirtin Kehräämön sinapinkeltaiseen karstalankaan sekä Olive Branch -huivista yli jääneeseen tummanruskeaan mysteerivillalankaan. Lankojen liitto oli sillä sinetöity.


Huivista tuli juuri niin ihana kuin kuvittelinkin; todellisuudessa tummanruskea on tummempi ja keltainen paljon sinappisempi kuin kuvassa, mutta idea käy kyllä ilmi tästäkin. Himpun alle 100 g (vajaat 350 m) pohjaväriä 2,5 mm puikolla ja löysähköllä käsialallani riitti 26 lehdykän huiviin, mikä on varsin riittävä määrä hyvän puettavuuden kannalta. Huivin muoto on valmiiksi kaareva, joten päälle asettelu onnistuu ongelmitta. Reilu liotus villanhoitoaineessa pehmensi karstalangan karkeutta siinä määrin, että oma (ei erityisen herkkä) ihoni kestää huivia ihan mukavasti.

Väreistä tulee mieleen Fazerin Da-Capo -suklaa. Ei yhtään paha assosiaatio sekään. Wikipedia tiesi kertoa, että Da-Capo -suklaapatukat saivat alkunsa siitä, että laadunvalvonnan virheellisiksi toteamat liköörikonvehdit haluttiin uusiokäyttää. Kohvehdit sulatettiin ja seokseen lisättiin rommia tasoittamaan liköörin makeutta. Kierrätys kunniaan - aivan kuten tässä huivissa!

lauantai 11. tammikuuta 2014

Arvontavoittoyllätysjämälankasukat

Lämpenen hitaasti uusille asioille, joten tälläkin kertaa olen aikaani jäljessä. Yllätysjämälankakerät taitavat olla nykyään passé, vaan minäpä innostuin osallistumaan yhden sellaisen arvontaan menneenä syksynä. Joulun alla voittamani ylläripallero veti puoleensa siinä määrin, että kaivoin esille 1,5 mm puikkoni ja päätin antautua mielihalulleni saada selville, mitä kaikkea lankakerä pitikään sisällään. Aloitin ensin kärjestä, mutta en saanut kantapäästä mieleistäni, joten purin puolikkaan sukan ja aloitin turvallisesti varresta. Silmukoita loin 64, tähtäimessä sukat ihan itselleni.


Voi miten riemastuttavaa ja koukuttavaa näitä olikaan neuloa! Opettelin vihdoin ja viimein myös Russian join -tekniikan lankojen liittämiseksi toisiinsa, mikä vain lisäsi intoa ja tyytyväisyyttä. Lopulta päädyin poistamaan muutaman vaaleanvihreän sekä muutaman muun lankajuoksun joko langan selkeän laatueron (lähinnä löyhäkierteisyyden) tai mielestäni epäsopivan värin vuoksi. Muutokset alkuperäiseen ovat kuitenkin pieniä ja yleisilme on sen mukainen, minkä jämälankapallon kerijä on määritellyt.


Sukista tulee ihana räsymattofiilis ja ne ovat epäsymmetrisyydestään huolimatta selvästi parit, kiitos muutamien yhteneväisten värien. Tässä tyylissä pätkärääkkiset ja pilkullisetkin langat näyttävät oikein mainioilta. Jossain vaiheessa sukat alkoivat huudella kuuluvansa 10-vuotiaalle sukulaistytölle, joka onneksi yhteisellä joulureissulla pääsi testaamaan kokoa ja toteamaan sukat juuri sopiviksi hänelle.

Jämälankaraitasukkia on ehkä aivan pakko neuloa vielä lisääkin. Minulla tosin on paha tapa pyrkiä keksimään raidoitukseen jokin logiikka, joten jonkun muun olisi oikeastaan kerittävä minun jämistäni ylläripallero minulle itselleni.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Pipo päässä pakkasella

Joskus viime vuoden loppupuolella tulin neuloneeksi esikoiselle uuden pakkaspipon.


Pipo on neulottu 5 mm puikolla ja 80 silmukalla, mustassa osassa on Novitan Woolia kolminkertaisena ja keltaisessa Gjestalin Baby Ullia kaksinkertaisena sekä lisäksi kirpputorilta haalittua, suurinpiirtein Woolin paksuista 100 % villalankaa. Esikoinen oli kiitettävän tyytyväinen lopputulokseen, ja itsestänikin tuntui mukavalle tehdä pitkästä aikaa jotain todella nopeasti valmistuvaa.

Loppuvuodesta siivoilin myös pikkuhiljaa kaappeja, ja sen seurauksena ompelin kirpputorille kelpaamattomista trikoopaidoista itselleni muutaman pipon.


Kuvan pipon omenanvihreä trikoo on esikoiseni eskariaikaan käyttämästä paidasta, sisäpuolen haaleanvaaleanvihreä puolestaan vuosien takaisesta suosikkipaidastani. Muista pipoista en jaksanut ottaa kuvia, sillä ne ovat ihan samalla mallilla tehtyjä. Yksi on ulkopuoleltaan tummanruskea ja sisäpuoleltaan possunvaaleanpunainen (molemmat omia paitojani), toinen päällipuoleltaan pääkallopainatuksellinen tummansininen (esikoisen entinen suosikkipaita) ja sisukseltaan vaaleansininen (minun vaatekaapistani). Olen oppinut viime aikoina pitämään näistä trikoopipoista, etenkin huonon tukan päivinä, vaikkei malli välttämättä imartele minua. Vaan mukavuus ja käytännöllisyys ovat ennenkin ohjanneet pukeutumistani, miksipä siis turhaan miettimään tyyliseikkoja!

Lankapirtin Matleena haastoi hiljattain ystävänpäivän sytomyssytalkoisiin. Haaste osui sopivaan saumaan, sillä olimme jo ennen sitä päättäneet paikallisten neulojien kesken neuloa tänä vuonna enemmän hyväntekeväisyyteen kuin vuonna 2013. Minä aloitin parilla merinovillamyssyllä.


Ensin kaivelin varastoistani TeeTeen Primaveran jämät. Neuloin myssyn napakaksi 2,75 mm puikolla, 96 silmukalla aloittaen ja reunan jälkeen 112 silmukkaan lisäten. Musta raidoitus syntyi matkan varrella sitä mukaa, miten langat näyttivät hupenevan. Lopulta päädyin purkamaan tämän postauksen käyttämättä jääneen virkatun ruusun, että sain myssyyn riittävästi korkeutta. Ihan kiva perusmyssyhän siitä tuli, ja aivan ihastuttavan pehmoinen, niin kuin vain merinon ja silkin sekoituksesta voi tulla.


Toista hattua varten minulla oli kerä mustaa DROPS Big Merinoa ja jämät harmaata. Niistä ei olisi yksin kunnollista myssyä saanut, joten huhuilin lisukelangan perään. Neulojatoveri ystävällisesti lahjoittikin oman sinisen Schachnmayr nomottan Extra Merino Big -jämänsä, jonka avulla sain mukavan pitkän raitamyssyn. Käytin 4 mm puikkoa, alkuun loin 80 silmukkaa ja lisäsin joustimen jälkeen kahdeksan silmukkaa. Melko napakka lopputulos, mutta ihan käyttökelpoinen päähine.

Vielä en ole aivan varma, menevätkö nämä sytomyssyiksi vai johonkin muuhun (paikalliseen) hyväntekeväisyyskohteeseen, mutta joka tapauksessa vuoden hyvä käsillätekeminen on polkaistu käyntiin. Tästä on hyvä jatkaa!

perjantai 3. tammikuuta 2014

Kyrönniemi-sukat

Viime kesänä järjestetyn Tour-de-Sock -nopeusneulontakisan jälkimainingeissa Ravelrykahelit ideoivat Kahelien Oman Nopeusneulontakisan, Konkan. Jossakin kummallisessa mielenhäiriössä minä lupauduin suunnittelemaan yhden neuleohjeen Konkkaan julkaistavaksi 1.1.2014. Syysloman anoppilamummolavisiitille varasin mukaan varastoissani kirjoneulesukkia varten marinoimani vihreät Cascade Heritage 150 -langat ja joitakin idea-aihioita kirjoneuletta varten.


Kaikista alkuperäisistä ideoista poiketen sukkien keskuskuvio on lopulta napattu Ikean paperisen lautasliinan reunaan kohopainetusta ornamenttikuviosta. Keskuskuvion reunoille suunnittelin silmukkamäärään sopivat kuvioraidat Rose Hiverin Fireweeds-sukkien tyyliin.


Sukan varren etu- ja takaosat ovat identtiset, kantalappu vahvistettu ja käännös pyöreä. Kantakiilan raidoituskin on Rose Hiverin innoittama.


Jalkapohjaan halusin tummemman yleisvärityksen ja erilaisen kuvioinnin. Tämä design on paljon velkaa Heather Desserudin maksuttomalle Lotus Mittens -ohjelle, jopa siinä määrin, että joku voisi syyttää plagioinnista. Oikeastaan tästä kirjoneulekokeilusta ei pitänyt tulla ohjetta ollenkaan, joten en ajatellut matkimisen olevan ongelma lainkaan, mutta toisin kävi.

Nimensä nämä melko perinteiset kirjoneulesukat saivat anoppilamummolan kulmilla sijaitsevan paikan mukaan, olihan se juuri anoppila, jossa nämä sukat suunnittelin ja osittain toteutinkin. Maksuton ohje on ladattavissa jo totuttuun tapaan Ravelrysta ja se on tarvittaessa saatavissa minulta myös sähköpostitse.