Luovuudesta ja luovuudesta

En koskaan ajatellut olevani luova. Olen ollut nopea oppimaan ja hyvä muistamaan, ja olen pystynyt hyödyntämään oppimiani asioita varsin tehokkaasti. Minulla on ollut kiinnostuksen lisäksi luontaista lahjakkuutta kielten ja matemaattis-luonnontieteellisten aineden oppimiseen. Tein kouluaikana valtavasti töitä osatakseni ihan kaiken, mitä minulle opetettiin - ja aika hyvin osasinkin niin pitkään, kun kyse oli yhtälönratkaisusta, lauserakenteista tai muusta jo opittujen asioiden laittamisesta paperille. Siinä vaiheessa, kun matematiikan tunnilla olisi vaadittu luovaa ongelmanratkaisua, jotakin uutta, iso pyörä suti lahjakkaasti tyhjää.

Minulle luovuus on tarkoittanut kokonaan uuden luomista, ei valmiiden palikoiden asettelua uuteen järjestykseen. Neulesuunnittelun saralla olen nähnyt sieluni silmin oikeasti luovien suunnittelijoiden tekevän lennokkaita luonnoksia uusista malleistaan ja sen jälkeen tarkentavan luonnoksiaan. Niinpä en ole koskaan pitänyt itseäni erityisen luovana, minähän vain yhdistelen muiden jo keksimiä osasia uudella tavalla yhteen, niin kuin esimerkiksi näissä sukissa:

Ensin oli Opalin teollisesti liukuvärjätyn turkoosin kerän reilu puolikas, jonka arvelin sopivan yhteen valkoisen Regian kanssa. Halusin tehdä sukat 72 silmukalla, ja sillä ajatuksella etsin väreihin sopivan kirjoneulemallikuvion Suuresta Kinnaskirjasta. Koska päätin olla reipas, tein kerrankin myös sukansuun joustimen, kantapään ja kärjen kirjoneuleena; samalla varmistin, ettei turkoosi lanka pääsisi vahingossa loppumaan kesken.

Loin silmukat kahdella värillä, eikä siihenkään mitään suurta luovuutta vaadittu. Kantalapun jälkeen oli luontevaa jatkaa kiilakavennuksia pohjassa. Sukista tuli mukavan talviset ja kaikin puolin tasapainoiset, ellei oteta lukuun vähän turhan pitkäksi livahtanutta kantalappua. Tällaisia ja tämäntapaisia sukkia voisin tehtailla pilvin pimein ottamalla aina uuden mallineulekuvion jostakin valmiista lähteestä. Niin teenkin, mutten näe tarpeelliseksi kirjoittaa niistä ohjeita, koska "kuka tahansa neuloja osaa halutessaan päätellä, miten sukat on tehty".

Viime vuosina olen kuitenkin alkanut havahtua siihen todellisuuteen, ettei ehkä sittenkään kuka tahansa osaa tällaista minulle hyvin luontaista palikoiden yhdistelemistä. Ehkä kyse on osittain matematiikasta: neulemallien kehittely on lopultakin enimmäkseen numeroita ja laskemista, sopivan palikan etsimistä ja löytämistä (ja joskus myös puoliväkisin survomista) sopivanmuotoiseen koloseen. Olen alkanut kutsua tätä ominaisuutta termillä insinööriluovuus.

Aina välillä mietin, että minusta olisi tullut hyvä insinööri - samaan viittasivat vuonna 2010 ammatinvalintapsykologilla tekemäni testitkin. Vielähän tuota ehtisi vaihtaa alaa, kolmannen kerran. Olisihan se aikamoinen urakaari, akateemisesta tutkimuksesta sosiaali- ja terveysalan kautta insinööriksi.

P.S. Sukista tuli aivan yhden tietyn ystäväni näköiset, ja toivottavasti myös hänelle sopivat (kantapäästä huolimatta). Hän ne saa siirtyessään piakkoin samalle ikävuosikymmenelle kanssani.

Suomi 100 - Sydämeni laulu

Kun Suuri Käsityölehti, Pirkanmaan kotityö ja Tampereen messut julkistivat kesällä Suomi 100 -sukkakilpailun, jossa sai vapaasti käyttää haluamiaan lankoja (toisin kuin kisoissa, joissa Novita on osallisena), päätin harkita osallistumista vakavasti, lahjoitettaisiinhan kaikki osallistuneet sukat kisan jälkeen suomalaisiin vanhainkoteihin. Varmistin vielä kisaorganisaatiolta, etten joutuisi luopumaan kokonaan oikeuksistani suunnittelemaani malliin, vaikka kisassa pärjäisinkin. Vastaus oli, että Suuri Käsityölehti julkaisisi kymmenen parhaan sukkaparin ohjeet vuoden 2017 aikana, mutta ohjeiden julkaisun jälkeen suunnittelijat olisivat oikeutettuja julkaisemaan ohjeensa myös itse muualla, esimerkiksi verkkoneulelehti Ullassa ja Ravelryssa. Mitäpä siinä sitten sen enempiä miettimään, ei kun vaan suunnittelumoottori käyntiin.

Minä halusin lähtökohdaksi suomalaiset käsinvärjätyt langat. Päävärin piti olla ehdottomasti perinteinen harmaa, joka sai nykyaikaisen ilmenemismuotonsa juuri käsinvärjäyksestä. Kirjoneuletta tietysti, luontoa ja vuodenaikoja, mutta ei mitään liian monimutkaista eikä ilmeistä. Ei Suomen lippuja, ei joutsenia, ei tekstejä eikä vuosilukuja. Syntyi ensimmäinen pari Sydämeni laulu -sukkia:

Pääväri on Lanitium ex Machinan Basic Sockia värissä Sterling, tummanharmaa Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia värissä Scorzonera, valkoinen Regiaa ja vihreä vintagea Schoeller Esslinger Vivaa. Perusspekseillä mentiin, 1,75-millisillä yksivärisissä osissa ja 2,25-millisillä kirjoneuleessa. Olin jo tyytyä tähän, mutta sitten tuo käytetty vihreä alkoi harmittaa. Piti neuloa toinenkin pari, johon vaihdoin vihreän Kraft Hand-Dyedin BFL Sockin uniikkivärjärjäykseen.

Kuvien valaistusolosuhteet ovat näköjään olleet erilaiset, samoin kameran säädöt, joten alempi kuva näyttää ylempää sinisemmälle. Totuus lienee jossain välimaastossa, tai ehkä lähempänä ylempää kuvaa. Alemman kuvan sukat lähetin kisaan ajatellen, ettei niillä kyllä voitettaisi, mutta kymmenen sakkiin voisi hyvinkin päästä.

Hyvin osasin mahdollisuuteni arvioida, sillä kisa-ajan umpeuduttua sain sähköpostia Tampereen messujen asiakaspalvelusta. Siinä onniteltiin sijoittumisesta kymmenen parhaan joukkoon ja tiedusteltiin postitusosoitetta palkinnoksi lähetettävien Tampereen käsityömessujen kolmen päivän rannekkeiden toimittamista varten. Rannekkeet tulivat ja menivät, sillä lahjoitin ne eteenpäin itselleni tarpeettomina, enhän kuvitellutkaan jaksavani lähteä messuille heti Lentoon-lapasjulkkarien jälkeisenä viikonloppuna. Minä jäin ihmettelemään, moneskohan mahdoin lopulta sukkineni olla. Messuilta sain onneksi kuvallistakin raporttia, jolloin kävi ilmi, että vain voittaja ja toiseksi tullut oli nimetty, loput kahdeksan jakoivat määrittelemättömät sijat 3-10.

Voittajaksi valittiin oma sukkaidolini Päivi, eikä syyttä. Hänen sukkansa ovat niin taidokkaat kuin perinteitä henkivätkin. Toiseksi tuli neulojatoverini Niina, jonka sukkia pääsin kurkkimaan jo tekovaiheessa - erinomaisen ansaittu sijoitus myös hänelle.

Minä jään ihmettelemään, haluaako Suuri Käsityölehti lopulta julkaista ohjetta minun sukkiini vai ei; ainakaan vielä yhteydenottoa asian tiimoilta ei ole kuulunut. Mikäli ei, ajattelin tarjotella jo valmiiksi hahmoteltua (ja testineulottua!) ohjetta johonkin ensi vuoden Ullaan ja tietysti englanninkielisenä myös Ravelryyn. Pitänee odotella mahdollista yhteydenottoa vielä jokunen tovi ja kysellä sitten perään, sillä koko ensi vuotta en aio kyllä tätä ohjetta pantata - Sydämeni laulu on nimittäin toinen osa perinnesukkatrilogiaksi suunnittelemastani sukkamallisarjasta (Echoes from Karelia oli se ensimmäinen), ja päätösosakin olisi tarkoitus julkaista ennen juhlavuoden päättymistä.

Kunhan nyt jotain kirjoneuletta

Viime aikoina on ollut havaittavissa jonkinlaista neulelamaannusta. Syytän stressaavia työkuvioita, mutta voihan mukana olla ihan vain sitäkin, ettei millekään neuleelle olisi oikeastaan tarvetta. Sitten tuli haaste neuloa villasukkia joululahjoiksi AFS-järjestön vaihto-opiskelijoille. Sillä varjolla arvelin voivani pyöräyttää miesten koon kirjoneulesukat jollakin Suuren Kinnaskirjan kuviolla. Langoiksi valikoituivat musta Novita Venla ja turkoosi teollisesti "liukuvärjätty" Opal.

Kuvio on yhdistelmä kahdesta eri Suuren Kinnaskirjan mallista, jotka sovitin 78 silmukalle sopiviksi. Laiskuuttani tein taas joustimen, kantapään ja kärjen yksivärisinä ja kantakiilan pin stripenä jalkapohjaan. Sukista tuli kokoluokkaa 43-44 (kuvan mallijalkana teinin kapea 42), ja niin vain kävi, että työkaverini veti välistä ostamalla sukat omalle pojalleen - ja tämä sen jälkeen, kun olin myynyt ylijäämäneulevarastoni pohjiaan myöten työkavereilleni tuoton mennessä lyhentämättömänä jälkikasvuni leirikoulu- ja harrastetoiminnan varainkeruuseen. Ei kai auta muuta kuin neuloa lisää sukkia, jospa jokin pari jäisi annettavaksi AFS:llekin...

Lapanen lähti lentoon

Järvenpäässä sijaitsee vallan ihastuttava neulekahvila Lentävä Lapanen, jossa kävin avaamassa pari kesää sitten Tour-de-Sock -sukkakisan jälkeisen sukkanäyttelyn. Jo siinä yhteydessä yrittäjä kyseli kiinnostustani jonkinlaiseen yhteistyöhön, mutta sillä erää suunnitelmat kuivuivat kasaan inspiraation puutteen vuoksi. Tänä vuonna Lentävä Lapanen lähestyi minua taas, ja lupasin yrittää kehitellä jotakin. Paljon inspiraatiota ei tällä kertaa tarvinnut houkutella, ja niin syntyi Lentoon-lapasmalli.

Ensimmäisen malliparin neuloin uniikkivihreästä sekä Phantom-harmaasta Kraft BFL Sockista. Lintukuvio on vanhasta kirjonta- ja ristipistokirjasta, ja sen ympärille hahmottelin mallin, jossa sormiosan ja peukalon pituutta on helppo säätää muuttamalla pystyraitaosuuksien korkeutta. Rannekekuvio on erillään pääkuviosta, joten kukkia karsastava voi vaihtaa sen pystyraitaan tai neuloa vaikkapa yksivärisen tai raidallisen joustinrannekkeen.

Lentävän Lapasen hyväksyttyä malli-idean sain käyttööni tummansinistä ja helmenharmaata Handun 100 % merinoa. Niistä neuloin malliparin Lentävän Lapasen käyttöön. Vaikken itse suuri sinisen ystävä olekaan, tämä väriyhdistelmä on kyllä aika hieno. Handun merinokin neuloutui todella helposti siistiksi pinnaksi.

Lapasista jäi sen verran lankaa tähteeksi, että päätin kokeilla, riittäisivätkö jämät kämmekäspariin vastaväreillä. Ja riittiväthän ne, joten päätin samoilla lämmöillä kirjoittaa ohjeen myös kämmekäsversioon. Samalla lapasten neulojat saisivat vähän lisävinkkiä siihen, miten helposti moni asia on tässä mallissa muunneltavissa: kämmekkäissä on taitereunan sijaan aina oikein -reuna, lintukuviota on siirretty jonkin verran lähemmäs rannetta ja kämmenestä on jätetty kukkakuvio pois.

Molemmat ohjeet on hankittavissa yksinoikeudella Lentävästä Lapasesta seuraavan puolen vuoden ajan. Ohjeet voi ostaa sellaisenaan yhteishintaan 5 € joko printattuna Lentävän Lapasen neulekahvilasta tai (toivottavasti) pikapuoliin pdf:inä myös heidän Ravelry-kaupastaan. Toistaiseksi ohjeet ovat vain suomeksi, mutta lupasin ryhtyä käännöspuuhiinkin heti, kun lievästi sanoen haasteelliseksi käynyt työkuvioni helpottaa.

Ihan parasta koko yhteistyökuviossa oli viime lauantaina pidetyt "julkkarit" Lentävässä Lapasessa! Epävirallinen ja erittäin rento tapahtuma oli kuin mikä tahansa neuletapaaminen, jossa nyt satuttiin julkistamaan Lentoon-lapasten ohje. Niille, joille oma suhtautumiseni suunnittelija-statukseeni on tuttu juttu, ei liene yllätys, miten hassulta minusta tuntui kuulla, että jotkut olivat tulleet paikalle ihan vartavasten minun takiani! Yritin kyllä käyttäytyä ihmisiksi, mutta ihan täysin asiallinenhan minä en oikein osaa olla, varsinkaan silloin, kun minulla on niinkin hauskaa kuin mitä Lentävässä Lapasessa lauantaina oli...

Harmaa hurmaa nuorisonkin

Harmaa saa taas lisää palstatilaa. Neulottuani melkein Celtic Carol -lapaset lasteni serkkutytölle päätin tehdä hänelle myös paksummat harmaasävyiset kirjoneulelapaset kovemmille pakkasille. Harmaata piti olla, ja lankakaupasta tarttui matkaan kahta eri sävyä Sandes Garnin Peer Gyntiä, jota en ollut aikaisemmin kokeillut. Näppituntumalta täysvillainen lanka vaikutti hintaansa nähden varsin asialliselta, joten ehkä siitä neulottuja lapasia voisi ainakin ei-kovin-herkkäihoinen pitää käsissään ilman aluslapasiakin.

Päädyin neulomaan samalla valmiin mallin muokatulla versiolla, jolla neuloin yhdet lapaset suomenlammas-lähilangasta. Tosin ensimmäisen lapasen neulottuani totesin sen olevan aavistuksen nafti, joten purin lapasen alun kierreraitaan asti ja fiksasin hieman sekä kirjoneuleen aloitusta että peukalokiilan paikkaa. Tiiviit ja varsin istuvat lapaset sain aikaiseksi 4 mm puikoilla, toivottavasti mahtuvat saajalleen. Minä kuittasin voiton yarn chicken -kisasta, sillä tummanharmaa pohjaväri riitti kuin riittikin loppuun saakka, taisi metrin pätkä jäädä ylikin. Vaaleamman harmaata jäi reilumpi pallero loppusijoittettavaksi toistaiseksi vielä tuntemattomaan projektiin.

Näitä lapasia neuloessani tajusin taas yhden syyn, miksi kirjoittelen ohjeita muistiin itselleni ja julkiseen jakoon: on mukava, kun ei ihan joka kerran uutta neuletta aloittaessaan tarvitse aloittaa kaikkea alusta, vaan voi joskus neuloa jotain (ainakin melkein) suoraan valmiista mallista.

Harmaa hurmaa

Kampaajani löysi minulta ensimmäisen harmaan hiuksen ollessani alle 20-vuotias. Kolmekymppisenä harmaantuminen oli jo siinä määrin hyvässä vauhdissa, että Tivoli Sariolan mutkapeilistä päälakeani katsellessani erehdyin miettimään, liekö pulu paskonut päähäni vai miksi pääni näyttää niin vaalealta. Nuorempana värjäytin hiuksiani kampaajalla, mutta ajan kuluessa ja harmaantumisen edetessä päätin, että harmaa on hienostunut klassikkoväri, jota on turha peitellä. Hiusteni luonnollisesta väristä lähtenyt harmaan arvostaminen on sittemmin levinnyt myös lankamieltymyksiini jopa siinä määrin, että suppea lankavarastoni alkaa olla melko monokromaattinen. Niinpä esittelen tälläkin kertaa harmaan neuleen.

Neulojatoverini Niina esitteli alkusyksystä tekemäänsä palmikkopipoa ja pohdiskeli, kannattaisiko siitä kirjoittaa ohje. Kannattihan siitä, sillä pipossa oli mietitty yksityiskohdat loppuun saakka. Testineulontavaiheeseen en ehtinyt mukaan, mutta onneksi Fredrica hat -ohje tuli jakoon maksutta, ja lopulta minäkin sain hankittua sopivat langat. Kerrankin kävi niin, että lankakaupassa pyöriskellessäni muistin alkuperäisen mallipipon langan, ja kun siitä löytyi mieluinen grafiitinharmaa sävy, ostin suositellut kolme kerää Schachenmayr Merino Extrafine 85:a. Oman löysän käsialan tuntien valitsin puikoiksi 3,5-milliset joustimeen ja 4-milliset palmikko-osaan.

Kertakaikkisen parasta on se, kun valmiiseen ohjeeseen ei tarvitse tehdä kerrassaan mitään muutoksia, vaan se on sellaisenaan juuri oman maun mukainen. Taisin neuloa puolivahingossa joustinta sentin enemmän kuin ohjeessa, mutta muuten noudatin ohjetta orjallisesti. Lanka riitti, kuten luvattiin, myös muhkean kokoiseen tupsuun niin, ettei pätkääkään lankaa jäänyt tähteeksi. Ihan parasta.

Yksityiskohdista tarkka neuloja nauttii erityisen paljon paitsi siitä, että palmikkokuvio jatkuu saumattomasti reunajoustimesta, myös siitä, miten tässä pipossa palmikkokuvio kavennetaan päälaella kerrassaan nerokkaasti. Tarkkasilmäisimmät toki tuumaavat, että tupsu saattaisi kaivata vielä trimmausta, ja olen heidän kanssaan täsmälleen samaa mieltä - minulla on edelleen vaikeuksia onnistua tekemään pyöreitä tupsuja, joissa mikään lanka ei törröttäisi muita pidempänä.

Puikkotuoreena pipo tuntui omaan 60-senttiseen päähäni aika napakalta, mutta merinolle tyypillisesti neulos rentoutui sopivasti viimeistelyvaiheessa, kun kastelin pipon perikotaisin ja annoin kuivua rauhassa tasolla. Minun harmaa Fredricani on ihanan muhkea ja lämmin, toivottavasti osaan pakkasten tullen käyttää tupsullista pipoa ensimmäisen kerran sitten lapsuusaikojen.