Sukkajumalattaren kesä

Otsikossa on rutkasti sarkasmia.

Olen viime kuukausina keskittynyt esittelemään blogissani Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleja ja niiden taustoja. Minua muualla sosiaalisessa mediassa seuraavat saattavat jo tietää, mitä ajatuksia kirjan tekeminen ja julkaisu sekä sitä seuranneet viikot ja kuukaudet ovat minussa herättäneet. Ei niistä sen enempää kuin se, että suunnitteluinto on ollut kokonaan kadoksissa, ja olen viettänyt kesäni neuloen sukkia joko muiden suunnittelijoiden malleilla tai ihan vain autopilotilla jämälangoista. Tässä postauksessa olkoon kooste kesän neulomuksista; esittelemättä jääkööt vielä ne sukat, joista on ohje tulossa joskus ja jonnekin.

Tämän sukkaparin olen näköjään neulonut jo huhtikuussa vaaleanvihreästä Neuleunelmia-sukkalangasta (värisävy Kesäheinä) ja sammalenvihreästä iKKen Woolly Sockista (värisävy Ruth). Olin joskus hahmotellut ruutupaperille tuon pääkuvion ja päätin kokeilla, miltä se näyttää neulottuna. Kaveriksi piirtelin kuvioraidat alkuun ja loppuun sekä niitä mukailevan pohjakuvion. Ei vaikuuttanut, joten tämä malli jäi kokeiluasteelle.

Kokeilun piikkiin meni myös tämä malli:

Periaatteessa ihan kiva, mutta kovasti yksinkertainen malli, jossa testasin tuollaisen kalanruotokuvion käyttöä kasvihenkisesti. Tämä malli olisi kyllä ihan mahdollisuuksien rajoissa kirjoittaa ohjeeksi asti, mutta tästä seurasi samantyylinen kehitysversio, josta itse pidin enemmän ja josta aion joskus ohjeenkin kirjoittaa. Vaan voisihan tästäkin, samoilla lämmöillä? Kokeilupariin käytin tummanharmaata Regiaa ja ruohonvihreää Austermann Stepiä.

Kuten jo aiemmin mainitsin, tänä kesänä Tour-de-Sockia ei kisattu, vaan järjestäjäosapuoli emännöi yhteisneulontaa. Ensimmäisen etapin malleista valitsin työn alle Claire Ellenin Thorinin, ja haastoin itseni noudattamaan ohjetta, vaikka mieli olisi tehnyt muokata sitä vähän sieltä ja täältä.

Lanka on turkoosia Hjertegarn Sock 4:ää, jota neuloin nyt ensimmäistä kertaa. Ihan OK, mutta kylläpä nämä tasaväriset, teollisesti värjätyt langat ovat visuaalisesti aika tylsiä, kun on tottunut käsinvärjättyjen elävyyteen. Pitkästä aikaa neuloin ihan rehellisiä palmikoita, ja pienen alkukankeuden jälkeen se oli oikeastaan varsin mukavaa - voisihan tuota toistekin...

Toisella etapilla yhteisneulonnan aiheena oli vaihtoehtoinen rakenne. En innostunut ehdolla olleista malleista, vaan päätin neuloa Sybil R:n Tipsy Toe Socks -mallin vähän omiani soppaan heitellen.

Langaksi valikoitui viimeisimmän savolaisen neuleretriitin lankalotosta käteen jäänyt Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Camo, se kun oli ainoa kirjava tai raidoittuva lankani. Seurasin ohjetta lähinnä vinon varvasosion ajan, siinäkin tein kaikki lyhennetyt kerrokset varjosilmukoin. Sen jälkeen pistelin menemään ihan omasta päästäni.

Kantapää on taas kerran Arctic Dawn -mallista tuttu kiilallinen tiimalasi/bumerangi, se kun on niin helppo ja kuitenkin istuva näihin varpaista aloitettaviin sukkiin. Joustimen sijaan neuloin sukansuun poikittain aina oikein -neuleena samaan tapaan kuin Tuhansien villasukkien maa -kirjan mallissa Varjoa ja Valoa.

Sittenpä oli vuorossa Anna Langen On the fence:

Tämän mallin osalta en voinut vastustaa kiusausta muokata kirjoneulekuviota hieman, jotta se on kaikin puolin jatkuvaa siksakkia. Lankoina käytin tummansinistä ja vaaleanharmaata Hjertegarnin Aloe Sockwoolia, ja loin 80 silmukkaa miesten sukkia ajatellen. Varressa vähentelin parissa erässä 72 silmukkaan. Oikein mainiot sukat kokoluokkaa 43, ja päätynevät aikanaan vanhapoikaveljelleni, joka on kova kuluttamaan villasukkia puhki.

Työkaverini kaipaili eskariin menevälle pojalleen ohuita, kutittamattomia villasukkia. Minä lupasin yrittää tehdä mittojen mukaan jonkinlaiset raitasukat jämälangoista.

Ensimmäiseen pariin sain kulutettua reilut puolentusinaa jämäpalleroa, ja äiti raportoi pojan sekä tykänneen sukistaan että nukkuneen ne jalassa nyt paljon tavallista paremmin. Mikä ihana palaute! Neuloin sukat normaalilla neuletiheydelläni ja 56 silmukalla niin, että terä on kantapää mukaan lukien noin 19 cm pitkä. Oikein sopusuhtaiset sukat tuli, ihan yllättäen, sillä en ole aikoihin neulonut lasten sukkia.

Koska nuoretmiehet todistetusti kasvavat kuin rikkaruohot (allekirjoittanut on jo jäänyt oman perheensä lyhyimmäksi seiskaluokkalaisen venähdettyä niin, että ohittaa pituudessa pian 4 vuotta vanhemman isoveljensäkin), päätin neuloa samaiselle eskarilaiselle toiset, vähän isommat sukat odottamaan sitä hetkeä, kun jalka on kasvanut ulos edellisistä sukista. Nämä sukat neuloin vihreistä jämälangoista (Austermann Step sukansuun joustimissa, raitoina ystäväni värjäämää tummanvihreää Vole's Nest Merino Sockia sekä Lanitium ex Machinan Merino Twist Sockia värissä Sapling) jokseenkin Tuhanisen villasukkien maa -kirjan Suunnaton tie -mallilla, ilman kirjoneuleosioita tosin. Silmukoita sukissa on 60 ja jalkaterässä pituutta ehkä sellaiset 20-21 cm.

Aina ei raitasukista tule varsinaisesti kaunista jälkeä.

Tummanharmaan Regian ja Camo-värisen Väinämöisen yhdistelmä näyttää lähinnä likaisilta sukilta, mutta en viitsinyt purkamaankaan ruveta, kun sen huomasin. Jospa nämäkin raitasukat jotakuta lämmittäisivät; kantapäähän neuloin taakse lisäyksiä ja käännös on neulottu leveänä tummanharmaalla. Rakenne on sama kuin esimerkiksi Rakkautesi jäljet -sukissa, joista muuten ei ole kirjassa sellaista kuvaa, jossa kantapään rakenne näkyisi selvästi. Niin kuin ei muuten tässäkään kuvassa, ohohups.

Jossain välissä neuloin jämälangoista taas yhdet Valuva taivas meets Arctic Dawn -hybridisukat, kun en muutakaan neulottavaa siihen hätään keksinyt.

Näihin sain kulumaan vaaleanvihreän Neuleunelmia-sukkalangan jämän lähes kokonaan, ja suurimman osan saman värjärin tummanruskeasta glittersukkalangan vyyhdinpuolikkaasta. Aika kiva yhdistelmä, vaikka tuo glitterlanka olikin karkeaa ja "kuolleeksi" värjättyä toisin kuin kivan pehmoinen vaaleanvihreä serkkunsa.

Olisikohan siinä kaikki tällä kertaa? Paitsi että pitkästä aikaa virkkasin!

Muutimme heinäkuun lopussa (meille) uuteen kotiin, ja sen kunniaksi halusin vihdoinkin ksylitolipastillit esille jotenkin kauniimmin kuin ennen. Meillähän on tuollainen Läkerol Dents -tukkupakkaus (2,5 kg ksylitolipastilleja) aina avoimena jossain keittiössä, että muistaisimme itse kukin ottaa ksylitolipastillin tai pari jokaisen ruokailun jälkeen. Muovirasia on ruma, ja olin ajatellut hankkia jonkin kauniimman tarjoilurasian. Sitten hoksasin, että voisin yrittää virkata myyntipakkaukselle jonkinlaisen päällyksen. Kun miehen jemmoista löytyi tarkoitukseen potentiaalisesti soveltuvaa puuvillanarua, kävin tuumasta toimeen. Muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta tuli onnistuminen: virkkasin 4,5 mm koukulla rasian ympärille napakasti istuvan lieriön, jonka yläreunan huolittelin rapuvirkkauksella. Nyt rasia on paljon mukavamman näköinen, ja virkatun lieriön voi pujottaa aina uuteen rasiaan, kun entinen tyhjenee. Tuli hyvä mieli, kun ei tarvinnut ostaa mitään, vaan sen sijaan sain hyötykäytettyä yhden varastoissa viereksineen narupalleron näin helposti.

Turvaa lonkeroista

On se jo niin nähty: olen helppo saalis hyväntekeväisyyskäsitöihin haastaville. Tällä kertaa innostuin, kun neulojatoveri kyseli innokkaita Turvalonkeroiden virkkaajia. Vaikea oli olla innostumatta, kun keräys kohdistui omaan lähisairaalaan ja vapaaehtoinen kuriirikin oli jo valmiina. Hetken aikaa olin ymmälläni lankavarastoni äärellä, Turvalonkeroihin kun sopii parhaiten sileät kasvikuitulangat ja minulla puuvilla- ja bambulankajämiä oli jäljellä enää 47 g. Vaan mielikuvitusta venyttämällä ja osan langoista kaksinkertaisena virkkaamalla sain aikaan pienen vihreän lonkeroisen:

Tämän ensimmäiseni virkkasin pitkälti ohjeen mukaan 3 mm koukulla (silmät ohuemmista langoista 2 mm koukulla) ja sain lankoja kulumaan 20 g. Aika monta vihreää puuvilla- tai puuvilla-bambusekoitenöttöstä sainkin kulutettua loppuun ihan viimeiseen metriin ja hyvä niin.

Lonkerovirkkuu jatkui savolaisessa neuleretriitissä, jonka tunnelmapaloja voi käydä ihastelemassa esimerkiksi tuolla ja tuolla. Ensimmäisen linkin takaa löytyy myös retriittiläisten yhteinen mustekalaparvi, joista minun tekemiäni on tässä esitellyn lisäksi toinen vihreä sekä pitkälonkeroisempi tummanpunainen. Ne virkkasin lahjoituslangoista, enkä tullut ottaneeksi tekeleistäni omia kuvia ollenkaan.

Retriitistä puheenollen: olihan taas kertakaikkisen hauska viikonloppu! Tänä vuonna mukana oli paljon uusia neulojatuttavuuksia, mikä oli yksinomaan hieno juttu. Retriittitunnelma vei taas kerran mukanaan siinä määrin, että neulominen jäi vähemmälle (parin turvalonkerovirkkuun lisäksi neuloin viikonlopun aikana vain muutaman kerroksen kirjoneulesukkaa sekä muutaman vaakapeittotilkun lahjoituslangoista), mutta kukapa nyt neuleretriittiin neulomaan (tahi nukkumaan) menisikään...

Koska tänä vuonna nimi-/tunnistelaput olivat kaulaan ripustettavaa mallia, ompelin kaapin kätköistä kaivelluista tarvikkeista itselleni omaan värimaailmaani sopivan avainkaulanauhan, jonka pituutta voi säätää. Tästä taitaakin tulla Wirallinen retriittinauha, sillä töissä roikotan avaimiani mieluummin vähemmän roiskeita imevästä materiaalista tehdyssä mainosnauhassa.

Saatoin minä retriitissä myös lähes tuplata lankavarastoni:

Ihan rahan kanssa ostin viisi vyyhtiä Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia, kolme harmaata (Black Mamba, Scorzonera ja Phantom) sekä kaksi tummanruskeaa (Trial&Error-versioita väristä Robusta, joka on näitä minun uniikkivyyhtejäni hieman enemmän keltaiseen taittava tummanruskea). Pinkin Handun perussukkalangan ja ruskea-vihreä-oranssiraidallisen Stepin vaihdoin neulomuksiin, vihreäkirjavat sukkalangat nappasin lahjoituspöydästä.

Hyvä on nyt neuloja neuloa sydämensä kyllyydestä kauniista laatulangoista.

Merihevosten paluu ja muita ryijylankajämätöitä

Saatuani edellisessä postauksessa esitellyn peiton valmiiksi en päässyt irti ryijylankajämien työstämisestä. Peitosta hylkäämääni luonnonvalkoista sekä peittoon liian ohutta ruosteenoranssia oli sen verran paljon, että päätin kokeilla, taipuisivatko ne yhdessä merihevoslapasiksi.

Taipuivathan ne, mutta vain hädintuskin. Aloitin lapaset väliaikaisella aloituksella poikittaisen kirjoneuleraidan alapuolelta ja neuloin lapaset peräti 2,5 mm puikoilla. Kun peukalotkin oli tehty, neuloin pin stripe -rannekkeet toiseen suuntaan, kunnes valkoinen lanka loppui. Lapasen suun neuloin rullaantuvaksi ruosteenoranssilla.

Löperöt ja todella isothan niistä tuli, sekä luokattoman epäsiistit. Mitä opin tästä: langan laadulla on väliä, ei ole ryijylankaa tarkoitettu kirjoneuleeseen. Onnetonta neulejälkeä ei pelastanut edes kunnon liottelu ja viruttelu. Pohdin vielä, yrittäisinkö lievää huovuttamista koneessa, vai kelpaisivatkohan nämä oman mieheni isoon lapiokouraankin mahtuvat lapaset johonkin keräykseen tällaisenaan. Aina ei voi voittaa, totisesti, mutta tulipahan tämäkin nyt kokeiltua.

Ryijylankajämien joukossa oli jo valmiiksi käyttöpituuteenkin leikattuja pätkiä muiden pikkujämien lisäksi. Kokoilin erilaisia omasta mielestäni kivoja väriyhdistelmiä ja virkkasin tuttuja kukkaneulatyynyjä, jotka täytin hyvin hillotuilla päättelylanganpätkillä.

Heikohko kuvausvalo ei anna oikeutta kauniille luonnonsävyille. Sekalaisten nappien laatikosta kaivelin edes etäisesti lankojen väreihin soveltuvia orpoja.

Toiset puolet ovat tietysti jokaisessa neulatyynyssä eri värisiä nekin. Eivätkä nämä kolme yksilöä ainokaisiksi jääneet, seuraava(t) vain odotta(v)a(t) täytteeksi sopivien päättelylanganpätkien kertymistä. Taidan itse pitää näistä vihreä-ruskean, mutta kaikille muille pitäisi ajan kanssa löytää loppusijoituspaikka.

Jämää ja vielä jämempää

Sukkatourin toista etappia odotellessa tuli olo, että jotain pientä ja nopeasti valmistuvaa olisi pakko saada näperreltyä. Niinpä päätin pöyhiä vihonviimeisiä kasvikuitulankajämiäni, josko niistä vielä saisi jotakin edes etäisesti käyttökelpoista aikaiseksi.

Lidlistä ostettuja Crelando-puuvilloja oli vielä sen verran, että niistä sai neulottua sairaalalle pienen vauvapipon. Taisin käyttää 2,25 mm puikkoa ja neuloin pipon päälaelta aloittaen, lisäyksiä kahdeksassa sektorissa joka toinen kerros, kunnes silmukoita oli 72. Lankoja kului yhteensä vain noin 20 g. Eipä tuosta piposta nyt mikään erityisen kaunis tullut, mutta purkamaankaan en enää ryhtynyt. Menköön tämäkin tarjolle sairaalaan, kyllähän se ainakin lämmittää.

Loppuja kasvikuitulankojen pätkiä laittelin värijärjestykseen ja ryhdyin virkkaamaan 3,5 mm koukulla neulatyynyjä.

Kukkasten toiselle puolelle tuli tasaisempaa väripintaa, kun käytössä oli useampi hyvin samansävyinen tai jokunen isompikin yksivärinen nöttönen.

Vastakkaisilla puolilla on enemmän väriliukumaa, kun osa jämäpätkistä oli niin lyhyitä, ettei niillä saanut virkattua edes kokonaista kerrosta. Liitin pätkät toisiinsa liukumattomalla "taikasolmulla" ja jätin hännänpäät sisäpuolelle. Napeiksi valikoin satunnaisia purkunappeja sekalaisten nappien laatikosta ja täytteenä on muista käsitöistä jääneitä päättelylanganpätkiä. Lankoja virkkuuksiin kului noin 20 g / kukkanen, kun täytemateriaalia ei lasketa mukaan.

Eiväthän ne kasvikuitulankojen jämäpätkät vieläkään loppuneet, niitä on edelleen reilut 50 g. Joitakin pätkiä säästelen esimerkiksi neuleissa joskus käytettäviin väliaikaisiin aloituksiin, mutta silti lankoja olisi vielä johonkin muuhunkin. Ei minulla näille neulatyynyille ole itselläni mitään käyttöä, mutta jospa aika tavaran kaupitsisi - ja onhan langanpätkät mukavampi säilöä valmiina töinä kuin epämääräisenä kasana toisiinsa sotkeentuneita langanpätkiä...

Eroon epämääräisistä langoista

Novitavilloja ja kasvikuitulankoja sisältävä laatikko oli vuoden vaihtuessa aivan täyteen ammuttu. Sytomyssyneulonta on vajuttanut laatikon sisältöä kiitettävästi, mutta päätin samalla työstää laatikosta pois muitakin lankoja.

Anoppini toivoi joulun seutuun, että virkkaisin heille lisää lumihiutaleita joulukuusenkoristeiksi. Jokunen vuosi sitten vein heille tusinan verran virkattuja hiutaleita, ja kuulemma muita koristeita ei heidän kuuseensa valojen lisäksi tarvitsisikaan, jos hiutaleita olisi enemmän. Siinäpä siis oiva käyttökohde orvolle keränlopulle valkoista Novita Kotiväkeä - ja ei kun tuumasta toimeen.

Lanka riitti 1,75 mm koukulla virkattuna 15 lumihiutaleeseen. Tein kolmella erilaisella mallilla, joista kuvan vasemmassa reunassa yksittäisesimerkit. Ylin on Auvergnasse, keskimmäinen hieman modattu Simple Picot Snowflake ja alin ihan omasta päästä kehitelty malli. En taaskaan tärkännyt virkkuitani mitenkään, sillä napakaksi virkkaaminen ja silittäminen kyllä riittävät vallan mainiosti joulukoristekäytössä.

Ravelryn Lankalaatikko-ryhmässä polkaistiin tammikuussa käyntiin myös yhteistempaus tilkkupeittojen kokoamiseksi Vaaka ry:lle. Vaaka kerää tänä vuonna erityisesti valmiita vauvanpeittoja ja niihin sopivia pussilakanoita, ja kun yksi lankalaatikkolainen lupautui kokoamaan peitot ja ompelemaan pussilakanoita, innostuin toden teolla tilkkujen neulomisesta.

Ensin neuloin 3 mm puikoilla kirpparilta haalittua, ilmeisesti ainakin osittain purettua beigeä Novita Floricaa yhdessä jonkin toisen värisen Florican kanssa. Sinne menivät viimeiset jämät vaaleanharmaata ja luumua, minkä jälkeen päätin kaivella mukaan muita sekalaisia ohuita villalankajämiä. Mukaan kelpasi niin värinsä tai tuntumansa puolesta ei-niin-mieluisia fingering-sukkalankajämiä kuin aikanaan huiveista yli jääneitä nöttösiä.

Kun kerran vauhtiin pääsi, jämälankojen ja epävärisen Florican kulutusprojektia ei pysäyttänyt enää mikään.

Beigeä ja hiekanruskeaa riitti ja riitti ja riitti, neljänteen tilkkuun kaivelin jämälankapussista Pirtin kehräämön ohutta karstalankaa kaveriksi vaaleamman langan loputtua, ja lopun tein kaksinkertaisesta hiekanruskeasta, kun karstalanka loppui.

Näihin tilkkuihin sain upotettua kaikenlaisia epämääräisiä langanloppuja: ei-niin-mieluisan värisiä sukkalankajämiä, ohuita huivilankoja, paksuja ja rouheita mysteerivillalankoja, ylipäänsä kaikenlaista pientä, joille oli ollut vaikea keksiä sopivaa käyttökohdetta, mutta joita ei tietenkään ollut voinut heittää roskiinkaan. Kylläpä olikin uskomattoman koukuttavaa ja antoisaa saada kaikenlaisia epämääräisiä langanloppuja neulottua potentiaalisesti hyödylliseen muotoon ja vieläpä niin, ettei loppusijoituskohdetta tarvitse jälkikäteen miettiä! Kahdentoista tilkun jälkeen olin jo sitä mieltä, että nyt saa riittää, mutta vielä piti vääntää kolme kiellon päälle, ennen kuin toimitin koko satsin peittojen kokoajan veljen postilaatikkoon. Näistä viimeisestä kolmesta en ehtinyt edes kuvaa nappaamaan.

Tilkkuilun lisäksi päätin muuttaa tiskirätteihin korvamerkityt langat valmiiksi räteiksi - miksi ihmeessä varastoisin lankoja "tulevaa rättitarvetta varten", kun voisin aivan hyvin jemmata valmiit rätit pahan päivän varalle.

Niin syntyivät kuvan neljä tiskirättiä, kaksi vaaleanvirheää Novita Suvista ja kaksi korallinväristä Novita Alabamasta. Ja kaikkein huvittavintahan koko projektissa oli se, että muutama päivä viimeisen rätin valmistumisen jälkeen vain harvakseltaan neulova ystävä kysäisi, voisiko hän tilata minulta muutaman rätin veljelleen; veli oli innostunut neulotuista räteistä nähtyään minun ystävälleni neulomia tositoimissa. Niinpä nämä rätit eivät koskaan ehtineet jemmalaatikkoon asti.

Jos vuoden alussa kasvikuitulankojen ja Novitavillojen laatikko oli aivan täynnä, on se nyt enää korkeintaan puolillaan ja värivalikoima vastaa paljon paremmin omia henkilökohtaisia makumieltymyksiäni. Lankoja uudelleen järjestelemällä sainkin jo yhden viidestä lankalaatikostani tyhjäksi - vain täyttääkseni sen heti huiveilla, joille ei tätä ennen ole ollut oikein mitään kunnollista säilytyspaikkaa. Vielä kun saisi yhden lankalaatikon tyhjäksi, saisin myös kaikki villasukkani yhteen ja samaan paikkaan...

Ei, aina ei ihan onnistu (ja muita pikkusäätöjä)

Olen kehua retostellut sillä, miten taitava olen tekemään huovutettuja tumppuja. Esiteltäköön tässä säännön vahvistava poikkeus. Kuvan heikko laatu on täydellisesti linjassa onnistumisprosentin kanssa.

Olin ostanut Kontista kiekon luonnonvalkoista Muhoksen villan hahtuvalankaa. Se oli kiekotettu kahdelle säikeelle, ja mukana tulleessa ohjelappusessa kehotettiin neulomaan kyseistä hahtuvaa peräti nelisäikeisenä noin 5 mm puikolla. Niin hullu sentään en ollut, että olisin moista yrittänyt, olihan hahtuvan yksikin säie jo paksumpaa kuin ohut virolainen pikkuserkkunsa kaksisäikeisenä. Päätin kuitenkin mennä kahdella säikeellä ja niin, että neuloisin ensin loput siniharmaat Pirtin kehräämön hahtuvat tumppujen rannekkeiksi. Puikkokooksi valitsin 4 mm ja aloitussilmukkamääräksi 32.

Jo neuloessa tuli aika tiukkaa tavaraa. Päättelin sen perusteella tumppujen kestävän hyvin 60 asteen huovutuksen, tuskin ne siitä enää kovin paljon huopusivat. Luulo ei ole tiedon väärti, joten jouduin noukkimaan pesukoneesta kovat mytyt, jotka sain venytettyä puoliksi väkivalloin käteen meneviksi käsineentapaisiksi. Aikamoiset turvakäsineet näistä tulikin, ei taatusti uho puhalla läpi. Rohkeasti laitoin kuitenkin nämäkin tarjolle Joulupuu-keräykseen.

Lopuille hahtuville piti keksiä jotain käyttöä myös, ne kun vievät turkasesti tilaa lankalaatikoissa, ja ärsytys hahtuvia kohtaan oli kohtuullisen kova epäonnistuneiden tumppujen vuoksi. Arvelin huovutetun pannunalusen olevan hyvä kohde lopulle luonnonvalkoiselle hahtuvalle; päätin neuloa sen tutulla tiskirättimallilla ja pelkästään yhdellä säikeellä. Ja taas pyykin sekaan, ettei vaan 60 asteeseen jälleen...

Ei tullut pannunalusta, tuli laakea kippo. Tiiviiksi huopunut mytty ei suostunut tasaiseksi millään, joten venytin sen suosiolla jälkiruokakipon päälle. Kyllä tuosta joulukonvehdit voi hyvinkin tarjoilla, ja sillä varjolla annoin kipon (pienenpienillä sukkalankajämävyyhdeillä täytettynä) paikallisten pikkujoulujen emännälle yllärilahjana.

Kuvassa on myös vihreä huovutettu kipponen-kupponen. Vihreääkin hahtuvaa oli jämä, ja arvelin siitäkin tulevan kivan pannunalusen. Hahtuva meni ja loppui pahasti kesken, joten arvelin tehdä vihreästä ihan tarkoituksella kulhon mallisen. Melko hyvinhän se huovutuksen jälkeen asettuikin juomalasin päälle venytettäväksi. Mallailin vihreään versioon kirkkaanoranssia jämälankakerää, josko siinä olisi meidän joulukukkamme. Toistaiseksi olen säästänyt perhettäni kyseiseltä sisustuselementiltä.

Pikkujouluihin piti tietysti olla pientä arvottavaa ja lahjakin. Mitäpä muuta meikäläinen tekisi kuin tiskirättejä ja neulatyynyjä.

Kaikki tuttuja malleja blogini historian varrelta, langatkin suurelta osin aikaisemmin nähtyjä: oliivinvihreää Novita Linneaa (pellava-puuvillasekoitetta) ja korallinpunaista Alabamaa tiskiräteissä ja pesusienissä, kaikenkarvaisia puuvillajämiä värikkäässä neulatyynyssä ja kirpparilta ostettua, suurimmaksi osaksi huiviksi neulottua vihreää villalankaa toisessa. Neulatyynyjen täytteenä käytin vuoden varrella käsitöistä kertyneitä päättelylanganpätkiä, tummia vihreään ja vaaleita värikkääseen.

Värikkäämmässä neulatyynyssä oli oikein aurinkoinen kääntöpuoli, ja se nieli toistakymmentä pientä pätkää ja nöttöstä yhtä sun toista puuvilla- ja puuvillasekoitelankaa. Vielä olisi voinut virkata harmaasta siniseen liukuvan neulatyynyn, mutta virkkausinto hyytyi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Näihin neulatyynyihin yhdistin vähän muutakin, vihreään pikkujoululahjaksi menneeseen pari pakettia huivien pingotukseen oivallisia T-neuloja ja värikkääseen nappeja ja heijastimen. Hyvin piti arvontapalkintojen ja yllätyspikkujoululahjan saajilla pokka heidän kehuessaan tekeleitäni, hehhee.

Koska tähän postaukseen voi ladata kaikki ei-kunnioitustaherättävät käsityöt, raportoitakoon lopuksi myös mieheni tilaamaat frisbeegolfaajan hihanjatkeet, jotka toteutin siitä vanhasta ja vielä pehmoiseksi laskettavasta Novita Nallesta, jonka vyöte oli hopeanharmaa ja beigellä nallella varustettu.

Tilauksessa oli siis pelkät neulotut pötkylät, jotka pystyisi vetämään sormien suojaksi siirryttäessä väylältä toiselle, mieheni kun tykkää heitellä kiekkoja kylmemmilläkin ilmoilla, mutta ehdottomasti paljain käsin. Ensiapuna olleet vanhat äitini neulomat säärystimet olivat kuulemma ihan hyvät, mutta vähän turhan löysät.

Heittämisen ajaksi lämmikkeet piti saada helposti vetäistyä pois tieltä. Neuloin alkuun vähän tiukemman ranneosan 2 o, 2 n -joustinneuleella ja 48 silmukalla, ja jossain vaiheessa tein lisäykset oikeiden silmukoiden väliin niin, että reilusti yli puolet pötkylästä on 3 o, 2 n -joustinneuletta. Sinne meni vajaa kerä Nallea ja mies vaikutti oikein tyytyväiseltä lopputulokseen. Minä olin tyytyväinen lähinnä siihen, että lankavarastoni keveni taas melkein kerän verran.

Jospahan sitä seuraavaksi esittelisi jotain edes etäisesti salonkikelpoisempaa.

Pellen paha päivä

Distant Knitter kyseli taannoin, tahtoisiko kukaan virkata peittopaloja konepestävistä langoista ja lahjoittaa ne päiväkodin torkkupeittoihin. Minä lupauduin puuhaan, vaikka sopivat villalangat vähissä olivatkin. Asia korjaantui retriitissä, kun minulle lahjoitettiin jämiä ja kokonaisia keriä sekä vyyhtejä peittoprojektiinkin sopivia lankoja. Toukokuun lopulla päätin pelkkien palojen sijaan virkata kokonaisen 70 palan peiton. Kuten pahoihin tapoihini kuuluu, päädyin virkkaamaan palasia niin maanisesti, että yhdistelypäivänä aikaisemmin jo melko hyvässä kunnossa ollut ranteeni oli irtisanoa työsopimuksensa. Sitkeästi kuitenkin yhdistelin palat virkkaamalla ja tein vielä pari kerrosta kiinteitä silmukoita peiton ympäri.

Koska olin saanut langat lahjoituksina, päätin pestä peiton ennen luovuttamista, jotta mahdolliset allergeenit vähenisivät ja lankojen pesunkestävyys tulisi testattua. Shokki oli aikamoinen, kun nostin koneesta peiton, joka näytti aivan rotansyömältä.

Yli puolesta paloja keskiosa oli purkautunut pahasti ja melkein kaikista lopuista vähintäänkin löystynyt. Minähän aloitan pyörövirkkauksen lähes poikkeuksetta kiristettävään lankalenkkiin, enkä yleensä jätä kovinkaan kummoista päättelylanganpäätä. Näidenkin palojen pikkuisen hännän pujotin uudemman kerran keskusympyrään sen kummemmin miettimättä. Vaan eipä se pitänytkään kunnon konepesua, vaan purkautui lähes poikkeuksetta. Olin jo heittää pyyhkeen kehään ja peiton roskikseen, mutta sisusta suomalainen tunnetaan: päätin kokeilla, saisinko kursittua palojen keskustat siedettävästi kokoon. Onnistuihan se sitkeydellä ja ajatuksella, että norsukin syödään pala kerrallaan.

Kokoon kursittu peitto on kauniisti sanoen värikäs ja rehellisesti sanoen sen näköinen, että sirkuspellellä on ollut todella paha päivä. Värisommittelun ainoat kriteerit olivat, ettei yksikään pala ole yksivärinen eikä vierekkäin ole kahta samanlaista palasta. Omaan silmääni peitto on oikeastaan melkoisen ruma, mutta toivottavasti päiväkodin lapset ovat toista mieltä. Ainakin se on lämmin ja suurella sitkeydellä kasattu.

Yltiöpositiivisuus on minusta yliarvostettua, mutta takkuisimmissa ja epämiellyttävimmissäkin projekteissa on aina myös jotakin hyvää. Tämä peittoprojekti opetti minulle sen, että ketjusilmukkalenkkialoituksellakin on puolensa. Lisäksi peittoon kului mukavasti lankoja, joiden työstäminen jollakin toisella tekniikalla olisi ollut mahdollisesti vielä tuskallisempi projekti. Esimerkiksi Kontista joskus muinoin edullisesti haalimani musta Novita Nalle, jolla palat on reunustettu ja virkattu yhteen, osoittauti todella muoviseksi ja karkeaksi neuloessani siitä yhdet miesten sukat. Nyt tuo uudemman vuosikerran Nalle tuli upotettua tähän kokonaan, eikä siitä tarvitse enää kärsiä puikoilla.

Ihan heti ei kuitenkaan huvita ryhtyä virkkaamaan yhtään mitään.

Jämälankailua

Pitkällehän tässä kevättä päästiinkin, ennen kuin teki mieleni puuhastella pienten jämälankanöttösten parissa muutenkin kuin vauvapipojen ja randomraitasukkien merkeissä. Tällä kertaa sekalaisen säätämisen alullepanijana oli minulle ennestään kokeilematon käsityötekniikka: frivolite-pitsin tekeminen eli käpyily. Suomessa frivolite-pitsejä tehtäneen pääosin siihen tarkoitetulla työkalulla, kävyllä, mutta minua kiehtoi heti alkuun pitkällä neulalla tehtävä frivolite. Onneksi on internet, jonka syövereistä löytyy ohjeet melkein mihin tahansa, niin myös neulalla käpyilyyn (engl. needle tatting).

Eihän minulla tietysti ollut varsinaista frivolite-neulaa, eikä niitä valitettavasti tunnu ainakaan helpolla kotimaasta löytyvän. Ennen kuin lähdin tilaamaan neuloja ulkomailta, päätin kokeilla, toimisiko pisin ja tasapaksuin parsinneulani, jos tylsyttäisin sitä vähän viilalla. Kokeilulangaksi valitsin pari pientä virkkauslankanöttöstä, mallin etsin luonnollisesti netistä.

Kuvassa 7 cm pitkä parsinneulani, jolla tein sekä punaisen että vihreän frivolitekukkasen. Puikkomitan viivain antaa osviittaa pitsikukkien koosta - ne siis ovat melko suuria ollakseen frivolitea. Sirompaan pitsiin tarvitsisi tietysti paitsi ohuempaa lankaa, myös ohuemman neulan - tai vaihtoehtoisesti kävyn, jolla voi työstää lähes minkä paksuisia lankoja hyvänsä. Käpyilyn tekniikka on kuitenkin aivan toinen kuin neulalla työskentelyn; jälkimmäinen muistuttaa melko paljon silmukoiden luomista neuletyötä varten ja oli siten minusta luontevaa heti alusta alkaen.

Tekniikasta innostuneena etsin lisää kiinnostavia malleja, ja lopulta päädyin tekemään kuvan lehtiköynnöksen Jaipur Silk Fino -jämästä. Tämä lienee sopiva vaikkapa kortin koristeeksi. Esikoista ajatellen väkersin vielä valkoisesta langasta pienen pöllön:

Pöllön korkeus on noin 4 cm ja sillä on silminä ruskeat tsekkiläiset lasihelmet kokoa 6/0. Varsinaista ohjetta en pöllöön löytänyt, vaan tein sen Pinterestistä löytämääni kuvaa mukaillen ihan kokeilemalla. Tekniikka vaatii selvästi vielä harjoitusta sekä oikeat frivoliteneulat, mikäli mielin saada tasalaatuista jälkeä. Hauska näitä on kuitenkin näperrellä, vaikken lopputuotteilla välttämättä mitään teekään.

Frivoliten lisäksi avasin vihdoin kevään virkkauskauden muuntamalla muutaman jämälankanöttösen neulatyynyksi.

Sinne kuluivat viime vuoden lopulla arvontavoittona saamastani yllärijämälankakerästä poistetut vaaleanvihreät villalangat sekä pienet nöttöset kahta tummemman vihreää villalankaa, toinen reunuksen virkkaamiseen ja toinen ympäri kieputteluun. Kyllä taas kannatti hillota niitäkin pieniä pätkiä samoin kuin kahta paritonta valkoista nappia, joista yhdessä syntyi ihanan keväinen neulatyyny.

Joulupuu on rakennettu

Tänäkin vuonna mietin tovin, etten lähettäisi yhtäkään joulukorttia. Vaan sitten silmäni osuivat lankalaatikossa olleeseen, kirpputorilta ostamani puuvillalankapussin mukana tulleeseen sähäkän vihreään palleroon, joka inspiroi kokeilemaan kuusen virkkaamista. Ensin katselin valmiita malleja, mutta lopulta päädyin modaamaan jostakin "isoäidinkolmiosta" oman versioni.

Kortin layout on minulle tyypilliseen tapaan niukka. Virkatussa kuusessa on siimaripustuslenkki siltä varalta, että kortin saaja haluaa ripustaa koristeen jonnekin. Korttiin on tulostettu ensimmäinen säkeistö tutusta "Joulupuu on rakennettu" -joululaulusta. Osassa korteista pahvi on kuvan mukaisesti ruskea, mutta osa on perusvihreitä.

Piirsin käsin omasta kuusestani suuntaa-antavan virkkausohjeenkin:

Kuusi aloitetaan kiristettävästä lenkistä keskeltä. Uloimman (sinisen) kerroksen 4 kjs + ps edustavat nirkkoa. Koska kolmio on tasasivuinen, kuusen jalan voi virkata ohjeesta poiketen myös jomman kumman muun sivun keskelle. Itse taisin lopulta virkata jalan aina kerroksen viimeiselle sivulle, vaikka ohjeessa se on sitä edellisellä sivulla.

Olen viime vuosina virkannut kortteihin lumihiutaleita, pipareita, joulukukkia ja jopa tonttulakkeja. Jokohan ensi vuonna olisi ideapankki tyhjä ja kortit voisi jättää askartelematta ja lähettämättä...

Kurkistus salaisuuksien kammioon

Tänä vuonna aika moni yllättynee saadessaan minulta käsintehdyn joulunaluslahjan. Koska tavallisesti en juurikaan joululahjoja tee tai osta, voin aivan hyvin paljastaa sesonkisalaisuuksia täällä, sillä kukaan ei saata tietää, onko juuri hän vai joku muu lahjontani kohteena.

Yhdestä yllätyspaketista putkahtavat kuvan huovutetut tumput. Ne on neulottu kirpputorilta löydetystä epämääräisen ruskeakirjavasta kaksisäikeisestä paksuhkosta hahtuvalangasta 5 mm puikolla. Neulepinta oli melko tiivistä jo ennen huovutusta, mutta pyöräytys 60 asteen lyhyellä ohjelmalla muun pyykin mukana teki sen minkä pitikin: tumpuista tuli ihanan paksut, tiiviit ja suorastaan unelmanpehmeät. Hetken aikaa mietiskelin, miten piristäisin tylsähkön yksivärisiä tumppuja: kirjailisinko kukkia tai kenties linnun jalanjälkiä. Onneksi törmäsin ajoissa käsityöpöydälleni jääneisiin pöllöaihioihin, jotka viimeistelin nappisilmillä ja jotka kiinnitin tumppuihin pykäpistoin.

Aika kivat tumput, sanoisin.

Lunta odotellessa

Marraskuun harmaassa valossa on oma viehätyksensä - silloin kun ei sada. Siitä huolimatta odotan kovasti pysyviä lumia ja pikkupakkasia, jotka toisivat vähän lisää valoa elämään. Lunta odotellessa ja vähän jouluunkin orientoituessa innostuin virkkaamaan lumihiutaleita.

Malliksi valitsin tällä kertaa Simple Picot Snowflaken, johon tein ihan pieniä muutoksia. Lankana käytin kirpputorilta ostamaani mysteeripuuvillaa, joka vaikutti hyvin Novita Kotiväen oloiselta. Virkkasin hiutaleet 1,75 mm koukulla, joten niistä tuli riittävän jämäköitä pysymään kuosissaan pelkän silittämisen jäljiltä; tärkkiä siis ei tarvittu lainkaan. Ripustuslenkiksi löytyi ohutta siimaa, joten nämä tämänkertaiset lumihiutaleet näyttävät leijailevan melkein itsekseen ilmassa.

Ensialkuun tein reilusti toistakymmentä hiutaletta, mutta tuskinpa nämä tähän jäävät, sillä lankaa kyllä riittää. Ajattelin pakata hiutaleita 10-12 kappaleen eriin ja laittaa ainakin yhden satsin paikallisten neulojien kesken kierrätettävään käsityövaihtolaatikkoon. Jospa joku innostuisi ripustamaan omaan joulukuuseensa (tai aivan hyvin jonnekin ihan muualle, vaikkapa ikkunaan) virkattua lunta.

Ei mitään vihaisia lintuja

Meillä ei maailmankuulu lintubrändi ole herättänyt juuri minkään valtakunnan värinöitä. Sen sijaan etenkin esikoinen on tykästynyt kaikenlaisiin pöllöihin sen jälkeen, kun hän sai kirpputorilta unileluksi pehmopöllön. Pöllöwaari on ollut haastavien aikakausien tuki ja turva siinä missä hyvien päivien ilo. Pikkuhiljaa pöllöt ovat hiipineet esikoisen elämään muutenkin. Niinpä tuli sekin hetki, että aikanaan Tiimarista valittu oranssi peruspenaali sai väistyä uniikin pöllöpenaalin tieltä.

Oikeastaan kaikki lähti kuopuksesta, joka eräänä päivänä puuskahti vihaavansa isoveljeltä perittyä ruskeaa lohikäärmepenaaliaan. Lupasin, että heti seuraavalla kauppakierroksella katselisimme uutta penaalia niin kirpputoreilta kuin isosta päivittäistavaramarketistakin. Vaan mieluista ei löytynyt, joten aloin ajatella ääneen, josko minä osaisin tehdä kuopukselle mieluisen penaalin. Kun puhe kääntyi pöllökoristeisiin, esikoinenkin heräsi ottamaan osaa keskusteluun: hänelle myös! Lopulta juuri esikoisen penaali valmistui ensimmäisenä.

Kaikki materiaalit löytyivät omista varastoista. Pöllöjen lanka oli oikea ongelmajämänpoikanen, viimeinen nöttönen ruskearaidallista Austermann Stepiä, jota olin aikaisemmin käyttänyt jo kolmeen pariin kirjoneulesukkia. Kankaan otin aikanaan talteen käyttökelvottomaksi hajonneesta matkapukupussista. Materiaaliltaan kangas (tai "kangas") on penaaliin aivan optimaalista: jämäkkää tekokuitua, jonka sisäpinta on lähes sileää muovia, kun taas ulkopinta jäljittelee kudottua kangasta - sellaista ohuehkoa reppumateriaalia siis. Vuoria penaaliin siis ei tarvinnut; sisäosan siisteyden takasi saumurointihuolittelu. Vetoketju ja napit ovat myös purkuprojektien peruja. Esikoinen sai itse valita pöllöjen määrän ja asemoinnin, minä huolehdin muusta designista. Tässä penaalimallissa vain alakulmat on otettu sisään, se on siis päädyltään korkean ja kapean kolmion mallinen.

Saihan se kuopuskin omansa, samasta kangasmateriaalista ja samalla mallilla tehdyn penaalin. Myös tämän penaalin vetoketju on kierrätystavaraa, ruskea villalanka jämälankapussista ja valkoinen hiljattain kirpparilta ostettu. Kuopus ilmoitti haluavansa vain yhden vähän isomman pöllön, myös värispeksit olivat selvät. Pikkuisen osui pöllö sivuun pyydetystä keskikohdasta, mutta kun en sitä erikseen kuopukselle maininnut, kelpasi vähän sivuun vinksahtanut pöllö mutinoitta.

Eihän tämä mitään mullistavaa käsityötaidetta ole, mutta minua ilahduttaakin erityisen paljon se, että jälleen kerran jokin käyttökelvoton muuttui käsissäni käytännölliseksi ja tarpeelliseksi tavaraksi. Kuka tahansa osaa ostaa penaalin kaupasta, mutta harvempi pystyy kehittelemään kotona olevista tarpeista toimivat ja toiveiden mukaiset pussukat. Enkä minä väheksy lainkaan tästä seurannutta rahansäästöäkään...

Kassimania

Kesän perinteiset käsityöaktiviteetit - virkkaaminen ja ompeleminen - ovat loistaneet poissaolollaan kuluneena kesänä. Vaan jo aikaisemmin esitelty kaksipuoleinen kääntökassi avasi lopulta kaikki padot.

Kirpputorilta löysin isokukkaisen Finlaysonin pesulapulla varustetun sivuverhon ja beigekiekuraiset paneeliverhot. Tästä kombinaatiosta ompelin ensin kassin Hopeasäikeen Pirren ilahdutuspakettiin (tosin niin, että näkyvimmällä paikalla oli punainen ja oranssi kukka punaisen ja keltaisen sijaan) ja lopulta myös ihan muuten vaan, koska kuosi kohdistuu niin mainiosti juuri tähän kassimalliin.

Rinkulakuosinen kangas on vanhempaa kirpputorisatoa, vihreäkiekurainen vuori tämänkesäistä. Tuota päällikangasta olen hillonnut vuositolkulla, vuosi sitten taisin raaskia ommella siitä yhden kassin. Nyt totesin, että kankaita tulee ja kankaita menee, turha niitä on säilytellä odottamassa aina vain parempaa käyttökohdetta.

Tänä kesänä nappasin (muistaakseni) SPR:n Kontin Tuunaustorilta tämän kassin kuosikankaan, pieni verho lie ollut sekin. Vuorina jokunen kesä sitten naapurilta saatua pellavaa, jota oli juuri sopiva palanen tähän nimenomaiseen kassiin.

Ruskea-turkoosi kangas on jo esiintynyt aikaisemmin projektipusseissa muutamaan otteeseen, tällä kertaa Tiinan verhosta tuli kauppakassi yhdessä beigekiekurapuuvillan kanssa. Vielä tuota kangasta riittää, pitää vaan pikkuhiljaa ryhtyä täsmäilemään, miten lopun kankaan saisi käytettyä mahdollisimman hyödyllisesti.

Naapurin joskus aikaa sitten lahjoittamasta Ikean puuvillasta tuli kaksi lähes samanlaista kassia. Kuvassa vuorina on omien arkistojen paksuhkoa beigeä puuvillaa (second hand -ostosten mukana tullutta sekin), toisessa vastaavassa kankaassa vuori on vaaleanharmaata popliinikangasta, luultavasti samasta hankintaerästä kuin kuvan kassinkin vuorikangas.

Lisää naapurin lahjoittamaa ikealaista puuvillaa, tällä kertaa sekä päällisenä että vuorina. Kummatkin kangaspalat olivat sen verran pieniä, että sankojen juureen oli tehtävä saumat, mutta eipä tuo mitenkään erityisesti pistä silmään.

... ja tämähän oli vasta ensimmäinen kassipostaus. Ihan noin vain varoituksena kerrottakoon.

P.S. Ompelin minä Pirrelle myös pienen tarvikepussukan:

Haastoin itseni kokeilemaan pitkästä aikaa vetoketjun ompelua pyöreän kappaleen reunaan. Tämä versio on kaiken lisäksi vuoritettu, joten haastetta riitti kiitettävästi. Vetoketjun toiseen päähän ompelin lenkin, johon laitoin avainrinkulan, ja koristeeksi virkkasin mysteeripuuvillasta pyörylän 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin -kirjasta. Siinäpä taisi ollakin tämän kesän ainoa varsinainen virkkaustyö ellei paria satunnaista pikkupöllöä lasketa mukaan.