Isältä tyttärelle

Isältä jäi toista kiloa ryijylankoja hänen ompelemistaan neljästä ryijystä: Valon varjo, Syysaamu, Vuokot ja Viimeinen lämmin. Näistä kaksi viimeistä on meidän kotimme seinällä, ensimmäinen äidilläni ja toinen sisarellani. Jo kesällä ryijylankapussin mökin aitasta löytäessäni päätin, että tekisin langoista isäni kuoltua jonkinlaisena surutyönä mökille peiton muistoksi. Koska eri värisiä lankoja oli todella paljon ja hyvin erilaisia määriä, päätin käyttää peittoon myös joskus aikoja sitten kirpputorilta löytämääni luonnonruskeaa villalankaa. Hetken jos toisenkin sopivaa mallia mietittyäni päätin tehdä ryijylangoilla mahdollisimman yksivärisiä neliöitä, jotka reunustaisin tummanruskealla.

Päädyin neulomaan palat 3 mm puikolla: aloitin 3 silmukalla ja lisäsin jokaisella kerroksella yhden silmukan keskellä kerrosta, kunnes silmukoita oli 60. Sen jälkeen poimin kahdelta muulta sivulta tarvittavat silmukat ja neuloin ruskean reunuksen aina oikein -pyöröneuleena. Kulmissa lisäsin joka toisella kerroksella kaksi silmukkaa. Kerroksia reunukseen tuli 8 ennen päättelyä.

Tummanruskeaa lankaa oli käytössä noin 500 g, ja sen määrä osoittautui peiton kokoa rajoittavaksi tekijäksi. Hyvä niin, sillä ryijylankojakin riitti täsmälleen 40 palaan niin, ettei yhtään palaa tarvinnut tehdä kaksivärisenä. Lopulta tummanruskea lanka kului niin tarkalle, että ainokaista kiintein silmukoin virkattua reunuskerrosta tehdessäni jouduin liittämään Russian joinilla kaikki vähänkin pidemmän langanpätkät, joita oli jäänyt yli palojen liittämisestä. Liittämisen tein ommellen, ja saumoista tulikin varsin huomaamattomat, kun palojen viimeiset kerrokset ennen päättelyä olivat nurjaa.

En ole noin keskimäärin mikään suuri palapeittojen ystävä, mutta tästä peitosta tuli kyllä kerrassaan ihana. Paloja neuloessani muistelin paljon isääni, ja itse neulominen oli väsyneelle mielelle terapeuttisen yksinkertaista ja palkitsevaa. Värimaailma on juuri niin minua kuin vain voi olla, jätinhän suoralta kädeltä peitosta pois kaikki siniset ja valkoiset. Pelkäsin peiton jäävän kooltaan turhan pieneksi, mutta kyllä tuo kokoluokka 105 cm x 170 cm on kuitenkin ihan kohtuullinen sohvallekäpertymispeitoksi. Nyt voin kääriytyä halutessani peittoon kuin isän lämpimään syliin konsanaan ja muistella kiitollisena niitä lähes 40 vuotta, jotka sain jakaa isäni kanssa.

Kraut omin maustein

Neuloinhan minä sukat myös sille toiselle työkaverille, joka jäi ensimmäisestä työpaikan taukohuoneen neuleidenjakosessiosta paitsi. Langoiksi valikoitui kaikenlaisia ihanuuksia kuten Lanitium ex Machinan ja Kraft Hand-Dyedin käsinvärjättyjä sukkalankoja. Päätin aloittaa sukat joidenkin omien kirjoneulesuunnitelmien perusteella ja jatkaa sitten sopivalla valmismallilla loppuun.

Aloitin 66 silmukalla ja 1,75 mm puikoilla, tein kaksinkertaisen pykäreunan ja siirryin sen jälkeen 2,25-millisiin puikkoihin ja kirjoneuleeseen. Kun kirjoneulomukset oli tehty, etsiskelin Ravelrysta Kraut-sukkamallin, joka sai luvan kelvata jatkoksi. Ihan orjallisesti en ohjetta tosin noudattanut, mutta noin pääpiirteissään kyllä.

Sukkien saajalla on varsin siro koon 35-36 jalka, joten jouduin luottamaan yksinomaan mittanauhaan sopivaa terän pituutta arpoessa. Aika napakat sukista taisi tulla, mutta paljaaseen jalkaanhan ne on tarkoitettu vedettäviksi, ja käytössähän ne vähän venähtävät.

Enkä sano enää mitään näistä onnettoman pimeistä kuvista. Muuta kuin että äh ja plääh.

Sairaan nopeet sukat

Kun asuu samassa taloudessa sekä ala- että yläkouluikäisen kanssa, saa takuuvarmasti rautaisannoksen nuorisokielenkäyttöä suoraan kotisohvalle tarjoiltuna. Niinpä opin, että liekkikuvioita kutsutaan täkäläisen nuorison keskuudessa termillä sairaan nopeet. Minä siis neuloin sairaan nopeet sukat veljelleni äidiltä haalimistani Nalle-jämistä.

Olisivathan nämä sukat olleet myös nopeat neuloa, ellei olisi tullut mutkia matkaan. Aloitin suunnitelmien mukaisesti kaurapuurobeigellä värillä, 66 silmukalla ja 2,25 mm puikoilla varrensuusta vain todetakseni ensimmäisen sukan kärkeä lähestyttäessä, ettei vaalea lanka tulisi riittämään toiseen sukkaan. Niinpä purin joustimen ja neuloin sen viininpunaisella toiseen suuntaan. Sama systeemi piti tietysti toistaa toiseenkin sukkaan, tosin purkamisoperaatiota ei tarvinnut tehdä, aloitin vain vaalean osan väliaikaisella aloituksella ja neuloin siitä joustimen lopuksi toiseen suuntaan. Ihan vain siksi, että sain sukista kaikin puolin symmetriset.

Sitten loppui musta lanka kesken; sitä onneksi löytyi Ravelry-neulojatoverilta, vaan postilakon vuoksi lanka teki matkaansa luokseni reilun viikon. Lopulta lanka kuitenkin löysi tiensä perille ja minä sain sukat neulottua loppuun. Lankoja kului kokoluokan 42-23 sukkiin vähän reilut 100 g.

Liekkikuvio on jostain Novitan vanhasta mallista, värien asetteluidean nappasin suomalaisen Ravelry-neulojan sukkaprojektista. Harmittamaan jäi vain se, että sukat olisivat olleet niin paljon hienommat, jos joustimetkin olisivat olleet vaaleat niin kuin oli alunperin tarkoitus. No, jämälangoilla toimiessa on omat rajoituksensa, enkäpä usko veljeni edes ymmärtävän moisen yksityiskohdan päälle. Hänen kannaltaan oleellisinta taitaa olla, että hänellä on nyt sukat, joissa on enemmän sukkaa kuin reikää...

Taas se pöllöili

Viime lauantaina tuli tilanne, että piti nopeasti keksiä jotain uutta neulottavaa varastolangoista. Niinpä nappasin projektipussukkaan harmaan merinosilkkisen Katri-jämän ja kerän luonnonvalkoista TeeTee Helmiä, tutun Night Owl Mittens -ohjeen sekä 1,75- js 2,25-milliset pyöröpuikot. Neuloin kirjaimellisesti kilpaa kuoleman kanssa isäni viimeisen vuoteen vierellä ja hävisin: isä kuoli, kun ensimmäinen lapanen oli peukaloa vaille valmis. Ehdin näyttää pöllökuvion isälle, mutta en tiedä, näkikö hän sitä enää. Minä neuloin lapasparin loppuun hissun kissun viikon varrella.

Semmoisethan niistä tuli, melkein samanlaiset kuin ensimmäisistä, jotka neuloin esikoiselleni ja jotka varastettiin koulussa tunnin aikana takin hihasta (tai mikäli lapaset olivat tipahtaneet hihasta lattialle, ne olivat kelvanneet siitä jonkun ohikulkijan matkaan). Valkoista lankaa kului 37 g ja harmaata 23 g, joten molempia jäi vielä reilut jämät jäljelle. Pahoittelen taas heikkoa kuvanlaatua, siitä on näköjään tulossa pimeän vuodenajan vakionormi, kun en jaksa täsmätä kuvaamista viikonloppuihin, jolloin olisin kotona vähiten hämärään vuorokaudenaikaan. Lapasiakaan en jaksanut kastella ja kuositella, päätin puikkotuoreen kirjoneulejäljen kelpaavan ainakin pikakuvausta varten.

Vaikka näihin lapasiin liittyykin merkittävä henkilökohtainen muisto, lähtevät nämä silti todennäköisesti Joulupuu-keräykseen. Luulenpa, että tulen muistamaan isän viimeisen viikonlopun ilman yhteisistä tunneista muistuttavia lapasiakin, ja toisaalta haluan muistaa hänet mieluummin sellaisena kuin hän oli vielä ollessaan voimissaan kuin sairauden runtelemana, hauraana ja matkaansa jo väsyneenä. Rakkauteni käsitöihin on isäni perintöä, ja sen tuottamaa iloa haluan jakaa mahdollisimman laajalle.

Woodruff - tuoksumatara

Erään synkän marraskuisen viikon perjantaina päätin ilahduttaa itseäni ja työkavereitani viemällä taukohuoneen pöydälle korillisen neulomiani sukkia ja lapasia, ihan noin vain, maksutta. Arvelin sillä tavalla pääseväni eroon ainakin osasta ylimääräneuleita, loput päätin viedä johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen. Vaan niin kävi, että kaikki neulomukset menivät kuin kuumille kiville, ja rahaakin niistä tarjottiin. Kieltäydyin ottamasta vastaan rahaa tai muutakaan vastinetta, mutta sanoin halukkaiden voivan lahjoittaa parhaaksi katsomansa summan haluamaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Win-win-win -tilanne: minä pääsin eroon kaikista tuomistani neuleista, työkaverini saivat itselleen (tai jollekin läheiselleen) mieluisia asusteita ja jokunen hyväntekeväisyyskeräys kenties pienen rahallisen lahjoituksen.

Paitsi että kaksi työkaveria olivat sinä perjantaina toisessa toimipisteessä, joten he jäivät kokonaan paitsi tästä huvista. Asia piti tietysti korjata, ja päätin aloittaa siitä työkaverista, joka on lähdössä vuodenvaihteessa kohti uusia haasteita ja uutta työpaikkaa. Hänelle neuloin General Hogbufferin Woodruff-sukat luonnonvalkoisesta sekä Kraftin uniikkivärjäämästä Regiasta.

Alkuperäisessä mallissa sukansuun joustin on neulottu tummemmalla värillä, minä halusin yleisilmeestä hieman kevyemmän ja valitsin joustimen väriksi valkoisen. Voi että malli olikin ihanaa neulottavaa, eikä vähiten nappiin osuneen väriyhdistelmän vuoksi.

Työkaverillani on vähintään numeron verran pienempi jalka kuin minulla, joten en hennonut venyttää sukkia omiin jalkoihini edes kuvausta varten. Yhtään pienempiä sukkia kuin nämä noin koon 37 sukat en olisi pystynytkään tekemään, sillä näissä sukissa kärkikavennuskaavio on aloitettu suoraan kiilakavennuskaavion jälkeen - suoraa terää ei siis välissä ole käytännössä lainkaan! Sukista tuli omaankin makuuni niin hienot, että ne olisivat kyllä ansainneet kunnon poseerauskuvat, mutta pääasia lienee sittenkin se, että työkaverini tuntui tykkäävän sukistaan ihan aidosti. Ja koska kyseessä oli tavallaan läksiäislahja, kielsin tekemästä rahalahjoitusta mihinkään kohteeseen nimenomaan näiden sukkien vuoksi (muuten toki kannustan osallistumaan hyväntekeväisyyskeräyksiin omien mieltymysten ja taloudellisen tilanteen huomioiden).

Teinipojan toivesetti

Esikoiseni on jo vuosia osannut arvostaa neulomani villasukat, pipot ja lapaset varsin korkealle. Niinpä oli jälleen kerran iso ilo toteuttaa hänen toiveensa uudesta paksusta kirjoneulepiposta ja -lapasista. Nuorimies valitsi itse mieluisen pipomallin sekä langat siihen, minä sain vapaat kädet miettiä lopuista langoista lapaset.

There's a Rabbit on my Head on neulottu 3,5 mm ja 4 mm puikoilla Louhittaren Luolan Pohjan Akasta väreissä Itämeri ja Porkkana. Esikoinen halusi hattuunsa vähän lisäpituutta, joten neuloin pipoon yhden ylimääräisen kirjoneuleraidan. Voi sitä tyytyväisyyden määrää (puolin ja toisin!), kun pipo valmistui ja osoittautui kaikki toiveet täyttäväksi! Olen ihan valtavan ylpeä lapsestani, joka osaa arvostaa paitsi käsinvärjättyjä lankoja ja käsityötä ylipäänsä, myös yksilöllisyyttä ja "massasta" erottumista vaikkapa sitten äidin neulomien asusteiden avulla.

Lapasia suunnitellessa oli pakko huomioida lankojen rajallinen määrä. Päädyin soveltamaan Bird Mitten chartia niin, että tein peukalon kiilalliseksi ja koko kämmenpuolen peukaloineen oman pääni mukaan. Aloitin lapaset väliaikaisella aloituksella juuri ennen kirjoneuleen alkua ja neuloin ensin kirjoneuleen peukaloineen. Sen jälkeen oli pakko tehdä pipoon tupsu, jonka piti olla oranssi. Jäljelle jääneellä oranssilla langalla neuloin rannejoustimia väliaikaisesta aloituksesta "alaspäin" sen, mitä lankaa oli jäljellä. Lyhyethän noista joustimista tuli siitäkin huolimatta, että käytin pipotupsuun osittain oranssia ryijylankaa Pohjan Akkaa lapasiin säästääkseni. No, jos lyhytvartiset lapaset osoittautuvat epäkäytännölliseksi, neulon oranssilla ryijylangalla tuohon alle pidemmät rannejoustimet, alkuperäinen saa jäädä päälle koristeeksi.

Pohjan Akka oli kyllä sen verran mainio tuttavuus, että taidan hankkia sitä jatkossakin, jos tarvitsen paksua pipo- ja lapaslankaa. Mukavan pehmoistakin se on, mutta edelleen selvästi villan tuntuista, ei mitään pumpulihöttöä.

String of Pearls

Neulo varastolangoista -projekti eteni vaihteeksi yhden huivillisen verran. Päätin nimittäin yhdistää harmaan Katri-merinosilkin ja sinapinkeltaisen Cascade Heritagen String of Pearls -huiviksi. Pahoittelen masentavan marraskuisia kuvia: paitsi että valoa ei ole, minua ei myöskään huvita miettiä mitään kivaa asettelua kuvausta varten. Tympii, mutta olkoon, en välitä, ainakaan kovin paljoa.

Oman versioni neuloin 2,25 mm puikoilla, ja huivista näyttikin tulevan toivottua pienempi. Laiskana kuljetin raitalankoja työn sivussa pidempiäkin matkoja, ja vaikka yritin vahtia, ettei reuna kiristä, en saanut pingotettua ylälaitaa riittävästi. Niinpä alkuperäisen ohjeen mukaan tehtynä huivi oli vähän epäkäytännöllisen muotoinen, ja päätin lisätä toiseen reunaan lyhennetyin kerroksin neulotun raitaosion. Pariin kertaan neuloin ja purin sitä, eikä se vieläkään ihan optimaalinen ole, mutta parantaa kuitenkin hieman huivin käytettävyyttä. Toivottavasti ainakin.

Kauempaa katsottuna huivi näyttää ihan perusraitahuivilta, mutta lähempi tarkastelu paljastaa ohuiden raitojen olevan todellakin "helminauhoja". Lankoja tähän kului 85 + 46 g, joten sinapinkeltaisesta jäi enää pikkujämä vaikkapa jämälankasukkiin ja harmaata puolestaan riittävästi kirjoneulelapasiin.

Pipo päässä pakkasella

Jo melko pieneksi kuihtuneessa lankavarastossani odotteli vielä pari vyyhtiä Malabrigon Merino Worstedia ahaa-elämystä käyttökohteesta. Lopulta innostuin neulomaan niistä pari kirjoneulepipoa.

Stephen Westin There's a Rabbit on my Head -pipossa viehätti erityisesti epäsymmetrinen aina oikein -reunus. Neuloin reunuksen 3,5 mm puikoilla ja kirjoneuleen 4-millisillä, ja hatusta tulikin oikein mainiosti vähän isompaankin päähän sopiva ihan vain täysin ohjeen mukaan neuloen.

Alkuperäisessä mallipipossa taitaa olla jonkinlainen pupunhäntä tupsuna, minä tein konservatiivisesti ihan vain perinteisen pallotupsun. Lanka oli ihanan pehmoista ja helppoa neulottavaa, eikä ilokseni juurikaan löpsähtänyt viimeistelyvaiheessa. Harmi, ettei tämän mallinen pipo sittenkään sopinut omaan päähäni; esikoinen sen sijaan innostui mallista ja tilasi itselleen samanlaisen, mutta vielä vähän pidemmän ja eri värisen, niinpä tämä ei varmasti jää viimeiseksi laatuaan. Ruskeaa lankaa tähän pipoon (kun tupsuun kulunutta lankaa ei huomioida) kului 50 g ja oranssia 26 g.

Ennen tupsun väsäämistä neuloin kuitenkin toisenkin kirjoneulepipon, ettei vain kävisi niin, että lanka loppuisi kesken kaiken

Snow Stars -pipo neulotaan päälaelta aloittaen, joten malli sopii mainiosti tilanteisiin, joissa langan riittävyys on epävarmaa. Minä neuloin oman versioni muuten täysin isomman koon mukaan, mutta taisin tehdä enemmän yksivärisiä kerroksia ennen kirjoneuleosuutta ja joustintakin sen verran kuin sillä hetkellä hyvältä tuntui. Hyvä tuli, ja tykkään tuosta yksityiskohdasta, että päättelykerros on tehty kontrastivärillä.

Kospa perhekunnasta ei näille pipoille käyttäjää löytynyt, taidan lahjoittaa ne joko Hope-yhdistykselle tai Joulupuu-keräykseen.

Marraskuu on musta hauta

Kun maailma on kuollut ja aurinko sammunut, on marraskuu. Minun sisäinen marraskuuni alkoi tosin jo lokakuussa, sen verran aamujen märässä ja kaikennielevässä pimeässä töihin ajaminen alkoi painaa mielialaa pakkasen puolelle. Oli aika neuloa jotakin auringonkeltaista, ihan vain vastaiskuksi vuoden masentavimmalle ajanjaksolle. Niinpä Inaya Creationsin Sport Sock värissä Variegated golden muuttui December sockseiksi.

Tein tapani mukaan alkuperäiseen malliin muutamia muutoksia, lähinnä sukansuun ja varren takaosan joustimeen, minkä lisäksi kantapään käännös on pyöreä alkuperäisen "laatikkokäännöksen" sijaan. Neuloin sukat 2,25 mm puikoilla melko napakoiksi, kokoluokka lienee siro 36-37; En uskaltanut riskeerata vielä yhden mallikerran verran lisäpituutta terään, sillä tähänkin kokoon meni 90 grammaa lankaa.

Aurinkoiset ja kauniit sukathan niistä tuli, mutta minulle itselleni liian pienet ja muutenkin tarpeettomat, joten nämä siirtyvät monien muiden lajitoveriensa tavoin jossain vaiheessa tyrkylle työkavereilleni, heissä kun on onneksi useampikin pienijalkainen sukankuluttaja.

Kelttiketjuja jämälangoista

Kahdesta edellisestä huivista (Oszilla ja Leftie) jäi vielä reilusti toisiinsa sointuvia jämiä, petroolia Heritagea ja turkoosia Kraftin MerinoSilk Sockia. Päätin sovitella ne yhdessä jämälankapussista löytyneen turkoosin Hot Socksin kanssa jonkinlaisiksi kirjoneulesukiksi. Ravelryn ohjejononi ratkaisi lopulta helposti myös mallin: Moorit Celtic "chain link" Socks tarjosi 14 silmukalla jaollisen mallineuleen, jonka korkeutta oli helppo säädellä käytettävissä olevien lankojen mukaan.

Minä neuloin kelttikettinkisukat 70 silmukalla varresta varpaisiin. Homma eteni juuri niin kuin aina ennenkin: yksiväriset osuudet 1,75 mm puikoilla, kirjoneule 2,25-millisillä, kantapää vahvistettu ranskalainen ja kärjessä pyöreähkö nauhakavennus. MerinoSilk Sockin jämän käytin varren kapeampaan raitaan, Hot Socksin leveämpään terän raitaan. Luonnollisesti käänsin kirjoneulekuvion peilikuvaksi toiseen sukkaan.

Tavoitteena oli kuluttaa langat mahdollisimman tehokkaasti, ja kohtuullisen hyvin se onnistuikin. Mikä parasta, onnistuin yllättämään liettualaisen työkaverini täydellisesti antaessani sukat hänelle aivan tavallisena tiistaiaamuna, ilman mitään erityistä syytä. Yllätyslahjat ovat kerrassaan parhautta!

Taas yksi Leftie

Jos neulemalli on mieluinen ja ohje takuuvarmaa laatutyötä, on ilo neuloa samalla mallilla kerta toisensa jälkeen. Niinpä neuloin taas kerran Martina Behmin Leftien, tällä kertaa 2,25 mm puikoilla suklaanruskeasta Cascade Heritagesta ja turkoosista Kraftin MerinoSilk Sockista.

Neuloin niin pitkään kuin ruskeaa riitti, ja sitä riitti mukavasti 26-lehdykkäiseen huiviin. Oikein passeli koko, sanoisin, isompi olisi omaan makuuni jo liioittelua, olenhan kevyehköjen kaulalirpakkeiden suuri ystävä.

Väriyhdistelmä on kerrassaan herkullinen. Tämä huivi jäikin heti valmistuttuaan kaulaani ja on pysynyt siinä useamman päivän ajan - hyvä niin, sillä kaksi ensimmäistä Leftietä annoin sukulaisnaisille lahjoiksi ja kolmas itselle kaavailtu osoittautui aivan liian karkeaksi jopa minun makuuni. Vaan ihan hyvin voisin neuloa vielä muutaman (lahja-)Leftien, niin kivaa sen tekeminen on joka kerta.

Lainehilla

Päätin katkaista pahasti päälle jääneen sukkaputken neulomalla äidilleni huivin. Olin nimittäin haalinut itselleni vaihtokaupalla vyyhdin upeaa hehkuvanturkoosia Kraft Hand-Dyedin MerinoSilk Sockia vain todetakseni myöhemmin, etten osaisi itse käyttää niin kirkasta väriä. Äitini sen sijaan sanoi turkoosin kaulahärpättimen sopivan enemmän kuin hyvin hänen tarpeisiinsa. Niinpä tulostin Oszilla Scarf -ohjeen ja kerin niin Kraftin kuin petroolin Heritagenkin. Puikkokooksi valitsin 2,25 mm löysän käsialani huomioiden.

Jostain syystä neulominen oli työlästä puurtamista alusta asti. Ohjetta oli pakko lukea rivi riviltä, en saanut siihen minkäänlaista otetta. Työn edetessä minulla oli epäilyksen hetkeni ohjeen virheettömyydestäkin, sillä eri osioiden ohjeet eivät tuntuneet vastaavan niihin kuuluvia väliotsikoita. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi - kunnes huivin loppupuolella oli pakko todeta, että joko minä olin mennyt jossain pahasti metsään tai ohjeessa todellakin oli virheitä.

Kyllä siitä huivi lopulta syntyi, mutta symmetrisen huivin sijaan tuli epäkesko ja loppupää piti sävellellä ihan itse, kun jäljellä ei ollut riittävästi silmukoita ohjeenmukaiseen toteutukseen. Purkamaankaan en ruvennut, kun en tiennyt, miten kaukana mahdolliset virheet lopulta olivat. Vasta neulottuani huivin katkeraan loppuun saakka löysin Ravelrysta nämä projektimuistiinpanot, jotka varmasti vastaavat totuutta enemmän kuin alkuperäinen ohje.

Purkamaan en sittenkään ryhtynyt, sillä kaulaan kääräistynä epäsymmetriaa ei oikeastaan edes huomaa - ja toisaalta, voisihan se olla tarkoitushakuistakin. Tällaisenaan huiviin kului noin 65 g turkoosia ja 35 g petroolia lankaa. Eiköhän se äidille kelpaa ja ainakin tuntuma on merinovillan ja silkin ansiosta hivelevän pehmeä. Minä sain pitkästä aikaa kevennystä huivilankavarastoon ja lisäksi opetuksen siitä, että aina, a i n a kannattaa selata Ravelry-projektien muistiinpanoja ennen kuin ryhtyy toteuttamaan yhtään mitään ohjetta, etenkään maksutonta ja testineulomatonta.

Vaihteeksi yksiväristä

Jo vuoden alkupuolella olin luvannut neuloa virtuaalineulojatoverille villasukat. Lanitium ex Machinan Basic Sock värissä 26 Fe oli selvä valinta, mutta ensin sopiva malli odotutti löytymistään, sitten kiilasivat tielle kaikenlaiset kirjoneuleet. Syyskuun lopussa päätin ryhdistäytyä ja saattaa lupaukseni vihdoinkin täytäntöön Elegant Chain Socksien muodossa.

Saajan jalka on kokoluokkaa 40-41, joten neuloin sukat koon L silmukkamäärillä ja 1,75 mm puikoilla lähes täsmälleen ohjeen mukaan, jolloin lankaa kului 76 g. Kauniithan niistä tuli, eikä vähiten upean harmaan värin vuoksi, mutta kyllä yksiväristen pikkupalmikoiden nyhertäminen tuntui tuskastuttavan hitaalta kirjoneuleen jälkeen. Ohuilla yksivärisillä sukilla on kuitenkin paikkansa, joten hyvähän se on välillä verestellä niitäkin taitoja kirjoneulonnan välissä.

Kirjoneuletta Kotkan malliin

Olen halutessani hyvinkin järjestelmällinen ja määrätietoinen ihminen: päätän jonkin asian ja toimin päätökseni mukaisesti. Jossain vaiheessa lankojen vähetessä päätin neuloa loput Novitan langat pois varastoistani, ja niin myös tein. Viimeinen kokonainen projekti syntyi Novitan Pikkusiskosta Louhittaren Luolan Väinämöisen siivittämänä. Mallineuleen kirjoneulesukkiin nappasin Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjasta (N:o 23, Kotka).

Sukat on neulottu perinteisesti varresta varpaisiin 72 silmukalla. Sukansuun joustin on 3 o, 1 n, kantapää vahvistettu ranskalainen ja kärjessä nauhakavennus - siis se "aivot narikkaan ja autopilotille" -lähestymistapa, jota käytän, kun haluan päästä helpolla sukkien neulomisesta. Pikkusiskoa oli jäljellä vain hitusen yli kerän verran, joten otin varman päälle ja tein kantapään Väinämöisellä.

Jalkapohjan puolelle halusin jotain vähän erilaista mallineuletta, jonka lopulta suunnittelin itse. Kiilakavennukset ovat tällä kertaa sivussa ja laiskasti pin stripeä, mutta kavennuslinja on sentään vaihtelun vuoksi tuossa jalkapohjakuviota reunustavassa tummassa raidassa, ei heti jalkapöydän jälkeen.

Pelasin lopulta niin varman päälle, että molempia lankoja jäi vielä kymmenisen grammaa jäljelle näiden kokoluokkaa 38 olevien sukkien jälkeen. Vaan koska olin päättänyt vapauttaa talouteni lopullisesti novitalaisista langoista, neuloin Pikkusiskon yhdessä sivarisukista yli jääneen Kaffe Fassett -raitarääkin sekä muutaman muun pikkujämän kanssa kaksinkertaisena vaakapeittotilkuksi. Sukatkaan eivät jää toki itselleni, vaan lahjoitan ne joko jollekulle työkavereistani tai johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen.

P.S. Nolla Novitaa -projektiin kuului myös pari-kolme sukkaparia aiemmin neulomani tiskirätit Bambusta.

Näistä jäi yli muistaakseni 8 g lankaa, joka on nyt virallisesti ainoa novitalainen lanka varastoissani. Katson kuitenkin saavuttaneeni tavoitteeni, sillä kasvikuitulankoja minulla on yhteensäkin vain noin 50 g; niistä ei kummoista projektia enää kasata, etenkin kun tuo määrä sisältää vähintään 20 eri lankanöttöstä.

Voi sivariparka

Päätin vihdoin ja viimein saada neulottua lankavarastoni (omasta mielestäni) ehdottomasti rumimman langan, Regian Kaffe Fassett -värirääkin. Olin yrittänyt neuloa siitä sukkia jo pariin otteeseen, mutta huonolla menestyksellä, sen verran vastenmielinen värikimara oli vastassa. Vaan kyllähän sekin hetki viimein koitti, että otin raitalangasta työvoiton. Kirjoneuletta siihen tarvittiin ja ajatus osallistumisesta Sivarisukka-keräykseen tänäkin vuonna.

Päätin tehdä kerralla isommat sukat, joten neuloin nämä peräti 80 silmukalla. Napakahkosti 1,75- ja 2,25-millisillä puikoilla neuloen syntyikin inasen yli 100 grammasta Fassett-kirjavaa ja luonnonvalkoista Regiaa ihan reilun kokoiset miesten sukat. Jälki ei ole aivan priimaa, sillä jalkapohjan pystyraidoissa kirjoneule kiristää paikoitellen, mutta en suostunut enää purkamaan sen takia yhtään silmukkaa. Eivätköhän nuo ihan käyttökelpoiset sukat ole, vaikkeivät ehkä olekaan ihan sieltä machoimmasta päästä...

Liikaa kaikkea

Olen jatkanut nurkkien raivaamista. Liekö tämä jonkinlaista neljänkympin kriisiä vai pelkkää länsimaisen hyväosaisen massiivista tavaraähkyä, mutta tarve päästä eroon kaikesta ylimääräisestä on vain voimistunut. Olemme mieheni kanssa heittäneet roskiin, laittaneet kierrätykseen, lahjoittaneet ja jopa myyneet tavaraa kiihtyvää tahtia, mutta aina sitä roinaa pursuaa lisää jostain nurkasta.

Minä olen työstänyt kaiken muun ohella edelleen kodinhoitohuoneessa sijaitsevaa käsityösoppeani, joka 2,5 vuotta sitten näytti jokseenkin tältä:

Pöydänalusten ja -päällysen lisäksi täynnä tavaraa olivat paitsi kaapit, myös kaapinpäällykset. Vielä tämän vuoden alussa pöydän alla oli viisi laatikollista neulelankoja ja vähintään yhtä monta laatikollista kankaita sekä vähän muutakin käsityösälää. Kuluneen vuoden mittaan olen siis ommellut ja neulonut maanisesti, lahjoittanut kankaita ja ompelutarvikkeita varsin avokätisesti, onpa jotain mennyt suoraan roskiinkin kierrätyksen lisäksi. Nyt käsityönurkkaukseni näyttää enimmäkseen tältä:

Kuvanottohetkellä pöydän alla oli vielä kaksi lankalaatikkoa, mutta sittemmin olen saanut sijoitettua niiden sisällön kangaskaappiini. Poissa ovat siis kaikki rojut pöytien alta, siellä on enää tuoleja, roskis sekä mieheni "sisätyökalupakki", jolle ei toistaiseksi ole löytynyt parempaakaan paikkaa. Tavarat ovat järjestyksessä, kaapinpäällyset tyhjät ja pöytäpinnat kuurattu vuosikertaliasta. Aika paljon mukavampi tulla puuhastelemaan tällaiseen työpisteeseen.

Jotta sain langat mahtumaan kangaskaappiin, piti minun ommella vielä muutama kassi.

Alla olevassa kuvassa värit ovat vääristyneet, tuo puutarhatonttukangas on enemmän yläkuvan vihreän sävyinen kuin alakuvan kellanvihreä.

Vielä niitä kassikankaita jäi muutamaan isoon ja moniin, moniin pieniin pussukoihin, mutta välitavoite on nyt saavutettu, kun kaikki langat ja kankaat ovat yhdessä ainoassa kaapissa - ja sinne niiden on jatkossakin mahduttava. Seuraavaksi pitäisi varmaankin ruveta tyhjentämään valmiiden kassien ja pussien täyttämää hyllyä käsityösopen yläkaapissa...

Elämä on joskus ruusuilla tanssimista

... ja jos ei ole, voihan sitä kuvitella niin, kun vetäisee jalkaansa ruususukat. Olin nimittäin jo aikoja sitten päättänyt käyttää vuoden 2013 Roosa Nauha -sukkalankakuvaston Ingrid-sukkamallin ruusukuviota joihinkin sukkiin, ja sopiva hetki koitti, kun päätin syyskuun ratoksi sommitella kukkasukat jämälangoista.

Tummanruskeankirjava on Heritage Paintsia (Indian Summer), punainen Fabelia ja harmahtava Novita Pikkusiskoa. Silmukoita sukissa on ne perinteisest 72, ja siihen silmukkamäärään piti istuttaa ruusukuvion kaveriksi jokin toinenkin kirjoneuleraita. Päätin mennä vähän helpomman kautta ja piirtelin uuden sovelluksen jo aikaisemmin nähdyn sukkaparin kirjoneulekuviosta. Kuviot ovat toki peilikuvina vasemmassa ja oikeassa sukassa, mutta kuviokohdistuksen kanssa olisi voinut olla vähän fiksumpikin.

Pystyraidallisen kiilan piilotin taas jalkapohjaan, jotta ruusukuvio ei suotta rikkoonnu näkyvällä paikalla. Kantapää on perinteitä kunnioittaen vahvistettu ranskalainen ja kärjessä on nauhakavennus. Sukista tuli arviolta kokoluokkaa 40, joten eiköhän niille käyttäjä löydy, jos ei tuttavapiiristä niin ainakin hyväntekeväisyyden kautta. Mikä parasta, kaikkia lankoja jäi jäljelle enää pari grammaa kutakin (paitsi että Pikkusiskoa on oikeasti jäljellä yksi korkkaamatonkin kerä, parigrammainen nöttö jäi ensimmäisestä kerästä), ne passaavat mukavasti suunnitteilla oleviin jämälankaräsymattosukkiin.

Onnestain on puolet sinun

Näinä päivinä, kun uutiset ja jopa henkilökohtainen some-feedini täyttyvät leikkauksista, irtisanomisista, rahanpuutteesta ja pakolaistulvasta vihapuheineen ja vihapuheen vastustuksineen, tulee tarve sanoa: minulla on asiat hyvin, minä voin auttaa, minulla on varaa osallistua kansallisiin säästötalkoisiin omia tulojani leikkaamalla. Koska olen jo SPR:n ja Unicefin kuukausilahjoittaja, enkä kuulu minkään leikkurin piiriin, enhän tee vuorotyötä eikä minulla pätkätyöläisenä ole vuosilomiakaan mistä leikata, päätin tehdä sen, minkä osaan parhaiten: neuloin taas jotakin pientä hyväntekeväisyyteen. Tällä kertaa päätin ottaa työn alle petroolit Laurit, joista erinäisten mutkien kautta päädyin neulomaan 1898 Hat -pipoja.

Ensin neuloin yhden 3,5 mm puikolla melko napakasti, jolloin myssylle tuli mittaa sopivasti tuollaiseen noin 56-senttiseen päähän. Lankaa sain kulumaan 88 g.

Malli oli niin koukuttavaa neulottavaa ja erinomaisen käytännöllisen tuntuinen, että neuloin samoilla lämmöillä vielä kaksi myssyä lisää. Ne neuloin aavistuksen rennommin, jolloin lankaa kului 92 g, eikä jämälankapussiin jäänyt kuin muutama hassu metri varastoitavaksi.

Turvapaikanhakijoillehan minä näitä hattuja ensisijaisesti ajattelin, mutta uutiset kertovat paikallisen Kontin ja SPR:n piiritoimistonkin olevan pian pulassa lahjoitustulvan kanssa, joten jemmailen hattuja vähän pidempään omissa nurkissani odottamassa sopivaa hetkeä toimittaa ne eteenpäin. Ja tuleehan se Joulupuu-keräys toivottavasti tänäkin vuonna, samoin Lions Clubin joululahjakeräys lapsille, joten eivätköhän hatut löydä joka tapauksensa tiensä jonkun tarvitsevan päätä lämmittämään.

Newgrange goes socks

Anoppi ihailee kovasti tekemiäni sukkia ja kertoi hartaasti parsineensa hänelle viime syksynä antamiani Kahlittu-sukkia. Siinäpä syytä kerrakseen neuloa hänelle uudet sukat. Tällä kertaa päätin tehdä kirjoneuletta, mutta otti tovin jos toisenkin löytää mieluinen malli, jossa olisi valmiiksi riittävän paljon silmukoita, jotta sukista tulisi vähän tavanomaista tilavammat ja siten helpommin jalkaan sujahtavat. Lopulta päädyin soveltamaan Newgrange Mittens -lapasten kirjoneulekuviota sukkiin. Langaksi valikoituivat Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Noki sekä kaurapuuronbeige Novita Pikkusisko.

Silmukoita sukissa on 76, sukansuun joustimeksi valikoitui tällä kertaa 3 o, 1 n, kantapää on vahvistettu ranskalainen ja kärjessä nauhakavennus. Perusspekseillä siis mentiin sekä tutuilla puikoilla (2,25-milliset kirjoneuleessa, 1,75-milliset yksivärisissä osissa), mutta jostain syystä valittu lankayhdistelmä neuloontui käsissäni tavallista löperömmäksi. Vähän harmittaa, sillä pidän napakasta kirjoneulepinnasta, ja pelkään sukkien olevan vähän turhankin isot, vaikka anoppini kengänkoko on pari-kolme numeroa suurempi kuin omani.

Väritykseltään ja tyyliltään sukat ovat kyllä ihan selvästi anoppini oloiset. Olen myös tyytyväinen jalkapohjan kuviointiin ja siihen, miten sain istutettua sen myös kiilakavennusten ajaksi. Pieni virhe pohjan puolelle jäi, sillä aloitin ilmeisesti kantapään jälkimmäisessä sukassa kerrosta liian aikaisin. Tällä kertaa annoin armon kuitenkin käydä oikeudesta enkä purkanut puolta sukkaa - virhettä tuskin kukaan muu huomaa kuin minä. Ja jos sukat liian isot ovatkin ainahan appiukko voi testata, kestääkö katsella kiehkuroita omissa jaloissaan...

Junnausvaihteella

Piti lopettaa se turkasen kassien ompelu. No lopetinko? Enpä tietenkään.

Sain päähäni leikellä loput ruskeakuvioisesta kirpparilöytökankaasta, josta olen jo kolme kassia ommellut aikaisemmin. Tuli kolme lisää, ja projektipussukka lisäksi. Eikä tarvinne kertoa, että vuorina on sitä samaista valkopohjaista Ikean lintukangasta, jota käytin niihin kolmeen ensimmäiseen kassiin, sekä muutamaan muuhun.

Mutta nyt se on loppu. Sekä päällis- että lintukangas nimittäin, ja tuurilla menivät vielä tasankin, parittomia kassinosia ei jäänyt. Kassienkin ompelu saisi loppua, mutta pitänee olla realisti ja tavoitella ensialkuun pelkkää onnistunutta katkoa päälle jääneeseen putkeen.

Tyhmästä päästä kärsii

... pahasti, oman mielenrauhan lisäksi perhe (koska neuloja on ärtynyt ei-motivoivan neuleen äärellä) ja neulomisesta ärtyilevä käsi. Piti silti neuloa taas jämälankasukat, ihan vain koska halusin päästä eroon kahdesta vähän isommasta oranssista sukkalankajämästä. Yhdessäkään ne eivät olisi riittäneet kokonaiseen sukkapariin, joten päätin väkerrellä varteen kirjoneuleraitoja muista jämistä.

Kirjoneuleen malli on ihan oman pään kehitelmiä ja alunperin vähän toisenlaiseen yhteyteen ajateltu. Vaan tuollaiseksi pikkujämien kuluttamiseen sopivaksi raidaksi kehitelmäni päätyi. Kuvio on jaollinen 12 silmukalla, joten näissä sukissa on 72 s, puikkoina 1,75- ja 2,25-milliset. Oranssit langat (Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Appelsiini ja Inaya Creationsin Skinny Sock, jonka värinimeä en enää muista) raidoitin yhden kerroksen välein, jotta saisin värin näyttämään yhdeltä käsinvärjätyltä langalta. Muut jämät ovat mitä sattuu: keltaista Opalia, luonnonvalkoista Roosa Nauhaa, turkoosia Hot Socksia (tai saattaa se olla Fabeliakin), vihreää Väiskiä ja ruskeaa Regiaa.

Vaan kylläpä olikin tylsää ja ärsyttävää neuloa perussileää kahdelta kerältä kerroksen välein raidoittaen. Eipä siis ihme, että sukkien valmistuminen vei melkein kolme viikkoa, varsinkin kun päätin tehdä sukat kerralla vähän reilumpaan kokoon, isommille sukille kun on nykymaailmassa selvästi suurempi tilaus kuin pienemmille. Mutta lopussa kiitos seisoo: sukkalankajämävarastoni pieneni taas 78 grammalla, eikä oransseja jäänyt kuin räsymattosukkiin sopiviksi raidoiksi.

P.S. Tässäpä vielä tuo kirjoneuleen malli, jos joku haluaa sitä omiin neulomuksiinsa soveltaa:

Nurkat siisteiksi

Keskeneräisten kassiompelusten loppuunsaattaminen käynnisti tutun tapahtumaketjun: parittomalle pussinpuolikkaalle piti leikellä päälliset/vuori, ja siinä samalla piti leikeillä tietysti käyttöön otettu kangas mahdollisimman tarkkaan loppuun. Uusille ylimääräisille kassinkappaleille piti taas leikellä jostain toisesta kankaasta vastinkappaleet ja sitä rataa, kunnes parit menisivät päikseen. Muutama kassi ja pussukka siitä karusellista taas pullahti ulos.

Ensialkuun piti oranssi-punakuvioiselle kassinpuolikkaalle saada toinen puoli. Siihen virkaan kelpuutin tummanruskean puuvillan, josta riitti ison kassin lisäksi useammankin alla olevan kuvan projektipussukan kääntöpuoleksi. Kankaita penkoessani törmäsin myös siniharmaaseen paneeliverhon pätkään, josta tuli vuoriton peruskauppakassi ihan vain koska siihen sain kulumaan koko kangaspalan tasan ja täsmälleen. Samassa rytäkässä hoksasin viininpuna-pellavaisen kukkakankaan riittävän sopivasti isoon kassiin; vuorikseen tuo kassi sai ohutta tummanharmaata ruutukangasta.

Ruskeita pussinpaloja paritin useampaankin eri kankaaseen, ja taas yli jääneitä paloja johonkin toiseen. Aina vaan jäi jokin vuori tai päällinen vaille sopivaa kaveria.

Vaan tulihan sekin hetki, että parit menivät tasan. Niin kävi näiden sinisävyisten pussien kanssa, kun leikkasin niille vuorit vanhoista lakananreunoista. Pienemmän pussin vaaleansininen lakana oli muilta osin jo sen verran hiutunut, että jouti rasvarättikassiin, isomman kassin valkoista lakanaa jäi vielä varalle. Nyt on ompelupöytä kassien osalta putsattu, ja voisi olla fiksua puuhailla jotain ihan muuta. Mitäpä jos vaihteeksi neuloisin jotain...?

Peitehommia

Heti kun sain tietää, että neulova ystävä odotti kauan kaivattua perheenlisää, tiesin neulovani tulokkaalle jotain niin kuin meillä neulojaporukassa on tapana. Aika pian lankavarastoja pöyhiessäni sain vision Undercover-peitosta, jossa keskiosan lehtikuvio olisi sammalenvihreää Wetterhoffin ryijylankaa ja helmineulereunus luonnonruskeaa villaa. Mallinimi natsasi projektiin täydellisesti, pitihän lahja pitää salassa vauvan syntymään saakka.

Noin neliön kokoiseen peittoon kului muistiinpanojen mukaan 260 g ryijylankaa - neuloin lehtikuviota niin pitkälle kuin vihreää lankaa suinkin piisasi - ja 150 g ruskeaa villalankaa. Muistiinpanot eivät kerro, minkä kokoista puikkoa käytin, mutta luulen koon olleen 3,5 mm. Saattoi se tosin olla puoli milliä isompikin, langat kun ovat suurin piirtein worsted-paksuisia.

Tuoreeltaan ryijylangasta neulottu pinta oli kovin karheaa, joten päätin antaa peitolle aika railakkaan marseillesaippuapesun siinä toivossa, että keskusosa huopuisi hiukan ja sen myötä pehmenisi. Niin kävikin, mutta kyllähän tuo peitto vieläkin aika rouhea on - mutta sellaisenaan varmasti ihan toimiva esimerkiksi vaunupeittona tai muuten käytettynä niin, ettei peitto ole suoraan ihoa vasten.

Parempi myöhään...

... kuin ei silloinkaan.

Muistaneeko kukaan, että lupasin tässä postauksessa arpoa projektipussukan tai pari kommentoineiden kesken? Nekin, jotka ovat muistaneet, ovat luultavasti luopuneet toivosta, että minä muistaisin. Vaan kyllä se on mielen päällä ollut, minä vain onnistuin rikkomaan saumuristani osan, ja uuden hankkiminen lykkääntyi lykkääntymistään. Lopulta mieheni yllätti minut eräänä päivänä tuomalla asiointireissuillaan ompelukoneliikkeestä hakemansa käytetyn varaosan - täsmälleen oikean! Niinpä pääsin vihdoinkin viimeistelemään keskeneräiset kassi- ja pussukkaompelut, ja siitä innostuneena päätin viedä arvontaprojektinkin loppuun saakka. Mallit ja osin kankaatkin on jo niin nähty, mutta mitäs sitä luopumaan hyviksi havaitsemistaan asioista.

Ensin valmistui kuvan pikkuinen knot bag, jonka päällinen on kirpparilta bongattua, luultavasti Ikean puuvillaa. Vuorikangas on saatu lahjoituksena ja se taitaa olla ihan aitoa retroa ajan patinasta päätellen. Tähän tuli pieni vekki vuoripuolelle kääntöaukon tikkaukseen, joten päätin lahjoittaa pussukan Ravelryn kautta.

Lopuista valmiiksi leikatuista ja osin jo ommelluistakin kassin- ja pussinosista syntyi vielä yksi kauppakassi ja neljä projektipussia. Oranssi-punakukallisissa vuorina on tuota samaa oranssivalkoista retrokukkakangasta, joka on päällipuolena kuvan oikean yläkulman pussukassa. Kolmessa pussukassa vuori on yksivärinen tummanharmaa.

Niin, ja ketäs se arvontakoneisto suosi? Kuvan pienimmän pussukan (keskellä ylhäällä) sai MiunMaun ja sen alapuolella olevan oranssikukkaisen Lotta.

Kiehkuralapaset

Niitä jämälankakirjoneuleita taas, tällä kertaa Kiehkuralapaset. Mallista käytin tosin vain kämmenselän kakkosversiokaaviota; rannekkeen, kämmenen ja peukalon kiiloineen suunnittelin itse. Lankoina käytin Lorna's Laces Shepherd Sockia värissä Christmas at Downton Abbey sekä luonnonvalkoista Novitan Bambinoa.

Rannekkeen neuloin kaksinkertaiseksi väliaikaisen aloituksen ja sileän neuleen keskellä olevan nurjan kerroksen avulla. Yksivärisen rannekkeen neuloin 1,75 mm puikoilla ja kirjoneuleosuudet 2,25-millisillä.

Peukalokiila on pari silmukkaa kämmenen puolella ja siinä on jonkinlainen kiehkurakuvio toisella puolella, sisäpuolella on vinoruudukkoa. Kämmeneen halusin tuollaista vähän vahvistettua vinoruudukkoa.

On se kumma, että sellainen löysäilijä kuin minä pystyy neulomaan kirjoneuleesta varsin napakkaa, niinpä näistä lapasista tuli todella naftin kokoiset. Lankavalinnatkaan eivät ehkä olleet parhaat mahdolliset, yksivärinen pohjaväri olisi tehnyt paremmin oikeutta kiehkuroille, nyt kokonaisilme on aika levoton. No, eiköhän nämäkin lapaset jollekulle kelpaa, minun kannaltani oleellisinta oli, että Bambino kului muutamaa metriä vaille loppuun ja Shepherd Sockiakin jäi enää kohtuullisen pieni jämä. Yhteensä lankoja kului inasen vajaa 70 g.