sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Pale Rose


Ketään ei yllättäne, että tammikuun sytomyssyily jäi taas päälle. Puuvillalankojen työstäminen jatkui tällä kertaa Pale Rose -myssyn ohjeella (Rav-linkki ilmaisohjeeseen) SYTinä saadusta Novitan Kotiväestä.



Ensimmäisen myssyn neuloin 2,5 mm puikolla ja 117 silmukalla ohjeessa olleiden pyöröneulesymbolien mukaan. Koska myssyssä on kääntöreuna ja sattumoisin vihaan käsin ompelemista, loin silmukat open cast on -menetelmällä, tosin apulangan sijaan käytin 100 cm pitkää pyöröpuikkoa apuna. Näin minulla oli käänteen osien neulomisen jälkeen alareunan silmukat valmiiksi toisella puikolla, joten pystyin kiinnittämään käänteen neulomalla yhden kerroksen oikein siten, että neuloin molemmilta puikoilta kohdakkain olevat silmukat yhteen (aivan kuten ns. kolmen puikon päättely, mutta ilman päättelyä). Neuloin koko myssyn matkalta nyppyjä, vaikka ohjeessa oli myös nypytön versio. Yllättäen suorastaan koukutuin nyppyihin, joita kertyikin noin 300. Tähän arviolta M-kokoiseen myssyyn kuluin melko tarkkaan 50 g lankaa.


Pidin ensimmäisestä myssystä, mutta minua jäi vaivaamaan ohjekaavioiden erilaiset symboliselitykset pyöröneuleena ja tasona neulottaville myssyversioille. Niinpä neuloin toisen Pale Rosen samasta langasta, edelleen pyörönä, mutta vaihtaen kaavion symbolitulkinnat tasona neulottuun versioon.


 


Tämä myssy/pipo on neulottu 108 silmukalla ensimmäistä myssyä matalammaksi, sillä ajattelin tätä lahjaksi ystäväni tyttärelle, jolla on varsin pieni pää. Pidän tästä versiosta enemmän, kun nyppypitsikaistaleiden väliin ei jää kahden silmukan levyistä pystyraitaa, kuten ensimmäisessä versiossa. Pykäreunuksen tekeminen open cast on -menetelmällä oli ensimmäistä kokeilua sujuvampaa, suorastaan riemastuttavan mukavaa. Lankaa myssyyn kului noin 40 g.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Galder vol 2


Jouduttuani toteamaan ensimmäiset Galder-sukkani auttamattoman pieniksi itselleni päätin joskus neuloa uudet sopivammat. Lopulta pakkasin joulureissuun mukaan kerän kauniin syvänpunaista Austermann Step Classicia, jonka olin alunperin hankkinut neuloakseni Tulenkantaja-mallikämmekkäät. Joulupäivänä aloitetut Galderit valmistuivat pikkuhiljaa muiden käsitöiden ohessa, sillä jostain syystä projekti ei tällä kertaa imaissut mukaansa missään vaiheessa.



Vaan aivan ihanathan niistä lopulta tuli. Tein alkuperäiseen ohjeeseen (Rav-linkki) jonkin verran muutoksia: sukat on neulottu 2 mm pukoilla ja 72 silmukalla, niissä on seitsemän palmikkokuviomallikertaa varressa ja neljä kantalapussa. Kiilakavennukset on tehty joka kolmas kerros. Näin sain itselleni mieluisat ja täydellisesti istuvat sukat noin 80 grammasta lankaa. En tosin tiedä, raaskinko koskaan näitä käyttää, siitä kova sukankuluttaja olen...

lauantai 19. helmikuuta 2011

Piti tulla kauppakassi...


... tulikin neljä lahjapussukkaa.


En ole ollenkaan tilkkuihmisiä, kärsivällisyyteni ei riitä tilkkuilussa vaadittavaan tarkkuuteen eikä värisilmäni sommitteluun. Sen sijaan se, jolta muutama vuosi sitten ostin puoli-ilmaiseksi laatikkokaupalla kankaita katsastamatta sen tarkemmin laatikoiden ja pussien sisältöä, on ilmeisesti ollut ainakin jossain vaiheessa innostunut tilkkutöistä. Mikään muu ei nimittäin selitä sitä, miksi sikasäkkiostokseni mukana tuli hämmentävän paljon 5 cm leveitä, pitkiä kangassoiroja.


Joskus aikoinaan ompelin osan soiroista yhteen ja tein niistä pari tavallista kangaskassia. Penkoessani hiljattain joutavaa saumuroitavaa esikoiselleni törmäsin taas kangassoiroihin ja muistin kroonisen kangaskassipulamme. Jonkin mielenhäiriön vallassa ajattelin ommella soiroista taas kasseja sen sijaan, että a) olisin ostanut (melko varmasti epäeettisesti tuotettuja) halpakasseja 90 sentin kappalehintaan lähimarkettimme kassalta tai b) ommellut kassit suuremmista kangaspaloista, joita on kyllä riittämiin loputtomalta tuntuvassa kangasvarastossani.


Sen sijaan, että olisin yhdistänyt saman kuosin kankaat yhteen kuten aikaisemmin, päätin lähteä rakentelemaan hirsimökki-tilkkublokkeja. Tositilkkuilijat (sellaiset kuten esimerkiksi Vekki, joka tekee hämmästyttävän monimutkaisia tilkkutöitä hämmästyttävän nopealla aikataululla) saattaisivat saada hengenahdistusta työskentelymetodistani: leikkelin paloja sitä mukaa kun blokki kasvoi ja mikä pahinta, saumuroin palat yhteen. Silittämistäkään en harkinnut kuin ehkä kolmen sekunnin ajan, kunnes hylkäsin sen täysin sopimattomana toimenpiteenä boheemiin tapaani toimia.



Vasemmanpuoleiseen pussiin tein alunperin kahvatkin, mutta koska en pystynyt kuvittelemaan kenenkään perheestämme kuskaavan ruokaostoksia moisessa ruutuhökötyksessä, purin kantohihnat pois ja päätin pussin sopivan paremmin lahjakääreeksi. Oikeanpuoleisesta pussista voi hyvin huomata, etten viitsinyt kiinnittää suurtakaan huomiota isompiruutuisen kankaan väreihin ja sommitteluun. Toisen pussinsuun huolittelin saumurin kiertopäärmeellä, toiseen ompelin varastojeni uumenista löytynyttä vinonauhaa, solmimisnauhoina on puolestaan mitä-lie-jämää askartelupusseista. Näissä pusseissa alakulmat on otettu sisään.


Eihän se hulluus kahteen pussiin päättynyt, vaan soirot vaivasivat pakkomielteen omaisesti siihen saakka, kunnes niitä oli jäljellä liian vähän yhteenkään järjellisen kokoiseen pussiin. Niinpä syntyi vielä kaksi pussia lisää.



Ensin syntyi vielä yksi hirsimökkiblokkipussi, tällä kertaa vihreästä ruutukankaasta yhdistettynä voimakaskuosiseen puuvillaverhokankaaseen. Tämän pussin osalta tunnustan, että etsin verhokangassoiroista eniten vihreää sisältävät pätkät toiselle puolelle ja persikkaiset toiselle puolelle. Jäljelle jääneistä pätkistä sain rakenneltua vielä tuon oikeanpuoleisen pussukan. Näistä pusseista jätin kulmat viistoamatta ihan laiskuuksissani.


Nyt jäljellä on vain pieniä askartelupaloja alunperin pienestä pussillisesta kapeita kangassoiroja. En ole lainkaan varma, oliko tämä(kään) projekti mikään järjen riemuvoitto (käsityötaiteesta puhumattakaan), mutta hauskaa ainakin oli ja samalla askartelukaapin tilkkuhyllylle tuli mukavasti lisää tilaa.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Nikolai-huivi


Tammikuun loppupuolella sain pitkästä aikaa inspiraation penkoa huivilankavarastoani. Olin etsiskellyt jo pitkään sopivaa mallia Tessiltä peräisin olevalle 70 gramman erälle TeeTeen Kamenaa; olin itseasiassa ehtinyt jo aloittaa ja purkaa parikin viritelmää, kunnes Ravelryn kautta löysin ohjeen Nikolai-huiviin. Lopulta huivi neuloutui lähes huomaamatta parissa päivässä ja tapojeni vastaisesti sain pingotettua sen heti valmistumista seuraavana päivänä.



Huivilla on leveyttä reilut 160 cm, mutta se on korkeimmillaankin vain noin 20 cm. Keskiosan lyhennettyjen kerrosten ja reunan hieman viuhkamaisen pitsikuvion ansiosta huivi muotoutui kauniisti puolikaareksi. Niinpä tämä huivi taipuu helposti ja kauniisti niin kaulaan kuin kevyesti hartioillekin.



Huivi on neulottu 3,5 mm puikolla ja siihen kului noin 50 g lankaa.



En ole mikään aina oikein -neuleen suuri ystävä ja aluksi neulejälki näyttikin aika katastrofaaliselta. Onneksi kastelu ja pingottaminen tekivät tehtävänsä, joten lopputulos on ennakko-odotuksia paljon parempi. Voisihan tämä hieman korkeampikin olla, ehkäpä siis neulon toisenkin Nikolain reilummin levennyksin ja kenties hieman paksummasta langasta. Tämän huiviyksilön väri on muuten luonnossa heleämmän vihreä, ei lainkan niin harmaa kuin kuvassa. Luulenpa, että yritän itse opetella huivien käyttöä juuri Nikolain voimin.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Mikä siinä mättää


Moni on blogissaan julkistanut oman neuleärsytyksensä TOP 5:n. Aluksi ajattelin, ettei itseäni ärsytä neulomisessa oikeastaan yhtään mikään, mutta aihetta aikani kypsyteltyäni päädyin kuitenkin muutamaan seikkaan, jotka tekevät käsityöharrastuksestani vähemmän täydellisen.


1. Käsitöiden kuvaaminen. Minulla ei kertakaikkiaan riitä kiinnostusta, taitoa eikä kunnon välineitä sellaiseen kuvaamiseen, jonka ainakin osa käsitöistäni ansaitsisi. Niinpä useimmat työni ovat todellisuudessa paljon kauniimpia kuin kuvat antavat ymmärtää - tai niin ainakin uskottelen itselleni. Samasta syystä valmiita töitä kasautuu odottamaan kuvausta, kunnes hermostun ja räiskin pakolliset otokset, silloinkin yhden tai korkeintaan kaksi kustakin tekeleestä. Lopputuloksen voi jokainen blogini lukija nähdä, yleensä muutaman viikon viiveellä itse töiden valmistumisesta.


2. Kaavioiden tekeminen omiin neuleohjeisiin. Teen ne Excelillä, enkä ole jaksanut perehtyä siihen, miten tai mistä saisin järkeviä symboleja kaavioihin. Niinpä kaavioissa on joka kerran hieman erilainen logiikka ja välillä ne ovat toivottoman sekavia.


3. Käsityömania. Joskus teen käsitöitä lähes pakonomaisesti, jolloin tekemisestä saattaa kadota nautinto lähes kokonaan. Kaikenlaiset yhteistempaukset ovat omiaan lisäämään pakkomiellettä, sillä vaikka kuinka suunnittelen ottavani rennosti, paahdan hullun kiilto silmissä kunnes sopivat langat tai tempaus loppuvat.


4. Pingottaminen. Aivan sama, onko kyseessä pitsihuivi vai virkattu liina, aina yhtä vastenmielistä. Saan tehtyä sen vain ja ainoastaan siksi, että keskeneräisyys vaivaa minua paljon enemmän kuin mitä pingottamista vihaan.


5. Hankaluus sovitella neuletapaamisiin pääsyä. Julkinen neulomiseni rajoittuu pääasiassa koulun seinien sisäpuolelle, sillä lähes aina, kun suunnittelen neuletapaamiseen lähtemistä, tulee ennemmin tai myöhemmin jokin Force Majeur (yleensä perhesyistä) ja suunnitelmani kariutuvat. Joskus vaan olisi niin paljon mukavampaa neuloa seurassa, joka ymmärtää tämän hulluuden lajin.


Pingottamista lukuunottamatta kaikki kohdat liittyvät joko suoraan tai epäsuorasti käsityöharrastukseni laajenemiseen netin ihmeelliseen maailmaan. Ilman blogia ei olisi kuvaamisen ahdistusta, ilman Ullaa en kirjoittelisi ohjeita, ilman virtuaalikäsityöyhteisöjä en ottaisi osaa tempauksiin tai tietäisi mitään neuletapaamisista. Vaan nämä murheet ovat niin kovin pieniä sen rinnalla, miten paljon positiivista virtuaalinen käsityömaailma on elämääni ja harrastukseeni antaneet. Niinpä jatkan bloggaamista, ohjeiden kirjoittamista, tempauksiin osallistumista ja neuletapaamisia aina mahdollisuuksien ja innostuksen mukaan.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Pikkuneuleita


Viimeksi tekemäni Käänteinen oli saajalleen niin mieluisa, että päätin tehdä toisen samanlaisen paremmasta väristä - mustasta. Sopivaa lankaa ei kuitenkaan ollut valmiina varastossani, mutta kun törmäsin ruokamarketin naapurissa olevassa lankakaupassa Adriafilin Avantgarde-lankaan (100 % superwash-villaa; 220 m / 100 g), tunsin itselleni hyvin harvinaista sisäistä hinkua lunastaa yhden kerän kyseistä lankaa pipokokeiluun.



Tämäkin Käänteinen on neulottu 2,5 mm puikolla ja 140 silmukalla, suoraa osuutta ennen päälakikavennuksia on 18 cm. Puikkotuoreena pipo on melkoisen napakka, mutta uskoisin sen rentoutuvan juuri sopivasti käytössä ja pesuissa. Yksi kerä riitti tällaiseen matalalla käänteellä olevaan pipoon vallan mainiosti, ylikin jäi vajaat 10 g. Tykästyin tähän melko tiiviskierteiseen lankaan kovin, voisin kuvitella neulovani nautinnolla Avantgardea jatkossakin.



Uusimman lankavaihtokauppani (vyyhti Handun perussukkalankaa yhteensä vajaaseen kiloon edullisempia lankoja) mukana tuli kolme mustaa ja yksi vadelmanpunainen 50 gramman kerä Fritidsgarnia. Niistä tikuttelin pikavauhtia 5 mm puikolla kahdet huovutetut tumput tutuksi tulleella mallilla, joka nyttemmin näyttää olevan salasanasuojatun blogin suojissa; pitänee kirjoittaa ohje muistiin nyt, kun sen vielä ulkoa muistaa.


Raitatumput yritin huovuttaa ensin lyhyessä 60 asteen pesussa, mutta ne jäivät hieman väljiksi ajatellen 13 vuotta täyttänyttä synttärisankaria, jolle tumput menevät lahjaksi. Niinpä pyöräytin ne uudelleen yhdessä mustien lapasten kanssa 60 asteen täysmittaisessa pesussa muun pyykin mukana. Lopputuloksena oli kaksi paria muhkean tiiviitä tumppuja, jotka ovat paksuudestaan huolimatta melko pehmeitä ja erinomaisen kauniisti huopuneita. Mustat tumput menivät blogimiehen sisarelle hänen uskaltauduttuaan painostuksen alaisena vihjaamaan, että voisi sellaisista pitää. (Niin, ympäristöni alkaa olla niin kyllästetty kaikenlaisilla neuleilla, että joudun pian pakottamaan heidät vastaanottamaan tekeleitäni.) Lankaa tumppuihin kului noin 90 g / pari.


P.S. Olen vallan unohtanut kirjanpidostani kaksi patalappua, jotka virkkasin naapureille joulumuistamiseksi:



Tummanruskeaa Pelson hahtuvaahan nämä simppelit patalaput ovat ja ne on huovutettu perinteisesti koneessa 40 asteen pesussa päivittäispyykin joukossa. Kivan ohuet, mutta tiiviit näistä tuli.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Ohuita perussukkia


Jossain vaiheessa pitkän joululomani loppupuolella blogimies ilmaisi kiinnostuksensa kokeilla ohuita villasukkia niin hiihtomonoissa kuin talvikengissäkin. Tähän mennessä hänen villasukkarepertuaarinsa on koostunut lähinnä äitini neulomista Seiskaveikka-sukista, jotka mahtuvat korkeintaan kumi- tai pakkassaappaisiin, joten kohtuuden nimissä alkoi olla pikkuhiljaa aika korjata tilanne. Niinpä tartuin viime kesän second hand -lankahankintani mukana tulleeseen Woolcraftin Superwash Sock Yarniin (420 m / 100 g) ja 2 mm sukkapuikkoihin. Päätin neuloa sukat kärjestä aloittaen, sillä pelkäsin langan loppuvan auttamattomasti kesken koon 45-46 sukissa.


Ensimmäinen yritys karahti kiville, kun totesin 80 silmukan olevan aivan liikaa. Toisenkin yritelmän purin päästyäni kärkilevennyksistä suoralle osuudelle, sillä päätin siinä vaiheessa tehdä pyöreän kärjen sijaan anatomisemman kärkimuotoilun. Samalla tuskailin, miten sukkapuikkoni ovatkaan aivan liian terävät. Kokeilin myös neuloa viidellä puikolla neljän sijaan, mikä osoittautui lähinnä katastrofiksi. Toisaalta 36 silmukkaa yhdellä puikolla (haluan pitää jalkapöydän silmukat yhdellä puikolla välttääkseni mahdollisen puikonvaihtumiskohdan "sauman" näkyvimmässä osassa sukkaa) tuntui olevan mukavuusrajan äärirajoilla. Niinpä kaivoin esille Skew-sukkien kohdalla parjaamani 100 cm Addin pyöröpuikon - toki 2 mm paksuisena - ja aloitin taas kerran alusta. Hämmästyksekseni huomasin, miten paljon helpompaa kärjestä aloittaminen on pyöröpuikolla sukkapuikkojen sijaan, antaahan kaapeli mukavasti ensimmäisillä kerroksilla periksi verrattuna jäykkiin metallipuikkoihin. Sitäpaitsi Addit eivät ole lainkaan niin terävät kuin halpissukkapuikkoni. Tällä kertaa kaapeli ei jäänyt pahemmin kierteelle, joten neulominen sujui todella ripeästi. Myös kantapään neulominen oli pyöröpuikolla huomattavasti mukavampaa kuin sukkapuikoilla.



Kuvaushetkellä sukat olivat olleet jo muutaman päivän tehokäytössä niin työ- kuin ulkokengissäkin. Anatominen kärkimuotoilu ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta muuten koko osui kohdalleen. Silmukoita oli lopullisessa versiossa terässä ja varressa 72, kantapää on pyöreä ja varren joustinneule mallia 3 o, 1 n. Yllättäen lankaa riitti ja riitti, vartta tein lopulta noin 20 cm ja silti lankaa jäi jäljelle vielä vajaat 10 g. Loppupäättely piti ottaa kolmeen kertaan, tavallinen päättely kun oli liian kireä ja huiveista tuttu "tuplapäättely" liian löysä. Kolmantena kokeilin "ompelemalla" päättelyä ja se tuottikin mieluisan lopputuloksen.


Sukat ovat olleet käyttäjälleen ilmeisen mieluiset ja niiden neulominen oli hämmentävän mukavaa - harmittelin lähinnä sitä, miten nopeasti näin miellyttävä neuleprojekti olikaan ohi. Sekä tekijä että käyttäjä pitävät myös sukkien väristä, joka on todellisuudessa melko paljon harmaampi ja tummempi, ei lainkaan niin kirkkaan farkunsininen kuin kuvassa.


Koulun alettua tarvitsin lisää aivotonta neulottavaa tuntien ratoksi. Niinpä oli aika ottaa puikolle lasteni serkkutytön ohuet villasukat, joihin hän oli saanut itse valita mieleisensä langan.



Nuori neiti ilmoitti lempivärikseen lilan ja muutaman ei-sukkalanka -bongauksen jälkeen lankakaupasta tarttui mukaan kerä Novitan Tico Ticoa. Jokseenkin puoli kerää riitti arviolta kokoluokan 34-36 sukkiin, jotka neuloin varresta alkaen samaisella pitkällä 2 mm pyöröpuikolla kuin edellisetkin sukat. Näissä sukissa silmukoita on 60 ja 2 o, 1 n -joustinneule jatkuu jalkapöydän päälle kärkikavennuksiin saakka sekä vastaavasti kantalapussa pyöreään käännökseen saakka. Pyöröpuikolla neulomisen suhteen tunnelma oli sama kuin edellä kuvatuissa sukissa: kaikki sujui suorastaan hämmentävän helposti aina silmukoiden luomisesta kantapään tekemiseen ja siitä eteenpäin.


Ensimmäisen sukan kärkikavennuksissa huomasin, että voisin tehdä kaksi väritykseltään samankaltaista sukkaa ilman yhtään hukkapätkää, jos silmukoisin sädekavennetun kärjen hieman ennen aikojaan, ja näin teinkin. Toisessa sukassa tosin ensimmäinen vaaleanpunainen osuus on sen verran ensimmäisen sukan vastaavaa pidempi (tai oma neulekäsialani aavistuksen tiukempaa), että aivan identtisiä sukista ei tullut; selvimmin ero näkyy kantapään lyhennettyjen kerrosten kohdalla.


Tico Tico oli oikein mukavaa neulottavaa, en sanottavammin huomannut eroa esimerkiksi blogimiehen sukkiin käytettyyn lankaan. Sen sijaan en edelleenkään itse ole erityisen innostunut Tico Ticon värityksestä, mutta mitä muuta voikaan odottaa "monivärivammaiselta" neulojalta, joka ei sanottavammin pidä mistään violetin sävystä. Pääasia kuitenkin on, että sukkien käyttäjä on tyytyväinen!

torstai 3. helmikuuta 2011

Lahjapussukoita


Joulu meni jo hyvän aikaa sitten, mutta innostuin silti ompelemaan yksinkertaisia lahjapussukoita lähinnä joulua ajatellen. Vuosi vuodelta nimittäin ahdistaa yhä enemmän se turha lahjapaperin haaskaus, joka on sekä epäekologista että silkkaa rahan tuhlausta. Jospa vähitellen edes osan lahjoista voisi sujauttaa pusseihin, joita voisi käyttää vuodesta toiseen.


Toiset ompelevat kauniita pusseja sisustukseen sopivista tildakankaista ja ostavat vartavasten sieviä nauhoja pussien sulkemiseen ja koristeluun. Tyylilleni uskollisena minä tein omat pussukkani kaikenlaisista kaapista löytyneistä jämistä ja se tietysti näkyy lopputuloksessakin.



Vihreän puuvillakankaan piristykseksi ompelin viime kesänä virkkaamiani pikkupyörylöitä. Kangas on muistaakseni second hand -hankinta, virkkuitten lanka lahjoituksena saatua ja nauhat sekalaisia puuvilla- ja satiinivinokaitalepätkiä jostain parin euron "askartelupussista". Sulkunauha on ommeltu suunnilleen keskikohdastaan pussin sivusauman kohdille, jottei nauha katoa lahjahuumassa. Tai voihan sen muotoilla toisinkin: olin liian laiska ompelemaan pusseihin minkäänlaisia nauhakujia, pussinsuutkin on huoliteltu pelkästään saumurin kiertopäärmeellä.



Punainen kangas on luultavasti ollut alunperin vanhempieni keittiössä joulukappana. Virkkuitten langat ovat jälleen second hand -osastoa, toinen nauhoista on askartelupussista ja toinen jo aikaa sitten lahonneiden collegehousujen vyötärönyöri. Oikeanpuoleisen virkkausmallin taisin löytää Crochet Pattern Centralin kautta, kun etsin ilmaisia tähtivirkkausmalleja. Nämä pussit ovat selvästi vihreitä suurempia, joten näihin mahtuisi jo vaikkapa parinkympin arvoinen Lego-paketti.



Siniset pussukat ovat aika pieniä. Nämäkin kankaat ovat käyttämättöminä saatuja second hand -paloja. Virkkausmallit ovat puolestaan kaikki vanhasta "Virkkaa tähtiä" -kirjasta, jonka pelastin itselleni jo aikaa sitten kirjaston poistomyynnistä. Virkkuulangat ovat edelleen lahjoituksina saatuja ja satiinivinonauhanpätkät askartelupussista.



Tämä on mielestäni kaunein kaikista pusseista, se on myös ainoa vuoritettu, sillä päällikangas on jokseenkin läpikuultavaa. Molemmat kankaat olen saanut jo vuosia sitten lahjoituksena, päällikangas ehti palvella jonkin aikaa takkahuoneemme kappanakin; nauha on tässäkin vanhaa collegehousujen vyötärönyöriä.


Ihastuin kovasti tämän pussin koristeeksi päätyneeseen virkkausmalliin, joka sekin löytyi Crochet Pattern Centralin Stars-valikosta. Tulinkin virkanneeksi näitä tähtiä kaikkiaan kahdeksan, joista yhdestä ehdin jo tehdä kirjanmerkin lisäämällä tähteen "hännän". Loput päätynevät uusien lahjapussukoiden koristeiksi, sillä tätä samaista kangasta on toki paljon jäljellä samoin kuin vuorikangastakin.


Eiväthän nämä totta tosiaan vedä vertoja kaikille niille ihastuttaville pussukoille, joiden kankaat ja koristeet on hankittu harkiten ja joihin on ommeltu siistit nauhakujat. Yritän lohduttaa itseäni sillä, että nämä omat pussini ovat se ekologisempi vaihtoehto, joka ei aiheuta minkäänlaista tuotantosignaalia, vaan hyödyntää jo jotakin olemassa olevaa ja muutoin pääosin tarpeetonta materiaalia. Nuukailija minussa hyrisee tyytyväisyydestä, sillä pussukat eivät maksa minulle näin tehtynä mitään, vaan lahjapapereista säästynyt summa on todellinen puhumattakaan siivoamisen helppoudesta verrattuna järkyttävään paperi- ja lahjanarusilppuun. Sitä paitsi pussukoihin saa helposti upotettua juuri niitä pieniä virkkauskokeiluja, jotka ovat niin hauskoja, mutta ah niin turhia...


ETA: MariJ nosti esiin kommentissaan hyvän pointin lahjojen ekologisuudesta ylipäänsä. Meillä onkin pidetty aikuisten kesken lahjattomuussopimus jo vuosia, joten paketteja laitellaan lähinnä (omille) lapsille. Näin pystyn itse valvomaan lahjapussien kiertoa. Osa pusseista lähtenee toki oman kodin ulkopuolellekin, mutta lähinnä sellaisille, joiden kuvittelen osaavan arvostaa kangaskäärettä. Tai sitten laitan mukaan lapun, jossa kerron pussin ideasta.