Projekti Nolla

Novita-nollauksen jälkeen oli hyvä asettaa seuraava välitavoite matkalla kohti lankavaraston absoluuttista nollapistettä: neuloa loppuun kaikki sellaiset langat, jotka eivät ole varsinaisia sukkalankoja. Ensimmäiseksi tämän osatavoitteen projektiksi valikoitui Leftie, koska tarvitsin jotakin tuttua ja suoraviivaista neulottavaa taannoisille Jyväskylän neulefestareille.

Tämä oli järjestyksessään kuudes (6. !!!) neulomani Leftie; edellisistä viidestä neljä on päätynyt käyttöön muille ja vain yhden olen pitänyt itse. Olen siitä hupsu, että huivivarastossani on monestakin mallista vähintään kaksi erilaista väriyhdistelmää, joten valikoin uusimpaan Leftieeni langat omaa käyttöä silmällä pitäen: vaaleanharmaa ihanuus on iKKen MCN:a värissä Minas Tirith ja mustanharmaa Eluded Fibresin Super Merinoa värissä Black on Black. Huivista tuli juuri niin ihana kuin ajattelinkin, joten se todellakin jää omaan käyttöön. Sitä ajatellen siivosin huivilaatikkoni, josta heitin yhden rikkinäisen huivin roskiin, yhden käyttämättä jääneen lahjoitin kanssaneulojalle ja yhden laitoin menemään Konttiin. Yksi huivi sisään, kolme ulos, näinhän sen pitääkin mennä.

Leftien jälkeen tein väli-inventaarion ei-sukkalangoista:

Siinä on kaksi vyyhtiä (yhteensä 115 g) Riihivillan Aarnia, kaksi 50 g:n vyyhtiä uusiseelantilaista merino-opossumisekoitetta, 100 g ystäväni (liian haalean alkuperäisvärin päälle) värjäämää 100 % BFL:a ja 100 g kullankeltaista iKKen alpakka/merino/nylon -sekoitetta. Näistä ensimmäisenä sain ideoita merino-opossumilankojen neulomiseksi.

Helteistä huolimatta harmaasta Amurista ja kullankeltaisesta Alpaca Sockista (värisävy Midas) syntyi Eifel Cowl. Amuri on yksisäikeistä, melko höttöistä lankaa, joten neuloin kaulurin rennosti, jopa varovaisesti 2,25 mm puikoilla. Lankoja kului ihan käsittämättömän vähän: Amuria 28 g ja Alpaca Sockia 5 g.

Kaulurista tuli mukavan niukkalinjainen, joten se mahtunee hyvin sellaisenkin ulkoilutakin kaveriksi, jossa on korkeampi kaulus.

On makukysymys, miten päin kaulurin asettelee: keltaiset vuorenhuiput eteen ja taakse vai sivuille. Aavistuksen laajempi kauluri voisi alaosastaan olla, että se leviäisi asettelematta hartioille, mutta vika on marginaalinen, jos käyttötarkoitus on nimenomaan korkeampikauluksisien takkien kanssa. Joka tapauksessa väriyhdistelmä on herkku ja itse tykkään talvella käyttää kalulureita, joten taidan kokeilla, josko tämä olisi käyttökelpoinen ihan minulle itselleni.

Ehdin jo tulostaa kirjoneulelapasohjeen vihreää Amuria ja Alpaca Sockia silmällä pitäen, mutta helteiden edelleen jatkuessa teki mieli palata takaisin sileiden sukkalankojen pariin. Sukkia on taas syntynyt melkein liukuhihnalta; milloinkahan sitä seuraavan kerran malttaa palata ei-sukkalankojen pariin...

P.S. Ostin neulefestareilta vain kolme vyyhtiä lankaa, kaikki sukkalankoja. Niinpä myös sukkalankojen määrä on laskemaan päin. Jossain vaiheessa myös niiden osalta voisi tehdä tarkemman väli-inventaarion, mutta näin heinäkuun lopulla karkea arvio jäljellä olevien sukkalankojen määrästä on jo alle 2,5 kg. Eihän se ole enää kuin reilut 30 paria sukkia... eli maanisellakin neulontatahdilla taitaa olla tekemätön paikka neuloa koko lankavarastoa nolliin tämän vuoden puitteissa. Ei ole kiire lankaostoksille, ei.

Helmiä ja lampaantuoksua

Syksyllä neulomastani Boltista jäi yllin kyllin yli Tiinan kehräämää tummanruskeaa lankaa. Vuoden alussa jostain pälkähti päähäni, että siitä voisi tulla aika hieno Abstract Leaves Cowl -kauluri, olihan minulla jemmassa myös tummanruskeita siemenhelmiä jonkinmoinen satsi. Valitsin ohuelle langalle 2,75 mm ja 2,25 mm puikot, ja päätin lisätä varmuuden vuoksi ympärysmittaan yhden mallikerran lisää. Korkeutta ajattelin neuloa niin pitkään, kunnes joko helmet tai lanka loppuisivat.

Lopulta määrääväksi tekijäksi osoittautuivat helmet: kuuden mallikerran jälkeen (puolet isommilla ja puolet pienemmillä puikoilla neulottuina) jäljelle jäi yksi ainokainen helmi! Tässä ensimmäisessä kuvassa langan väri on aivan liian vaalea: ylivalottuneen kuvan tarkoituksena on saada helmet paremmin näkyviin.

Kauluria olisi kiva voida käyttää vaikkapa ihan pystyssä, mutta siihen neulos on liian rento ja helmet painavat vääjäämättä yläreunaa ulospäin.

Niinpä onkin todennäköisintä, että kauluria tulee käytettyä näin, yläreuna sisään taitettuna, jotta mallineule ja helmet näkyisivät edes kohtuullisesti. Lanka tuoksuu huumaavasti lampaalle, mikä on aika kiherryttävä ominaisuus muuten herkässä ja helmin kimaltavassa neuleessa.

Koska kaulurinkin jälkeen lankaa oli vielä 22 g, päätin tehdä samalla mallineuleella ranteenlämmittimet.

Helmijemmastani löytyi vaaleamman ruskeita ja pienempiä siemenhelmiä juuri sopivasti kolmen mallikerran ranteenlämmittimiin, jotka neuloin 2,25 mm puikoilla. Vähän omituisethan niistä kyllä tuli, ei sille mitään voi, enkä ole ollenkaan varma, onko tällaisille rannekkeille mitään käyttöä.

Ehkä ne lisälämmikkeenä menisivät vajaamittaisten hihojen kaverina? No, tulipahan tehtyä, ja pienemmätkin helmet tuli käytettyä lähes loppuun: jäljelle jäi vain 5 kappaletta. Lopun langan, noin 11 g, päätin käyttää vaakapeittotilkkuun, jottei se jäisi pyörimään jämälankapussiin.

Nimellä on väliä - vai onko?

Arvostan sitä, että neulemalleille annetaan nimi. Erityisesti arvostan nimiä, joilla on jokin tarina tai jotka kuvaavat hyvin neuletta. Vastakohtia oivaltaville nimille ovat Garnstudion ja Novitan mallit: voiko olla tylsempää kuin "42. Naisen pitsijakku" tai "86-10 Headband in Alaska". Garnstudion suomentajatiimi on tosin tsempannut ja antanut käännösmalleille jonkinlaisia omia nimiäkin.

Neulemallin nimen keksiminen on kylläkin aikamoinen päänvaiva. Oma mielikuvitukseni on sen suhteen melkolailla rajallinen, enkä voi ylpeillä läheskään kaikkien neulemallieni omaleimaisilla nimillä. Yritystä sentään on ollut, ja välillä on ollut vähän osumatarkkuuttakin onneksi. Hyvistä nimistä on kuitenkin krooninen pula.

Jos nimi olisi todellinen este, olisi GO4Cowl jäänyt minulta neulomatta. Vaan malli sattui olemaan lähinnä sitä, mitä olin etsiskellyt sen jälkeen kun äitini oli pyytänyt minulta 80-vuotislahjaksi mustaa kauluria. Mitäpä siitä nimestä sitten, olkoon kuinka kökkö hyvänsä.

GO4Cowl neulotaan ylhäältä alaspäin, mallikerta on 10 silmukan levyinen ja siten sovitettavissa mille tahansa kymmenellä jaolliselle silmukkaluvulle; ohjeessa annetut vaihtoehdot olivat 90 ja 100 silmukkaa. Minä tein kaulurin Debbie Blissin Primasta 3,5 mm puikolla ja 100 silmukalla. Ohje on muuten saksaksi, mutta ohjeessa on täysin ummikollekin sopiva kaavio, kunhan ei välitä eri värisistä merkeistä, ne kun saattavat vain harhauttaa kuvittelemaan, että niiden kohdalla tarvitsisi tehdä jotakin erityistä.

Kaulurista tuli juuri sellainen kuin toivoinkin: se asettuu tiiviisti kaulan ympärille, mutta laajenee laskeutuakseen ongelmitta hartioille. Langassa on 80 % bambua ja 20 % merinovillaa, joten kauluri on takuuvarmasti kutittamaton. Kokokin osui nappiin, ainakin kuvittelen niin. Minua ilahdutti tietysti myös se, että täysin ilman tarkoitusta hankittu heräteostoslanka löysi juuri sopivan käyttökohteen.

Hurmaava harmaa

Värimieltymysten aaltoilu on mielenkiintoinen ilmiö, jonka orgaanista luonnetta pohdiskelen silloin tällöin antaumuksella. Esiteininä rakastin persikkaa ja minttua, huoneeni seinätkin olivat persikkaiset. Varhaisaikuisuudessa tuli kirkkaitten värien jakso, lämmintä keltaista, oranssia, unikonpunaista, usein yhdistettynä valkoiseen. Pikkuhiljaa liu'uin kohti murrettuja, maanläheisiä sävyjä, kuitenkin melko suppeassa väriskaalassa, lähinnä ruskeiden ja vihreiden eri variaatioina. Aivan viimeisinä vuosina silmääni ovat alkaneet miellyttää yhä enemmän ja enemmän erilaiset murretut, ruskehtavan keltaiset tai kellanruskeat sävyt, sellaiset kuten okra, sinapinruskea ja tuleentuneen viljan keltainen. Sinisistä sävyistä petrooli on houkutellut jo jonkin aikaa.

Uusin tulokas väriviehtymyksissäni on hurmaava harmaa. Jo vuosi sitten ostin kerän La Alpacan nimikkolankaa kauniissa meleeratussa vaaleahkon harmaan sävyssä ajatuksenani neuloa palmikkokämmekkäät. Toteutus otti aikansa, innostukseen tarvittiin Elsebet Lavoldin kirja Viikinkineuleet, josta nappasin kämmekkäisiin palmikkokuvion.

Neuloin kämmekkäät sormista ranteeseen päin, jotta sain palmikot alkamaan ja loppumaan itselleni mieluisassa kohdassa. Eipä näissä ole mitään sen kummallisempaa, 2,5 mm puikolla pistelin menemään, aloitussilmukoita saattoi olla 42. Tyylilleni uskollisesti tein myös peukalokiilan.

En ole erityisemmin mieltynyt alpakan neulomiseen, eivätkä nämä kämmekkäät sitä tosiasiaa miksikään muuttaneet. Päättelykin tuli tehtyä vähän turhan napakaksi, mutta onneksi kälyni sai nämä mahtumaan käteensä, joten kämmekkäille löytyi sentään loppusijoituspaikka. Mutta väri, se on hieno, vaikka hämärä kuva yrittää muuta väittääkin.

Sitten eräänä päivänä joulun jälkeen kävin pikaisilla lankaostoksilla marketin yhteydessä olevassa lankakaupassa, johon viime vuonna saapuivat myös Garnstudion DROPS-langat. Tarkoituksena oli vain ostaa pikaisesti langat anopin myssyyn ja kauluriin, mutta kun näin harmaan DROPS Big Merinon, huomasin nappaavani pari kerää ihan vain itseäni varten. Ei se kuitenkaan ihan heräteostos ollut kuin miltä kuullostaa, sillä lapsemme olivat saaneet paikallisen jääkiekkojoukkueen perhejoulutapahtumasta kivan harmaan pipon (onginnasta ehkä?), jota olin mallaillut itselleni, ja jonka kaveriksi olin suunnitellut harmaata kauluria.

Jonossani oli ollut jo jonkin aikaa A Noble Cowl, jota ajattelin soveltaa pienemmäksi. Lopulta muutin paitsi silmukkamäärää, myös itse mallineuletta vastaamaan paremmin omia neulomismieltymyksiäni.

Syntyi ylhäältä alas tutulla höyhenpitsimallilla neulottu kauluri, jonka alaosa on vähän leveämpi, jotta kauluri istuu kauniimmin hartioille. Tässä versiossa on 84 aloitussilmukkaa, puikkokokona 4 mm ja langankulutus reilusti alle 100 g. Kaulurista tuli oikeastaan juuri sellainen kuin ajattelinkin, ihan kertaneulomalta. (Tai no, aloitinhan minä kerran tuolla varsinaisella A Noble Cowlin mallineuleella vain todetakseni, että ei sovi meikäläisen rytmitajulle yhtään, vaan pitää säveltää omia.)

Siinäpä se fanipipokin, toisella puolella pipoa on napituslista, jonka saa auki. Pipo mahtuu minulle päähän, kun jätän alimman napin auki, hauska yksityiskohta sekin, harmi ettei tullut kuvattua vasemmalla kädellä (vaikka kuvan laatu voisi siihen viitatakin).

Niin, hurmaavat harmaat eivät ole lainkaan samaa sävyä, eihän minulla ollut pipo mukana lankaostoksilla. En anna asian häiritä liikaa. Pipo on akryyliä, joten ehkä voisin neuloa kaulurille ihan itse samantyyppisen, mutta luonnonkuituisen kaverin. Toisaalta pidän enemmän pipon kuin kaulurin harmaasta, joten ehkä minun on ostettava lisää harmaata lankaa ja neulottava uusi kauluri?

Harmaata on joka tapauksessa varmaankin luvassa jatkossakin, jossain muodossa. Ehkä enemmän tuon pipon sävymaailmassa, enemmän ruskeaan kuin siniseen taittuvaa harmaata kuitenkin. Grafiitinharmaakin kyllä houkuttelisi.

Mitähän seuraavaksi? Tuleekohan joskus sekin päivä, että alan pitää violetista, se kun on väreistä melkein niitä ainoita, josta en ole oikein koskaan tahtonut löytää yhtään miellyttävää sävyä, en kylmistä enkä lämpimistä, en puhtaista enkä murretuista, en vaaleista enkä tummista.

P.S. La Alpacan jämistä virkkasin hiiren, ihan vain siksi, että satun osallistumaan Ravelryssa jämälanka-KALiin, jossa saa myös virkata.

Tämän tällaisen virkkaisi ihan omasta päästäkin, mutta tällä kertaa käytin valmista Mouse Toy -ohjetta. Hauskat korvat sillä on, tietysti ompelin ne miten sattuu, epäsymmetrisesti. En kyllä tiedä, mitä tällaisella amigurumilla / virkatulla lelulla / maskotilla tekisi. Ei ollut edes kissanminttua laittaa sisälle houkuttimeksi, eikä kulkusta, joten ei taida kelvata kissoillekaan leluksi. Neulatyynyksikin on vähän pienensorttinen. No olkoon ja odottakoon ottajaansa. Onhan se sentään harmaa.

(Edellisen blogipäivitykseni tyylikkyyskommentti herätti yllätyksekseni keskustelua. Tarkoitukseni ei ollut kalastella kehuja, sillä kyllä minä omista käsitöistäni pidän, eikä blogini missään nimessä ole huono. Kuitenkin aina kasatessani noita sillisalaattipostauksia käy mielessä, että näistä olisi voinut kyllä saada vielä houkuttelevamman raportin kuvaamalla kauniisti, kirjoittamalla nokkelasti - tai vaikka jättämällä osan epämääräisistä töistä maininnan asteelle. Vaan oleellisinta ehkä on, ettei kaikkia kirjoituksiani kannata ottaa ehkä ihan niin vakavasti kuin minkälaisiksi ne on kenties naamioitu...)

Eleanor

Olen intohimoiseksi neulojaksi aikalailla tiedostava kuluttaja myös lankojen suhteen. Joskus taannoin poikkesin kuitenkin totutuista tavoista ja ostin lankakaupasta lankoja yksinomaan värin ja materiaalin vuoksi ilman, että minulla oli niille mitään suunnitelmaa. Eivätkä langat olleet edes tarjouksessa! Niin minulle päätyi myös kaksi kerää kauniin vihreää Schachnmayr nomotta Extra Merino Premiumia, joista syntyi lopulta marraskuun alussa Eleanor-kauluri.

Malli vaati keskittymistä enkä erityisemmin rakastunut langan rakenteeseen, mutta lopputulos oli kyllä vaivan arvoinen.

Kauluri on pehmoinen ja riittävän kapea pysyäkseen melko mukavasti kaulan suojana. Vaikka väri ei ihan täydellisesti täsmääkään Mollyyni, olen käyttänyt tätä yhdistelmää tyytyväisenä kaulurin valmistumisesta saakka.

Välillä on ihan mukava neuloa jotakin myös itselle. Vielä mukavampaa on, kun saa otettua uudet asusteet myös aktiiviseen käyttöön.

Harmaata aina oikein

Käly huolehti taannoin kirpputorilta mukaansa pari kerää harmaata Novitan Mamboa, joista minä lupasin neuloa hänen tyttärelleen myssyn. Vertigo-huumassani pyöräytin aavistuksen pidemmän ja jyrkemmin päälaelta kaventuvan version. Kaveriksi päätin tehdä wham bam thank you lamb! -kaulurin.

Pahoittelen surkeaa kuvaa, mutta Vertigo on tässä blogissa jo aikaisemmin nähty, ja wham bam -kauluri on pelkkä suorakaiteen muotoinen aina oikein -neulottu kaistale, joka on ommeltu osittain päistään yhteen niin, että siihen jää taitettuna hauska kulma. Vähän tuo kaulurin asettelu vaatii kokeilemista, mutta eiköhän se asiansa ainakin aja. Tyyliltään nämä kaksi asustetta sopivat minusta joka tapauksessa mainiosti yhteen.

Setti on neulottu 5 mm puikolla ja kuten arvata saattaa, kaksi kerää ei olisi riittänyt koko settiin. Onneksi on Ravelry, jonka kautta löytyi omista jämistään pientä korvausta vastaan mielellään eroon halunnut kanssaneuloja. Saadut jämät olivat kyllä samaa lankaa ja samaa värinumeroa kuin kirppari-Mambo, mutta laatu oli aivan erilaista, paljon karheampaa ja vähän eri väristäkin, joten raidoitin kaulurin suosiolla kahden kerroksen välein. Eipä sitä raidoitusta huomaa, toivottavasti karheampi lanka ei myöskään kutita kaulalla.

Saaja halusi myssyynsä tupsun, mutta koska kaksi ensimmäistä omaa yritelmääni jäivät kovin pieniksi, päätin antaa loput langanjämistä tytölle itselleen, jotta hän saa tehdä niistä haluamansa kokoisen tupsun. Toivottavasti mallivalinta ei ollut liian tylsä 9-vuotiaalle tytölle - ainahan asusteita voi piristää värikkäillä irtokoristeilla, jos perusharmaa sellaisenaan oikein nappaa.

Kevätpaju

Varastolanka-KAL innoitti minua kerimään enemmänkin lankoja vyyhdeiltä käyttökelpoisempaan muotoon. Yksi näistä vyyhdeistä oli Lai-la-lai Yarnz Sock, jonka joskus aikaisemmin syksyllä ehdin jo esitelläkin blogissa. Niin vain omasta to do -ohjejonostani löytyi sillekin langalle Juuri Se Oikea Ohje, Willow Cowl (Ravelry-linkki ilmaisohjeeseen).

Kauluri on muodoltaan hieman ylöspäin kapeneva suppilo, jossa vuorottelevat 12 kerroksen helppo pitsineule (lk, 2 o yht) ja 14 kerroksen sileä neule. Ylä- ja alareunoissa on nirkkoreuna. Minä neuloin kaulurini 3 mm puikolla ja kuudella pitsineuleosuuden toistolla, jolloin sain kulumaan käytännössä koko vyyhdin. Silmukat loin "avoimesti" niin, että reunasilmukat jäivät pitkälle 2 mm puikolle ja saatoin kiinnittää nirkkoreunan neulomalla. Yläreunassa poimin vastaavasti silmukat 2 mm puikolle ja sain kiinnitettyä nirkkoreunan sekä pääteltyä työn samalla kertaa.

Ensialkuun pelkäsin langan värin olevan aavistuksen liian neon minun makuuni, mutta neuleessa kirkkaus tasoittuu maanläheisempien sävyjen sekaan. Kaulurin malli on kertakaikkisen loistava, se asettuu kauniisti sen kummemmin asettelematta, koko on juuri passeli ja ulkonäkökin miellyttää silmää. Näitä haluaisin tehdä itselleni lisää, ellei malli olisi tappavan tylsää neulottavaa. Osasyy puuduttavaan neulefiilikseen lienee siinäkin, että neuloin kaulurin kahdessa päivässä...

Suklaapalmikoita

Blogimiehen sisarentytär kyseli, voisinko neuloa hänelle muhkean rinkulakaulahuivin. Väritoiveena oli vaaleanharmaa, mutta kun törmäsin markkinoilla edulliseen satsiin suklaanruskeaa SandesGarnin Easya, otin vapauden vaihtaa väriä lennosta.

Kaulaliinan malliksi valikoitui Esteri Ullasta, tosin vähensin leveydestä kaksi palmikkomallikertaa ja reunuksetkin tein vain kahden silmukan levyisiksi. Paria eri puikkokokoa kokeiltuani päädyin käyttämään peräti 8 mm puikkoa, jotta kaulaliinasta tulisi mahdolisimman notkea.

Kaulaliinalle tuli lopulta pituutta noin 155 cm, jonka epäilin olevan hieman epäkäytännöllinen mitta. Se nimittäin ei riitänyt itselläni kolmesti kaulan ympäri, mutta oli aika löysä kahdella kiepillä. Pidempään ei kuitenkaan lankaa enää ollut, sillä päätin tehdä kaveriksi Snappy Hatin tupsun kera. Minusta setistä tuli oikein mainio ja onneksi 8-vuotiaalla nuorella neitokaisella on sen verran siro kaula, että kaulaliina kiepahti ongelmitta kolmesti ympäri. Myös myssy sai kiittävän vastaanoton siinä missä yhdeksi lempiväriksi mainittu ruskea värikin.

Anna hyvän kiertää: osa 1

Vaikka Napit puuttuu -blogin Tiina oli ensimmäinen haasteeseeni tarttunut, valmistui Menninkäisen Merjan lahjus ensin. Kävin kurkkimassa Merjan blogia ja huomasin hänen saaneen uuden upeanvihreän Marimekon kapan keittiöönsä - ja siitä se ajatus sitten lähti.

Omenasadon kypsyessä puissa päätin virkata Merjan keittiöön kestäviä ja pestäviäkin omenoita Amigurumi Apples -ohjeella ihanaisen pirteänvihreästä puuvillalangasta, joka oli jo tovin odottanut sopivaa käyttökohdetta. Jäin totaalisesti koukkuun ja niin syntyi kokonainen kulhollinen omppuja:

Punainen lanka on SYTinä saatua Steinbach Wolle -puuvillalankaa, jota kului yhteen omenaan 3 mm koukulla virkaten 10 g; ohuempaa vihreää mysteeripuuvillaa kului samalla koukulla vain 5 g. Ompun malli on minusta poikkeuksellisen onnistunut, se on alaosastaan hieman yläosaa kapeampi ja pohjaan syntyy aidonoloinen kantakuoppa, jonka ansiosta omena pysyy tarvittaessa kätevästi pystyssä.

Kattauskorin virkkasin 4 mm koukulla kaksinkertaisesta hahtuvalangasta ja huovutin 60 asteen pesussa tavallisen pyykin mukana. Nämä omenat soveltuvat paitsi koristeiksi, myös neulatyynyiksi, stressileluiksi, lasten kauppaleikkeihin tai vaikkapa muuten vaan heiteltäviksi pehmopalloina. Irtoavia osia ei ole ja vanutäytteensä ansiosta omput ovat sen verran pehmeitä, ettei niillä kovin suurta vahinkoa saa aikaan. Pesuakaan nämä omput eivät säikähtäne, onhan täytevanu vanhan pesunkestävän tyynyn sisuksista peräisin.

Kirjoitin mukaan vielä oman lempiomenapiirakkani ohjeen ja jäin jännittämään, aiheutinko enemmän iloa vai pettymystä jokseenkin höpsöllä lahjallani... Helpotus oli aikamoinen, kun Merja tuntui tykkäävän paketistaan!

Oras-myssy

Enhän minä syksyyn jaksanut odottaa, että pääsisin kokeilemaan näiden pipojen isosiskoa, alkuperäistä ideaa paremmin vastaavaa myssyä. Kun sopiva lankakin melkein tipahti syliini, kiitos anteliaan kanssaneulojan, syntyi muutamien yritysten ja erehdysten kautta Oras-myssy:

Lankana on Garnstudion DROPS Paris (100 % puuvilla, 50 g / 75 m), jota neuloin ensin joustimen verran 4 mm puikolla ja loput 5,5 puiko(i)lla, puolisentoista kerää myssy nieli tällaisenaan. Minä kun en myssyjä koskaan ole pitänyt, en tainnut nytkään tehdä tästä tarpeeksi syvää ja "roikkuvaa", vielä olisi ehkä yhden mallikerran voinut neuloa ennen päälakikavennuksia.

Päälaki kaventuukin lopulta todella nopeasti, kun joka toisella kerroksella silmukat vähenevät peräti 12:lla. Malli on aika hauska, menee tuollaiseen 54-senttiseen päähän siinä missä omaan noin 60-senttiseenikin, itsellänikään tuo ei ole mikään tiukka pipo, saan sen kyllä takaa "myssyttämään". Ohjeenkin väkersin, kuinkas muuten, jos joku muu innostuu kokeilemaan. Tämä toimisi varmaan vieläkin paksummasta (villa)langasta neulottuna vielä paremmin?

Kiertoradalla

Tässä ne viimein ovat, tosin ylivalottunein kuvin esiteltyinä: Kiertoradalla-sukat.

Nimestä olen palkinnon velkaa Hermolepoa-blogin MinnaN:lle, jonka ehdotuksen ("Pitsiä kiertoradalla") pohjalta nimi muotoutui. Sukat on neulottu 2,5 mm puikoilla Gjestalin Siljasta, sillä se sattui olemaan sopivasti tarjouksessa (1,50 € / 50 g), kun etsin kiireessä haluamani paksuista (300 m / 100 g) lankaa. Violetti ei ole edelleenkään lempivärejäni, mutta tuohon hieman avaruudelliseen nimeen se istuu oikeastaan aika mainiosti.

Ensimmäiseen versioon verrattuna näissä sukissa on 2 o, 1 n -joustinta, jonka pitsiraita pyyhkäisee mennessään sileäksi, siis myös kantapää on kokonaan sileä.

Sukat ovat nyt peilikuvat pitsiraitaa myöten; onnistuin suunnittelemaan pitsikuvion reunakavennuksenkin itseäni tyydyttävästi. Kärjessä on edelleen nauhakavennus ja viimeiset silmukat on päätelty silmukoiden.

Mallista on nyt editoitu ohje ja kaaviot laadittuina. Sen verran säätöä ohjeen kanssa oli, että malli kaipaa koeneulojaa / koeneulojia ennen kuin uskallan lähettää sen (ja astetta paremmat kuvat) tarjolle Ullaan. Sen verran haastoin itseäni, että kirjoitin ohjeet eri levyisiin sukkiin (S-M-L); lisämausteensa tuo pitsiraidan kavennus, se kun pitäisi ehtiä tehdä ennen kärkikavennuksia. Niinpä hakusassaan olisi etenkin sellainen koeneuloja, jolla on pituuteen nähden leveä jalkaterä, jolloin tulisi koeajettua myös ohjeen "vinkit"-osio.

MinnaN:n palkinto on suunniteltu ja osittain tehty, mutta viimeinen tekninen älynväläys odottaa vielä itseään, joten palkinnon esittely jää myöhempään ajankohtaan.

P.S. Sukkasadon kokonaissaldoni oli 20 paria sukkia ja aavistuksen vajaat 2 kg kulutettua lankaa. Ne 20. sukat neuloin itselleni:

Orvoista ja sekalaisista Maijoista melkein-polvisukat kärjestä aloittaen (50 s, 3 mm puikot ja yhteensä noin 110 g lankaa). Ei mitkään silmiähivelevän kauniit, mutta perussukkiakin tarvitaan, oikeastaan kaikki kauniimmat sukat jäävät käyttämättä, kun "eihän niitä raski pelkästään kotona pitää". Näitä on mukava käyttää myös varret käännettyinä. Ja taas väheni jämälangat sukkalankalaatikosta.

Hugo-kauluri ja mini-Fifi

Koska joka tapauksessa neulon (lähes) koko ajan jotakin, välillä on vaikea keksiä, kuka mitäkin saattaisi tarvita. Onneksi huomasin kysyä sisareltani, mahtaisiko hänen ystävämies-miesystävänsä tarvita jotakin neulottua. Sukkia kuulemma piisaa omiksi tarpeiksi, mutta takaa pidemmälle kaulurille voisi olla tarvetta. Onneksi on Ulla, tällä kertaa pelastus löytyi Hugo-kaulurin muodossa.

Langaksi valikoitui punaruskea Gjestal Maija, sillä se oli varastolangoistani ainoa tarpeeksi ohut ja vähänkään pehmoisempi villalanka, jonka oletin riittävän takaa pidennettyyn kaulurimalliin. Etenin ohjeen mukaan 3,5 mm puikolla reunuskerroksiin asti, jolloin aloitin takakappaleen valmistelun. Pääteltyäni sivut ja etuosan jatkoin takaosaa lisäyksittä vielä 15 cm sileänä (pl. neljä reunasilmukkaa, jotka on neulottu ainaoikein) ja sen jälkeen muiden sivujen kaltainen reunus. Lankaa kului lopulta vähän kolmatta kerää.

Kuvausmalliksi nakitettu blogimies valitteli langan kutittavan kaulaa. Mikäli saajalla on samoja ongelmia, täytynee neuloa toinen samanmoinen kauluri, mutta käyttää joustinosassa jotakin kutittamattomampaa lankaa. Etuosalla tuntui olevan taipumus rullautua ylöspäin, joten senkin modifioimista voisi harkita. Tämä versio talttui käytettävään kuntoon, kun silitin sen kostean liinan läpi reilulla lämmöllä.

Ystäväni lahjoittamien puuvillalankojen joukossa oli kerä ehtaa kasari-ysärikauhistusta: valkoista lankaa pastellisin nypyin. Lanka ei taipunut kunnolla virkattavaksi, joten päädyin kokeilemaan Fifi-huivin neulomista. En ole mikään salmiakkiruutujen ystävä, mutta muutakaan suoraviivaista en siihen hätään keksinyt.

Lopputulos yllätti positiivisesti: 3,5 mm puikolla neulottu ja 50 grammaa painava huivi oli pingotuksen jälkeen ihan kohtuullisen kokoinen ja lähtökohtiin nähden varsin mukiinmenevän näköinenkin ajatellen 4,5-vuotiasta tyttöä, jota silmälläpitäen huivia lähdin tekemään. Varmuuden vuoksi virkkasin kuitenkin langanlopulla solmiamisnauhat:

Eihän tämä mitään huivien aatelia ole, mutta tehnee tehtävänsä ainakin prinsessaleikeissä. Kuvausmallin ilme tosin kertoo, mitä mieltä hän on moisista leikeistä...